Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Kitkemisen aika

Setä Sininen

Kun kevään ja alkukesän istutushommat on saatu tehtyä, ohjelmassa on kitkemistä, kitkemistä ja kitkemistä.

Juhannus lähestyy ja sen alla alkaa myös uusi alenevan kuun kausi, istutusaika. Se on mainiota aikaa kylvämisen ja istuttamisen lisäksi myös muille puutarhatöille, joissa on hyötyä siitä, että kasveilla pitäisi silloin olla voimakas juurtumisimpulssi. Sellainen on esimerkiksi rikkaruohojen kitkeminen.

Kitkettäessä tulee nimittäin helposti kiskoneeksi hieman juuriltaan rikkaruohojen lisäksi myös niitä kasveja, joita yrittää viljellä. Sen vuoksi kitkemisen jälkeen on hyvä kastella pikkutaimet, jotta ne juurtuvat pian uudelleen jos sattuivat saamaan liian kovaa kyytiä. Jos kuukalenteria haluaa noudattaa uskollisesti, niin kitkeminen ajoitetaan myös sen mukaan viljelläänkö juurien, lehtien, kukkien vai hedelmien vuoksi.

Meidän kokemuksemme on, että kitkemiseen on syytä ryhtyä mahdollisimman pian sen jälkeen kun viljelykasvien taimet erottuvat selvästi rikkakasveista. Varsinkin jos säät ovat kosteat niin rikkakasvit lähtevät kohisten kasvuun, ja valitettavasti peittoavat usein viljelykasvit mennen tullen!

Härkäpapupenkki vesiheinän vallassa

Härkäpapupenkki vesiheinän vallassa

Meillä on usein tapana lähteä lomamatkalle kesäkuussa sen jälkeen kun kylvöt ja istutuspuuhat on suoritettu. Monesti kotiinpaluu on ollut karvas, kun kasvimaalla on tapahtunut täydellinen vallankumous: rehevästä kasvusta valtaosa on rikkakasvien ansiota! Sen vuoksi ennen matkallelähtöä täytyy yrittää ehtiä kitkeä ainakin kerran. Kun sen jälkeen vielä käyttää jotain katetta rivien välissä niin pääsee myöhemmin paljon helpommalla. Maa säilyy siten kosteampanakin. Nythän ruoho kasvaa kohisten, joten ruohosilppua ainakin on hyvin saatavilla.

Perilla eli veripeippi

Perilla eli veripeippi

Alkukesän kylvöjä ja istutustöitä

On meillä ohjelmassa vielä jonkin verran kylvämistä ja istuttamistakin. Viileän alkukesän vuoksi kaikkein herkimmät yrtit jäivät odottamaan säiden lämpenemistä. Sellaisia ovat muun muassa perilla eli veripeippi (joka on viereisessä kuvassa), portulakka ja villibasilika. Ainakin edellisinä kesinä ne ovat ehtineet tehdä kunnon sadon myös kesäkuussa kylvettyinä.

Uusintakylvöjä voi ja kannattaakin tehdä nopeakasvuisista yrteistä ja vihanneksista, jotta satoa saisi tasaiseen tahtiin syksyyn asti. Lehtisalaatteja, rukolaa, vihanneskrassia, naurista, retiisiä, tilliä, korianteria ja kirveliä pitäisi saada jonnekin mahtumaan uusi satsi. Kannattaakin katsoa palstaa sillä silmällä, onko siellä jokin epäonnistunut kylvös. Kun tila on kortilla niin tällaiset rivit voi ottaa saman tien uuteen käyttöön!

Lisäksi meillä on vielä istuttamatta kurkut ja kurpitsat, joiden esikasvatus on ollut Setä Sinisen vastuulla. Hän on kieltäytynyt istuttamasta taimia vielä ulos kasvimaalle, vaikka olen ehdottanut että harson alla ne tulisivat toimeen viileistä säistä huolimatta. Mutta tulevalla kaudella on todella korkea aika saada nämäkin mattimyöhäiset istutettua, muuten alkaa olla sato uhattuna!

