Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Kevättä ilmassa!

Lumet sulavat

Viime vuoden viimeisessä postauksessa arvuuttelimme, milloin talvi mahtaa tulla vai tuleeko ollenkaan. Nyt näyttää siltä että tuo jälkimmäinen ennustus olisi käymässä toteen: tätä kirjoitettaessa talvi on täällä meillä käynyt vain muutaman viikon vierailulla tammikuussa.

Helmikuu kului hämmästyttävän keväisissä merkeissä ja sama meno jatkuu. Leudot kosteat tuulet ovat sulatelleet vähäisetkin lumet puutarhasta ja talveksi tänne jääneet tiaiset ja mustarastaat ovat innostuneet laulamaan kuin keväällä konsanaan. Puutarhurikin on havahtunut talviuniltaan miettimään, pitäisikö kylvösuunnitelmia aikaistaa ja ryhtyä jo hommiin…

Olemme kuitenkin yrittäneet panna ”jäitä hattuun”, vaikka sitä on harvakseltaan saatavissa. Siitä huolimatta, että lumet ovat sulaneet ja lämpötila sahaa nollan molemmin puolin, valoa on vielä vähänlaisesti esikasvatusta ajatellen. Kevätpäiväntasaukseen on vielä pari viikkoa ja vasta sen jälkeen päivän pituus alkaa olla sopiva jos tarjolla ei ole lisävaloa taikka huoneenlämpötilaa viileämpää tilaa taimikasvatukselle. Silloinkin vain todella pitkän kasvukauden vaativien kasvien esikasvatus kannattaa aloittaa maaliskuun istutuskaudella. Sellaisia ovat muun muassa purjo, mukulaselleri ja pensastomaatit sekä monet yrtit.

Basilikan taimia turvepoteissa

Basilikan taimia turvepoteissa

Meidän on tarkoitus lomailla maaliskuun loppupuolella emmekä halua jättää kylvöksiä pärjäilemään yksin. Sen vuoksi aiomme lykätä valtaosan kylvöistä huhtikuun puolelle. Vain chilipaprikaa olemme kylväneet jo tammikuussa. Myös viime- ja edellisvuotisista chilikasveista on kaksi talvehtinut hyvin ja ne kukkivat nyt innokkaasti, onpa yksi hedelmäkin jo muodostumassa!

Vaikka kevään odotuksessa ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa, tänä vuonna kannattaa varmaan tarkkailla kevään merkkejä tavallistakin tarkemmin saadakseen parhaan hyödyn, jos kasvukauden alku aikaistuu tavanomaisesta niin kuin nyt näyttää tapahtuvan. Viime vuonna kerroimme omasta fenologisesta puutarhakalenteristamme, joka perustuu kotipuutarhan kasvien tarkkailuun. Vielä eivät ole jouluruusut – varhaiskevään airueet meidän puutarhassa – nostaneet päätään, joten ainakaan meillä ei kevättä voi vielä julistaa alkaneeksi. Mutta kuten viime vuosi osoitti, kevät saattaa edistyä hyvinkin nopeasti kun säät suosivat!

Siemeninventaario

Siemeninventaario

Jos siis siemenluettelot eivät vielä ole hiirenkorvalla niin kannattaa alkaa hankintojen suunnittelu. Meillä tosin siemeninventaario osoitti, että oikeastaan emme tarvitsisi lainkaan uusia siemeniä – niin paljon on tullut kerättyä siemenpusseja varastoon! Mutta koska joka vuosi on hyvä kokeilla jotain uuttakin, niin eiköhän luetteloista tule hankittua muutamia, tarkoin valittuja uutuuksia tällekin vuodelle.

Tiedoksi niille, jotka aikovat jo ryhtyä kylvöhommiin, että tämän vuoden kylvö- ja korjuukalenterin mukaan istutusaika alkaa maaliskuussa maanantaina 10. päivänä ja jatkuu sunnuntaiaamuun 23.3. Istutusaika jakaantuu seuraavasti:

  • 10.–11. päivä ovat kukkapäiviä, samoin kuin 20. päivä ja 21. päivän aamupäivä. Varsinkin varpumaiset yrtit ovat hidaskasvuisia, joten niiden esikasvatus kannattaa jos haluaa niiden ehtiä kukkivan.
  • Lehtikasveille sopivia istutusaikoja on 12.–13. päivä kello 17 asti sekä 21.3. kello 14 alkaen – 22.3. Monista yrteistä käytetään lehdet, joten lehtipäivät sopivat niiden kylvämiseen.
  • Hedelmäpäiviä ovat 14.–16.3. kello 14 asti. Tuo jakso sopii muun muassa tomaattien kylvöön ja myös omenapuiden leikkaamiseen.
  • Juurikasveille sopivia istutusaikoja on 16.3. kello 15 alkaen aina 19. päivään asti. Mukulaselleri luetaan juurikasveihin.

Tulossa on taas vilkas vuosi: puutarhahommien lisäksi talomme perusparannusprojekti jatkuu. Nyt kun pihavarasto on saatu pystyyn – ja tupaten täyteen tavaraa – ovat vuorossa entisen autotallin muutostyöt. Tarkoitus on ottaa se osittain asuintilaksi, yhdistetyksi työ- ja puutarhahuoneeksi josta on suora yhteys terassille. Siis unelmien täyttymys jos kaikki menee nappiin!

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Connect with Facebook