Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Taas alkaa istutusaika!

Kasvava kuu

Istutusajalla tarkoitetaan kuukalenterissa ajanjaksoa, jolloin kuun rata taivaalla alenee lakipisteestään alhaisimmalle tasolle. Sen uskotaan olevan suotuisinta aikaa muun muassa kylvämiselle ja istuttamiselle. Seuraava istutusaika alkaa tiistaina 19.2.2013.

Saksalainen demeter-viljelijä Maria Thun on julkaissut vuosikymmenet perinnetietoon ja käytännön kokeiluihin perustuvan vuosittaisen kylvö- ja korjuukalenterin. Se on tunnetuimpia oppaita, joka koskee kuun kierron ja muiden taivaankappaleiden huomioon ottamista puutarhanhoidossa. Suomessa opasta julkaisee Rihu ry. Maria Thun kuoli 9.2.2012 89-vuotiaana, mutta hänen poikansa Matthias jatkaa työtä.

Kalenteri esittää kuun kiertoon perustuvat istutusajat eli päivät, jolloin kannattaa ryhtyä kasvien kehitykseen eniten vaikuttaviin toimenpiteisiin kuten kylvämiseen ja istuttamiseen. Istutusajan määrittely tapahtuu sen mukaan, miten kuun rata taivaalla asettuu – puhutaan alenevasta tai ratatasossaan laskevasta kuusta. Alenevan kuun aikaa pidetään erityisen suotuisana kasvien juurtumiselle. Thunin kylvö- ja korjuukalenterissa osoitetaan myös otollisimmat ajat toimia sen mukaan, mihin kasvinosaan halutaan vaikuttaa: hedelmien, kukkien, lehtien vai juurten muodostumiseen.

Thunin johtopäätöksille ei löydy minkäänsorttista tieteellistä tukea, mutta sen sijaan käytännössä monet ovat huomanneet kalenterin noudattamisen toimivan. Miksi – se onkin vaikeampi kysymys mutta tarvinneeko tuohon osata vastausta: jos se toimii niin viis siitä miksi se toimii!

Chilien kylvöaika

Ensi tiistaina alkaa siis helmikuun istutusaika. Tämä on vielä kovin varhainen ajankohta aloittaa esikasvatusta ensi kevään viljelmiä varten, ainakin jos ei ole käytössä kasvilamppuja tai talvipuutarhaa tai muita keinoja luoda keväisempiä olosuhteita valon ja lämpötilan suhteen. Normaali huonelämpötila on kerta kaikkiaan liian korkea ottaen huomioon valaistusolot tähän vuodenaikaan!

Paprikaa, tomaattia ja munakoisoa

Paprikaa, tomaattia ja munakoisoa

Muutamat kasvit kuitenkin vaativat niin pitkän kasvuajan että ne pitää jo nyt kylvää jos haluaa saada satoakin ennen ensi talvea. Ainoa tällainen kasvi jota meillä viljellään on chilipaprika. Se tuleekin melko hyvin toimeen myös huoneenlämmössä, vaikka alkuvaiheessa lisävalo on tarpeen. Olemme vuosittain kasvattaneet ruukussa kuistin ikkunalla muutamia chilejä, jotka ovat sitten syksyllä palkinneet pienillä mutta sitäkin tulisemmilla hedelmillä. Joskus aikoinaan ostimme Italiasta lajikkeen nimeltä Ciliegia piccante siemeniä. Niistä kehittyy pyöreitä chilipaprikoita jotka sopivat hyvin esim. italialaiseen tapaan tuorejuustolla täytettäviksi.

Tänä vuonna kylvemme myös siemeniä, jotka ovat peräisin anopin kasvihuoneessa vuosikausia kasvatetusta chilipaprikasta. Lajikkeen nimi on jäänyt jo unholaan. Joskus siemenistä kasvaa myös makeita hedelmiä tuottavia paprikoita, koska alkuperäinen lajike on risteytynyt tavallisten paprikoiden kanssa. Tiesittekö muuten, että luonnonlajeina paprikat ovat enemmän tai vähemmän tulisia eli makea paprika on niistä jalostettu muoto, joka ei sisällä kapsaisiinia, tuota tulisen tunteen aiheuttavaa ainetta. Tavallinen paprika ei siis olekaan tavallinen vaan päinvastoin!

Myös pensastomaattien kylvöä voisi harkita, samoin kuin viime vuodelta jääneiden munakoison Applegreen siementen kylvämistä. Pitää kuitenkin malttaa ahnehtimasta liikaa, sillä sopivaa esikasvatustilaa meillä on tähän vuodenaikaan vain keittiön ikkunalla, jossa meillä on kasvilamppu tuomassa lisävaloa.

Basilikan kylväminen

Basilikan kylväminen

Basilikaa purkkiin

Näihin aikoihin aloitamme myös basilikan kylvöt. On mukava kasvattaa jotain tuoretta vihreää jo aikaisin keväällä. Basilika tulee suhteellisen hyvin toimeen huoneenlämmössä, ulkolämpötilat ovatkin meillä usein basilikalle liian viileitä jopa kesällä. Viime kesä oli siitä muistutus: basilikan sato jäi aika kehnoksi. Lisävalo on toki tarpeen, jotta taimet kasvaisivat tukeviksi.

Viljelemme useampia basilikalajikkeita: yksi suosikeistamme on Aton. Se on vihreä, isolehtinen ”perusbasilika”, joka on terve ja nopeahkokasvuinen – eli todella kiitollinen kasvatettava! Balkon Star on nimensä mukaisesti pieniinkin tiloihin sopiva pensastavakasvuinen ja pienilehtinen basilika. Aromi on kuitenkin ”suuri” eli varsinkin parveke- ja ruukkuviljelijöiden kannattaa kokeilla tätä pikkujättiläistä. Villi Niitystä olemme hankkineet myös punalehtistä basilikaa, minkä lisäksi kasvatamme aina sitruunanmakuista Mrs. Burns ‑lajiketta.

Suotuisat päivät

Alkavana istutusaikana suotuisat päivät jakautuvat seuraavasti:

  • hedelmäkasveille suotuisia päiviä ovat 24.2. kello 11 lähtien – 26.2. kello 11 asti, jolloin kylvämme ainakin chilipaprikaa, mutta ehkä myös muita koisokasveja kuten pensastomaatteja ja munakoisoa.
  • kukkapäiviä ovat 20.2. kello 11 lähtien, 21.2. kello 12 lähtien ja 22.2. kello 18 asti sekä 1.3. kello 16 lähtien, 2.3. kello 12 lähtien ja 3.3. kello 18 asti. Jos haluaa ottaa pistokkaita vaikkapa pelargonioista niin sopivia hetkiä on noina päivinä.
  • lehtikasveille sopivat erityisesti 22.2. kello 19 lähtien – 24.2. kello 10 asti sekä 3.3. kello 19 lähtien – 4.3. Silloin kylvemme basilikaa ja vaihdamme mullan joillekin ruukussa talvehtineille yrteille kuten kreikkalaiselle oreganolle, rosmariinille, stevialle ja kuolemattomienyrtille.
  • juurikasvien kannalta suotuisia päiviä olisivat 27.2.–1.3. kello 15 asti sekä 2.3. kello 11 asti, jos sattuisi olemaan juurikasvien kylväminen mielessä.

Muualla tässä blogissa

Luettavaa

  • Maria Thun ja Matthias K. Thun: Kylvö- ja korjuukalenteri (julkaistaan vuosittain), Rihu ry.

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Connect with Facebook