Avomaankurkku on istutettu

Avomaankurkku on istutettu

Puutarhassa on puolestaan korkea aika leikata orapihlaja-aita, jos haluaa päästä helpommalla; nyt uudet versot ovat vielä pehmeitä, jolloin ne maatuvat helposti kompostissa. Mutta muutaman viikon sisällä oksat jo puutuvat, minkä jälkeen niiden käsittely onkin viheliäistä… Vaikka kukathan leikatessa menetetään; olemmekin antaneet muutaman portin pielessä kasvavan orapihlajan kehittyä pieniksi puiksi, jotta päästään nauttimaan myös kukinnasta!

Orapihlaja kukassa

Orapihlaja kukassa

Kesäkuun lopun istutusaika näyttää seuraavalta:

kukkakasveille suotuisia päiviä on 17.–18.6. ja 27.6. kello 16 alkaen – 28.6. Taidammekin istuttaa kurkut ja kurpitsat heti istutusajan alkaessa!

lehtipäiviä ovat 19.–20.6. sekä 29.–30.6. Ensimmäisenä mainituista jaksoista kylvämme yrttejä ja salaattikasveja sekä leikkaamme orapihlaja-aidan.

hedelmäkasveille suotuisa aika koittaa juhannuksen jälkeen, 21.–23.6.

juuripäiviä ovat 24.–27.6. kello 15 asti, joten nauriita ja retiisejä voisi kylvää silloin, jos olisi kotosalla.

Mutta juhannuksesta lähtien aiomme ottaa hieman lomaa puutarhanhoidosta, ja lähteä nauttimaan muiden puutarhoista! Tarkoitus on muun muassa vierailla Elsassissa, josta löytyy useampiakin keskiaikaisista perinteistä ammentavia yrttitarhoja. Sieltä löytyy varmaan inspiraatiota kotipihan terassin suunnitelmiin…

Luostarin yrttitarha

Luostarin yrttitarha

Kotiinpaluun jälkeen heinäkuussa alkaakin sitten jo ensimmäinen varsinainen satokausi ja ajatukset siirtyvät hilloresepteihin ja yrttien keräämiseen. Seuraa siis blogia jos aiheet kiinnostavat!

Toivo(ta)mme kaikille aurinkoista ja kesäistä juhannusjuhlaa!

Muut istutusajat

Istutusaika 14.9.2017 alkaen

Koko maassa vaihtelevaa säätä

Koko maassa vaihtelevaa säätä

Syksyn sääennuste on tuttu tältä kasvukaudelta.

Istutusaika 18.8.2017 alkaen

Vihdoinkin sadonkorjuukausi!

Vihdoinkin sadonkorjuukausi!

Tänä kesänä on päästy täyteen vauhtiin sadonkorjuussa muutaman viikon verran tavanomaista myöhemmin.

Istutusaika 22.7.2017 alkaen

Kasvukauden välitilinpäätös

Kasvukauden välitilinpäätös

Mollivoittoinen kesä on puolessavälissä; mitä on tehtävissä?

Istutusaika 24.6.2017 alkaen

Pikkukesästä isoonkesään

Pikkukesästä isoonkesään

Juhannuksesta alkaa myös uusi istutusaika; mitä silloin voi tehdä kasvimaalla ja puutarhassa?

Istutusaika 28.5.2017 alkaen

Kiirettä kasvimaalla

Kiirettä kasvimaalla

Alkavalla istutusajalla on tarkoitus viimeistellä kevään kylvöt ja istuttaa esikasvatetut taimet.

Istutusaika 30.4.2017 alkaen

Kevään ja talven taistelu

Kevään ja talven taistelu

Päästäänkö alkavalla istutusajalla kylvämään avomaalle?

