Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Kasvimaa kukkeimmillaan

Pavut rehottavat viherlannoituspenkissä

Näin heinäkuun loppupuolella on kukoistus kasvimaalla täydellistä: rehevä kasvu täyttää rivivälit, yksi jos toinenkin kasvi kukkii ja moni alkaa jo olla raskaana hedelmistäkin. Toisaalta ränsistyminen ei ole vielä alkanut, kunhan keväiset pikavihannekset on tullut raivattua pois myöhemmin tuuheutuvien kasvisten tieltä.

Sateinen ja viileähkö kesä on suosinut erityisesti salaatteja ja muita lehtivihanneksia, joiden kasvu on ollut ennätyksellisen rehevää. Salaattia on nyt niin paljon, että sitä on hyvin riittänyt myös etanoiden ja kotiloiden suihin. Salaatit harvoin kärsivät muuten kosteudesta, mutta esimerkiksi mangoldissa on merkkejä jonkinlaisesta sienitaudista, sillä lehdissä on siellä täällä ruskeita laikkuja.

’Anuschka’-perunaa nostamassa

Anuschka-perunaa nostamassa

Myös herneet ja pavut ovat viihtyneet hyvin, samoin kuin marjat, jotka paisuivat ennätyssuuriksi kunnes sateet alkoivat verottaa laatua. Harmaahometta alkoi esiintyä yhä enemmän. Nyt jännitämme alkaako perunarutto levitä, kun säänkin ennustetaan lämpenevän. Meillä kasvaa kahta eri perunalajiketta, uutta Anuschkaa ja perinteistä Siikliä, joista ainakin jälkimmäinen on arka rutolle. Tähän asti perunanviljely on onnistunut mainiosti, todennäköisesti siinäkin on kostea sää ollut apuna. Peruna ei juuri kuki, mutta mukuloita syntyy ja ne ovat terveitä ja maukkaita.

Viileä alkukesä jarrutti lämpöä vaativien kasvien kehittymistä, mutta nyt ovat avomaantomaatti sekä kesä- ja talvikurpitsat kirineet lähes normaaliin kasvuvauhtiin. Sen sijaan kurkkusadosta ei taida tulla kummoinen, sen verran kituliaasti kurkut vieläkin kasvavat.

Salottisipulia korjataan

Salottisipulia korjataan

Menneen istutusajan aikana korjasimme salottisipulin ja valkosipulin sadon. Salottisipuli oli jo täysin laonnut ja valkosipulin varret kellastumassa. Salottisipulia meillä kasvatettiin kahta lajiketta, Red Sun ja Golden Gourmet. Erityisesti Golden Gourmet teki hyvän sadon, mutta se saattoi johtua aurinkoisemmasta kasvupaikasta. Kasvimaallamme on toinen reuna vähän varjoisa ja siitä ei sipuli tykkää. Sipulit nostettiin juuripäivänä varovasti talikolla ja levitettiin ulos kuivahtamaan. Noin viikon ulkona kuivaamisen jälkeen ne siirretään vintille kunnes ne ovat sopivan kuivia varastoitavaksi.

Sipulin tilalle istutimme esikasvatettua lehti- ja palmukaalia, paksoita ja sikurisalaattia. Kasvimaalle oli tullut myös tilaa kun varhaiset rukolat ynnä muut pikavihannekset oli syöty, joten pääsimme kylvämään naurista sekä lisää pinaattia ja vihanneskrassia. Ne ovat jo itäneetkin. Kokeilumielessä kylvimme myös maltsaa, jota emme koskaan ole oikein onnistuneet kasvattamaan. Katsotaan miten käy myöhäiselle kylvölle… Syötyjen salaattien tilalle kylvettiin vuonankaalia, lempisalaattiamme.

Satokausi on nyt todella alkanut: päivittäin satoa tulee jo enemmän kuin sitä ehtii käyttää. Pakastin on siis kovilla ja pata porisee hellalla. Kaikki mitä voidaan syödään kuitenkin tuoreena.

Valkosipulit on korjattu

Valkosipulit on korjattu

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Connect with Facebook