Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Juhannuksen istutusaika

Ruukkujen valmistelua

Uusi kuun kierron mukainen istutusaika alkaa myöhään maanantai-iltana 18.6. ja jatkuu juhannuksen yli aina kuukauden viimeisen päivän iltaan asti. Istutusaika eli alenevan (tai ratatasossaan laskevan) kuun jakso sopii kylvöjen ja istutustöiden lisäksi muillekin toimenpiteille, joiden yhteydessä on hyötyä voimakkaasta juurtumisimpulssista. Nesteiden nousu kasveissa ei ole yhtä voimakasta kuin ylenevän kuun jaksolla, joten jakso sopii myös sellaisille töille kuin leikkaaminen ja kuivatettavien yrttien korjaaminen.

Kitketyt rivit

Kitketyt rivit

Juhannuksen istutusaika on otollinen ajankohta rikkaruohojen kitkemiseen. Kun kesäkuussa kitkee huolellisesti, selviää koko loppukesän helpommalla. Viljeltävät kasvit saavat kasvussa etumatkaa rikkaruohoihin nähden ja pystyvät jo pitämään puolensa, kun rikkaruohot taas tokenevat. Rivien välien siistiminen käy nopeasti ja tehokkaasti haralla, mutta kasvirivistä on pakko nyppiä rikkaruohot käsipelillä. Siinä samassa voi harventaa ne kasvit, jotka harventamista kaipaavat kuten porkkanat ja muut juurekset. Rikkaruohojen kitkeminen on oikeastaan kivaa puuhaa: siinä tulee ”seurusteltua” kasviensa kanssa ja nähtyä ne tarkemmin silmin kuin tavallisesti. Koska ei-toivottuja kasveja nyppiessä tulee väkisinkin häirittyä myös niitä, joiden on tarkoitus jäädä kasvamaan, kitkemisen jälkeen voi uudelleen juurtumista edistää kastelemalla. Paahteinen, aurinkoinen sää sopii huonosti näihin hommiin, joten jos on aurinkoista kannattaa työskennellä aamulla tai illansuussa.

Samettikukka

Samettikukka

Jos istuttamatta on vielä esikasvatettuja taimia, nyt on aika toimia. Meillä on istuttamatta osa kesäkukista kuten esimerkiksi samettikukkia. Lisäksi jätimme ”varmuuskopioiksi” muutamia edellisellä istutuskaudella istutettujen kasvien taimia siltä varalta, että jotain menee pieleen. Näyttääkin siltä, että menetämme muutamia kurkkuja ja kurpitsoja taimipoltteen vuoksi, sillä jotkut taimet näyttävät heikkenevän selittämättömällä tavalla. Onneksi tilalle löytyy korvaavia taimia! Myös harvennettuja taimia voi istuttaa muualle, muun muassa liian tiheästi kylvettyjä salaatteja siirrämme usein toisiin penkkeihin. Kaikki kasvit eivät kuitenkaan pidä koulimisesta, joten harvennettuja porkkanoita sun muita juureksia ei kannata istuttaa uudelleen.

Kylvötyötkään eivät ole kokonaan ohi kasvimaalla. Varsinkin jos haluaa varmistaa satokauden jatkumisen myöhään syksyyn voi nyt kylvää kasveja, jotka kasvavat vielä syksyn viileydessäkin. Me ajattelimme esikasvattaa lehtikaaleja ja aasialaisia vihanneksia ja istuttaa ne heinäkuussa aikaisten vihannesten kuten retiisien ja pinaatin tilalle, kun ne on korjattu ja syöty. Olemme joskus kokeilleet aasialaisten vihannesten kuten paksoin kylvämistä keväällä, mutta silloin pikkutaimet päätyivät kirppojen suihin. Ehkä myöhäinen kylvö antaa paremman tuloksen? Myös kesäkukkien kylvöjä voi jatkaa ja aloitella kaksivuotisten kukkien kylvöjä.

Koska nesteiden nousu on heikompaa kuin ylenevän kuun kaudella, nyt on myös hyvä ajatus korjata yrttejä kuivattavaksi. Esimerkiksi nokkosesta voi kerätä pari-kolmekymmensenttisiä nuoria versoja ja kuivattaa ne teeksi talven varalle. Nokkosteestä valmistuu luonnon oma detox-kuuri, ja paljon halvemmalla kuin kaupan tuotteilla! Yrttien keruu on parasta suorittaa poutasäässä ennen puolta päivää, mutta kuitenkin kasteen kuivuttua. Silloin vaikuttavien aineiden pitoisuudet ovat suurimmillaan.

Istutuskausi jakautuu seuraavasti:

  • hedelmäpäiviä ovat 23.6. kello 17–24 sekä 24.6. (kello 11 alkaen) – 25.6.
  • kukkapäiviä ovat 19.6. (kello 19 alkaen) – 21.6. sekä 29.–30.6.
  • lehtipäiviä ovat 22.–23.6. (kello 16 asti)
  • juuripäiviä ovat 19.6. kello 18 asti sekä 26.6. (kello 8 alkaen) – 28.6.

Tulevalla kaudella on siis vähänlaisesti lehtipäiviä, joten juhannus kuluu kaalikasvien kylvämisen merkeissä!

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Connect with Facebook