Istutusaika 3.4.2017 alkaen

Aprillia, aprillia

Aprillia, aprillia

Huhtikuun on alkanut talvisissa merkeissä, mutta istutusajalle riittää puuhaa.

Istutusaika 7.3.2017 alkaen

Katse kevääseen päin!

Katse kevääseen päin!

Tulevan kauden suunnitelmissa on helppohoitoinen kasvimaa.

Istutusaika 21.10.2016 alkaen

Oravan päivästä adventtiin

Oravan päivästä adventtiin

Vanhan kansan vuotuisessa kalenterissa tunnettiin kaikenlaisia kummallisen kuuloisia merkkipäiviä.

Puutarhavuosi 2016

Puutarhavuosi 2016

Maailmanlaajuisesti mennyt vuosi on jatkanut viimeaikaista ikävää perinnettä, että jokainen vuosi rikkoo edellisen tekemän lämpöennätyksen. Suomessakin säät ovat olleet poikkeuksellisen vaihtelevia ja yllätyksellisiäkin.

Istutusaika 23.9.2016 alkaen

Syyspäiväntasauksesta oravan päivään

Syyspäiväntasauksesta oravan päivään

Uusi kuun kausi alkoi lähes yhtä aikaa tähtitieteellisen syksyn kanssa.

Istutusaika 27.8.2016 alkaen

Syksyä ilmassa – ja mielessä?

Syksyä ilmassa – ja mielessä?

Kasvimaalla on kaksijakoinen tunnelma: yhtäältä alkaa jo olla paljon tyhjää tilaa, kun aikainen sato on jo korjattu. Toisaalta siellä missä kasvukausi jatkuu vallitsee varsinainen viidakko.

Istutusaika 31.7.2016 alkaen

Oi ihana elokuu!

Oi ihana elokuu!

Satokausi on päässyt täyteen vauhtiin: nyt korjataan kevään työn tulokset.

Istutusaika 4.7.2016 alkaen

Kylvä superruokaa syksyksi

Kylvä superruokaa syksyksi

Heinäkuussa on aika kylvää lehtivihreitä, jotka suosivat lyhenevää päivää.

Istutusaika 6.6.2016 alkaen

Kesä on tullut kasvimaalle

Kesä on tullut kasvimaalle

Poikkeuksellisen lämmin kevät edistyi kuin pikakelauksella ja kääntyi kesäksi ennätysvarhain.

Istutusaika 10.5.2016 alkaen

Kevään ”resepti”

Kevään ”resepti”

Ensin runsaita sateita, sitten lämpöaalto!

Istutusaika 12.4.2016 alkaen

Milloin voi kylvää avomaalle?

Milloin voi kylvää avomaalle?

Kevät edistyy, ja kotipuutarhurin sormia syyhyttää: tekisi mieli jo siirtyä esikasvatuksesta suorakylvöihin.

Istutusaika 16.3.2016 alkaen

Kevättä kohti

Kevättä kohti

Muutokset luonnossa herättelevät miettimään tulevien kuukausien esikasvatus- ja kylvösuunnitelmia.

Leipurin lempiyrtit

Leipurin lempiyrtit

Leivän maustamiseen tarvittavia siemeniä ja mausteita voi ja kannattaakin kasvattaa itse.

Istutusaika 18.2.2016 alkaen

Karkausvuosi on juhlavuosi

Karkausvuosi on juhlavuosi

Aloitimme bloggaamisen karkauspäivänä tasan neljä vuotta sitten, joten nyt on syytä juhlaan!

Istutusaika 31.10.2015 alkaen

Pyhäinpäivästä ensimmäiseen adventtiin

Pyhäinpäivästä ensimmäiseen adventtiin

Myöhäissyksy on täällä: kasvukausi on päättynyt ja puutarha käy talvilevolle. Alkanut kuun kausi noudattelee kalenteria ja kestää suurin piirtein marraskuun ajan, kirkkojuhlasta toiseen.

