Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Kuukauden kasvi: joulukuusi

Englantilainen paperipitsijoulukortti

Joulukuun nimikkokasvia ei tarvitse kaukaa hakea: itseoikeutettu valinta on tavallisen metsäkuusen alalaji, erikoinen joulunaikaan kukkaan puhkeava joulukuusi.

Metsäkuusen sukua

Joulukuusi on läheistä sukua tavalliselle metsäkuuselle (Picea abies). Tosin joillakin alueilla se muistuttaa enemmän pihtoja (Abies) taikka jopa mäntyjä (Pinus) tai katajia (Juniper). Joulukuusella on siis monia erilaisia kantoja, jotka voivat poiketa huomattavastikin toisistaan. Joulukuuset ovat sukua nimipäivä-, juhannus- ja hääkuusille, joita nykyään esiintyy harvoin jos ollenkaan.

Pikku joulukuusi Annalan joulutorilla

Pikku joulukuusi Annalan joulutorilla

Myös joulukuusen kukinta saa hyvin erilaisia muotoja. Tyypillinen kukinto säteilee hehkuvaloa, mihin viitataan esimerkiksi vanhassa joululaulussa: ”jo kuusi kynttilöitä on käynyt kukkimaan, pimeitä talven öitä näin ehkä valaistaan”. Mutta myös muunlaisia kukintoja esiintyy. Pallomaiset ja nauhamaiset ovat yleisiä, mutta boheemeimmissa ympäristöissä kukinto voi saada mielikuvituksellisiakin ilmiasuja. Kirjailija Tove Jansson on kertonut tapauksesta, jossa joulukuusi kukki muun muassa kesäpuutarhan näkinkengin ja helminauhoin ja salongin kattokruunun kristallein. Latvaan puhkesi silkkiruusu. Toisin sanoen ympäristö vaikuttaa suuresti kukinnan laatuun ja usein se myös toistuu joka vuosi samankaltaisena siitä riippumatta, missä joulukuusi on viljelty.

Joulukuusen käyttö

Yleensä joulukuusi vaatii kukkiakseen lämpöä eli se kaadetaan ja tuodaan sisätiloihin ja asetetaan vesiastiaan, mikä laukaisee kukinnan. Kuusi sijoitetaan mielellään olohuoneeseen tai muuhun tilaan, jossa sillä on paljon seuraa. Tosin joulukuusi voi puhjeta kukkaan myös ulkona, mutta se ei tahdo onnistua ilman sähkövirtaa. Ulkotiloissa kukinto on yksipuolisempi, mutta toisaalta hyvin näyttävä hehkuvalon loistaessa talvisessa ympäristössä.

Joulukuusi Helsingin Senaatintorilla

Joulukuusi Helsingin Senaatintorilla

Joulukuusen hyötäminen kukkaan tapahtuu meillä perinteisesti Tuomaan päivänä, jolloin joulumme alkaa – sitä ennen vietämme adventtia joka onkin ihan toinen juttu. Tänä vuonna joulukuusi löytyi omasta puutarhasta, vaahteran alta. Sattuikin hyvin, sillä kuusi kasvoi ”väärässä” paikassa ja alkoi hätyytellä vaahteran alimpia oksia. Se olisi siis joka tapauksessa joutanut pois!

Joulukuusen viljelystä

Joulukuusen viljely ei juurikaan eroa metsäkuusen tai muiden havupuiden kasvattamisesta. Vaikka kaikki havupuuyksilöt eivät olekaan joulukuusia, sellaisen löytäminen on vaivatonta. Kuten klassisesta Tenavat-jouluanimaatiosta ”Jaska Jokusen joulu” käy ilmi, yksi joulun ihmeistä nimittäin on että hyvin vaatimatonkin tai muotopuoli yksilö kehittyy pienellä vaivannäöllä kauniisti kukkivaksi joulupuuksi, joka ilahduttaa kukinnallaan koko joulusesongin ajan!

Puutarhan väki toivottaa kaikille hyviä juhlapyhiä ja runsain mitoin joulun ihmeitä!

Täti Punainen ja Setä Sininen

Luettavaa

  • Tove Jansson: Kuusi (teoksessa Näkymätön lapsi), WSOY 1962

Katsottavaa

Linkki

Vastakaikua

    Asko Saarelainen · Tammikuun 8. päivänä 2017 klo 13.53

    Joulukuusi kukkii Rovaniemellä Joulupukin kotikaupungissa 2016/17.

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu

Anna kuulua

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Connect with Facebook