Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Sadonkorjuuta yrttimaalla

Papulanruusu kukassa

Takana on keskimääräistä lämpimämpi kevät ja myös kesäkuu, ja se näkyy puutarhassa: kuten viimekin vuonna, kesä on edistynyt muutaman viikon tavanomaista nopeammin. Juhannusruusut kukkivat jo kesäkuun alkupuolella ja juhannukseksi puhkesivat kukkaan vanhat ruusut ja monet muutkin kasvit, joiden kukinta normaalisti ajoittuu heinäkuulle: jasmikkeet, köynnöskuusamat, kurjenpolvet, ajuruohot, pensashanhikit, angervot ynnä muut.

Ainakin täällä meidän seudulla kesäkuu oli myös vähäsateinen, joten juhannuskokot jäivät polttamatta. Puutarhassa on ollut kovin kuivaa. Onneksi kuitenkin heinäkuu toi tullessaan paljon kaivattua sadetta ukkoskuurojen myötä.

Hanhikin, kurjenpolven ja ajuruohon yhteiseloa muurilla

Hanhikin, kurjenpolven ja ajuruohon yhteiseloa muurilla

Puutarhassa sattuu ja tapahtuu

Viime kuussa kerroimme uusista yrttipenkeistämme. Ne ovat menestyneet mainiosti: kaikki kasvit ovat juurtuneet aloilleen mainiosti ja osa on tuuhentunut komeammaksi kuin osasimme odottaakaan. Esimerkiksi jo viime syksynä istutettu isolehtinen salvia on innostunut jopa kukkimaan! Toivottavasti kukoistus ei ole merkki siitä, että penkki on liian ravinteikas, sillä se saattaa haitata arkojen yrttien talvehtimista…

Ryytisalvia kukkii

Ryytisalvia kukkii

Hieman harmia on ollut linnuista, jotka ovat tykästyneet uusien istutusalueiden kuivaan multaan: varsinkin mustarastaat palaavat päivästä toiseen ”kylpemään” penkkiin ja samalla penkomaan varsinkin penkin reunoilla kasvavia pikkutaimia sijoiltaan. Olemme yrittäneet viritellä kaikenlaisia suojauksia, mutta mikään ei tunnu täysin estävän ilakointia. Onneksi yrttien taimet alkavat kaikesta huolimatta jo olla niin isoja, että ne tuntuvat jo pärjäävän kovassakin kohtelussa. Ja onneksi yksivuotisia yrttejä voi kylvää lisää vielä tähänkin vuodenaikaan; esimerkiksi kirveli ja korianteri ehtivät hyvin tuottaa satoa vielä näin heinäkuussa kylvettynä!

Vihreä yrttipenkki

Vihreä yrttipenkki

Mustarastaiden lisäksi meidän puutarhassa ovat jälkikasvua saaneet räkättirastaat, sini- ja talitiaiset sekä sepelkyyhkyt. Välillä tuntuu, että tämä ei olekaan meidän puutarhamme, vaan siivekkäiden ystäviemme koti – tämän tästä on puutarhan polulla vastassa äkäinen lintuemo, jonka mielestä me olemme tunkeilijoita!

Sadonkorjuukausi alkaa

Taas on istutusaika alkamassa, ja tähän aikaan vuodesta se ei olekaan pelkästään istutusaika, vaan myös sadonkorjuuaika. Nimittäin monet varsinkin monivuotiset yrtit ovat pian korjuukypsiä: erityisesti lehtiyrtit olisi hyvä korjata juuri ennen kukintaa, sillä silloin lehdet ovat aromaattisimmillaan.

Istutusajan pitäisi sopia erityisesti kuivatettavan sadon korjaamiseen, sillä biodynaamisessa viljelyssä ajatellaan, että istutusajalla kasvit keskittyvät juurtumiseen, jolloin niiden maanpäälliset osat eivät kehity yhtä voimakkaasti. Silloin ne ovat myös vähemmän meheviä elikkä kosteita, ja kuivuvat siis paremmin.

Edellytyksenä on tietysti, että sää suosii: yrttien aromit ovat parhaimmillaan aurinkoisina päivinä puolen päivän molemmin puolin. Ihanteellista olisi, jos sää olisi kuiva ja aurinkoinen myös pari päivää ennen sadonkorjuuta. Saa nähdä miten käy, sillä lähiviikoiksi ei taida olla luvassa heinäpoutia…

Laventelin kukinta on alkamassa

Laventelin kukinta on alkamassa

Varsinaisen sadonkorjuukauden alkamisesta huolimatta puutarhassa ja kasvimaalla kannattaa myös jatkaa kylvöjä. Meillä on tapana viljellä loppukaudesta muun muassa lempisalaattikasviamme vuonankaalia. Sille sopii kokemuksemme mukaan kylväminen heinäkuussa vallan mainiosti. Keväällä kylvämämme pinaatti teki hienon sadon, joka on jo syöty, mutta ei hätää: pinaattiakin voi viljellä loppukaudesta, kun päivä on lyhenemään päin. Jos loppukesä ei ole kovin helteinen, voi pinaatista saada hyvänkin sadon. Ylipäänsä kannattaa harkita sellaisten vihannesten täydennyskylvöjä, joiden kasvuaika on parisen kuukautta; ne ehtivät yleensä tehdä satoa vielä keskikesällä kylvettyinä.

Heinäkuun istutusaika alkaa 3.7.

joka on kukkapäivä. Lisää kukkien vuoksi kasvatettaville kasveille suotuisia aikoja on 11.7 ja 12.7. kello 13 asti. Kukkapäivät sopivat mainiosti kuivatettavien yrttien keruulle olivatpa ne kukka- tai lehtiyrttejä.

Hedelmäkasveille otollisia ajankohtia ovat 6.–7.7. sekä 15.7. jolloin istutusaika päättyy.

Juuripäiviä ovat 8.–10.7.

Lehtikasveille otolliset ajat koittavat 12.7. kello 14 ja jatkuvat 14.7. kello 23 asti. Lehtipäivinä ei suositella sadonkorjuuta, jos tarkoitus on säilöä sato esimerkiksi kuivaamalla.

Vastakaikua

    Annele Laakkonen · Heinäkuun 14. päivänä 2019 klo 16.42

    Mitä muuta kuin tilliä kannattaa vielä , jo tyhjiin paikkoihin salaatin sijaan kylvää?

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu
      Puutarhan Väki · Heinäkuun 14. päivänä 2019 klo 22.02

      Hei Annele,
      Tuossa jutussa mainittujen yrttien kuten kirvelin ja korianterin sekä lehtikasvien kuten vuonankaalin ja pinaatin lisäksi olemme heinäkuussa tehneet täydennyskylvöjä muun muassa rukolasta, vihanneskrassista, nauriista ja mangoldista. Jotkut kylvävät hernettäkin loppukaudeksi, meillä siitä ei ole kokemusta (tila ei ole riittänyt!), mutta kannattaa kokeilla jos on tilaa. Jos pitää aasialaisista vihanneskasveista kuten paksoista ja taksoista, niin niille suorastaan suositellaan kylvöä vasta keskikesällä. Hyvää kylvöonnea myöhäisille kylvöille!

      Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu

Heijasta Peruuta vastaus tai jatka muihin viesteihin

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Connect with Facebook