Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Syksy alkaa kasvimaalla

Pihlajanmarjoja

Kypsyvät pihlajanmarjat kertovat syksyn saapumisesta. Elokuun toiseksi viimeisestä päivästä lukien kuun rata alenee ja koittaa istutusaika.

Syksyn lähestymisen tuntee jo nahoissaan etenkin iltaisin ja aamuisin: ilma on kosteaa ja viileää poutasäästä huolimatta, koska kastetta on runsaasti. Elokuun loppupuolen öinä on ollut jopa hallanvaara monilla alueilla. Meillä tosin meren läheisyys suojelee kylmältä. Muuttolinnuista aikaisimmat ovat jo lähteneet etelään, muut kerääntyvät pikkuhiljaa parviksi lähteäkseen sitten yhdessä sopivien tuulten mukana.

Elokuun lopussa alkava alenevan kuun kausi on erityisesti juuresten sadonkorjuun aikaa. Jos haluaa juuresten ja mukuloiden säilyvän varastossa pitkään mehevinä, perinnetiedon mukaan ne on hyvä korjata kuun ollessa maa-elementin hallitsemissa tähtimerkeissä eli ns. juuripäivinä. Sellainen ajankohta on esimerkiksi syyskuun ensimmäisenä kokonaisena viikonloppuna.

Valkosipulin itusilmut kehittyvät

Valkosipulin itusilmut kehittyvät

Tulevalla istutusajalla on myös hyvä aika aloittaa sipulikasvien istuttaminen. Valkosipulin itusilmut voi panna maahan, jos kasvimaalta löytyy sopiva kolkka. Maa kannattaa muokata syvältä ja lisätä siihen ravinteikasta kompostia, koska valkosipuli kasvaa muhkeaksi vain ravinteikkaassa maassa.

Istutusaika on hyvä ajankohta myös sellaisten siementen kylvämiselle, joiden kylvöohjeiden mukaan syyskylvö on suositeltava. Monet perennat eli monivuotiset kasvit, esimerkiksi yrtit, vaativat ns. kylmäkäsittelyn ennen kuin siemenet itävät. Helpoimmin se onnistuu luonnollista tietä eli antamalla talven huolehtia asiasta!

Syksy on myös hyvää aikaa istuttaa taimia, sillä kevät on niin kiireistä aikaa että mitään minkä voi tehdä syksyllä ei kannata lykätä kevääseen… Nyt on juuri sopiva ajankohta muokata ja valmistella uusia istutusalueita ja tehdä perusistutukset. Meidän tarkoituksena on uusia mustaherukkapensaat ja siihen hommaan tuleva istutusaika sopii mainiosti: pensaat ehtivät ennen talven tuloa vielä juurtuakin. Tulevalla istutusajalla voi myös siirtää esimerkiksi perennoja ja havukasveja, sillä syksyn kosteudessa niillä on hyvät edellytykset juurtumiseen. Lehtipuiden ja ‑pensaiden siirtäminen kannattaa sen sijaan jättää myöhemmäksi. Hyvä aika koittaa kun ne ovat siirtyneet lepotilaan eli lehdet ovat kellastuneet.

Maustefenkolin siemenet alkavat kehittyä

Maustefenkolin siemenet alkavat kehittyä

Istutusaika päättyy syyskuun 12. päivänä ja kuun rata alkaa taas nousta korkeammalle. Silloin alkaa muiden kuin maanalaista satoa tuottavien kasvien paras sadonkorjuuaika ainakin jos tarkoitus on saada hyvin säilyvää satoa. Ylenevän kuun kauden kaksi ensimmäistä viikonloppua näyttävät sopivan mainiosti hedelmäkasvien korjuuseen. Meillä on tarkoituksena saada siemensatoa pavuista ja maustefenkolista, joten tähtäämme noihin päiviin jos siemenet ovat siihen mennessä kypsyneet korjuuvalmiiksi.

Papujen korjaamista kuivaamista varten emme ole aiemmin kokeilleet ja hieman askarruttaa milloin mahtaa olla oikea hetki. Savea ja papuja ‑blogissa on kirjoitus härkäpavun korjaamisesta kuivattamista varten, mutta emme ole löytäneet vastaavia ohjeita koskien pensas- ja salkopapuja. Netistä löytyneet ulkomaiset ohjeet eivät välttämättä sovellu Suomeen koska kasvukautemme on lyhyempi ja syksy usein kosteaa aikaa, joten papuja tuskin voi jättää kuivumaan ulos kasvimaalle niin kuin useissa lähteissä suositellaan. Mätäneminen taitaisi olla todennäköisempi kohtalo…

Myöskään maustefenkolin siementen keräämisestä meillä ei ole aikaisempaa kokemusta, emme edes tiedä tarkalleen miltä kukinto näyttää kun siemen on kypsä. Ei auta muu kuin tarkkailla tilannetta valmiina toimimaan viimeistään kun siemenet alkavat rapista maahan!

Istutusaika eli alenevan kuun kausi jakaantuu seuraavasti:

  • Hedelmäpäiviä ovat 1.9. kello 15 asti ja 3.9. kello 15 lähtien – 5.9. Silloin on sopiva aika mustaherukkapensaiden ja muiden marjapensaiden sekä hedelmäpuiden istuttamista ajatellen. Myöhemmin syksyllä ei kannatakaan istuttaa ainakaan arkoja lajikkeita.
  • Kukkakasvien kuten kukkivien yrttien syyskylvöille, sekä sipulikukkien istuttamiselle suotuisia päiviä ovat etenkin 31.8. sekä 10.9.
  • Lehtipäiviä ovat 2.9.–3.9. kello 14 asti sekä 11.9.–12.9. kello 19 asti. Silloin voi hoitaa esimerkiksi lehtiyrttien ja muiden lehtiperennojen syyskylvöt.
  • Juurikasvien istuttamista ja sadonkorjuuta ajatellen suotuisia aikoja ovat 6.9.–8.9. kello 18 asti sekä 9.9. kello 16 asti. Nostamme silloin loput perunat ja istutamme valkosipulin itusilmut.

Istutusajan jälkeisellä nousevan kuun kaudella hedelmäkasvien korjuuseen sopivat erityisesti 13.9. kello 10–14 sekä 22.9. ennen kello 12 sekä 23.9. kello 20 asti. Papujen ja maustefenkolien siemenille nuo olisivat suotuisia aikoja. Lehtikasvien kuten esimerkiksi kaalien korjuuseen suotuisia päiviä ovat 19.9.–21.9.

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Connect with Facebook

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.