Puutarhavuosi 2015

Puutarhavuosi 2015

Sanotaan että vuodet eivät ole veljiä keskenään, mutta mennyt vuosi oli kyllä kuin vuoden 2014 kaksosveli; ellei aivan identtinen niin läheistä sukua kuitenkin!

Istutusaika 4.10.2015 alkaen

Mikkelinpäivästä pyhäinpäivään

Mikkelinpäivästä pyhäinpäivään

Kansanperinteen mukaan sadonkorjuun pitäisi olla tehtynä mikkelinpäivään mennessä.

Istutusaika 6.9.2015 alkaen

Syksyä ilmassa

Syksyä ilmassa

Säässä tapahtui käänne syksyisempään suuntaan säntillisesti kalenterin mukaan: syyskuun 1. päivänä.

Istutusaika 10.8.2015 alkaen

Säiden armoilla

Säiden armoilla

Sää on tänä(kin) kesänä ollut meillä Suomessa puheenaihe numero yksi. Onko nyt toiveita käänteestä parempaan?

Istutusaika 14.7.2015 alkaen

Paluu palstalle

Paluu palstalle

Kesälomatauon jälkeen on palattu palstalle katsomaan, miten siellä pärjätään. Nyt alkaa satokausi!

Ruusuista elämää

Ruusuista elämää

Ruusujen kukinta on juuri nyt uhkeimmillaan, ne eivät näytä pahastuneen viileistä kesäsäistä. Mutta sopiiko ruusu kasvimaalle?

Istutusaika 20.5.2015 alkaen

Toukotyöt jatkuvat

Toukotyöt jatkuvat

Kirsikankukat kertovat sydänkevään alkaneen; on aika suunnitella toukotyöt tulevaa istutusaikaa ajatellen.

Suvivirren aikaan

Suvivirren aikaan

Omenankukista aikaisimmat ehtivät kuin ehtivätkin koristamaan koulun päättymisviikonlopun juhlallisuuksia.

Istutusaika 23.4.2015 alkaen

Suorakylvöjen aika

Suorakylvöjen aika

Alkavan istutusajan ohjelmassa ovat aikaiset kylvöt suoraan kasvimaalle.

Istutusaika 26.3.2015 alkaen

Istutusaika on alkanut!

Istutusaika on alkanut!

Viikonloppuna on kukka- ja lehtikasvien kannalta suotuisia aikoja kylvää ja koulia, ottaa pistokkaita sekä istuttaa uuteen ruukkuun.

Seitsemän monivuotista vihannessuosikkia

Seitsemän monivuotista vihannessuosikkia

Monivuotiset vihannekset antavat kevään ensimmäiset elonmerkit kasvimaalla. Niistä saa satoa jo silloin kun yksivuotisia vasta kylvetään.

Sinivuokko kukkii

Sinivuokko kukkii

Tuntuuko vain siltä, vai ovatko sinivuokot tänä keväänä aivan erityisen, häikäisevän sinisiä?

Yrttejä teen ystävälle

Yrttejä teen ystävälle

Kylvöjä ja siemenostoksia suunnitellessa kannattaa varata muutama ajatus yrteille, joista voi valmistaa omaa yrttiteetä.

Istutusaika 27.2.2015 alkaen

Vuosi 2015 kuukalenterin mukaan

Vuosi 2015 kuukalenterin mukaan

Kiinalaisen ajanlaskun mukaan elämme nyt vuohen vuotta. Miltä se näyttää puutarhurin näkökulmasta?

Mitä kannattaa viljellä itse?

Mitä kannattaa viljellä itse?

Kun viljelyalaa on vähemmän kuin viljelyhaluja, tarvitaan priorisointia. Mutta millä perusteilla?

Valo voittaa

Valo voittaa

Esikasvatus pääsee täyteen vauhtiin kevätpäiväntasauksen jälkeen, kun pelkkä luonnonvalo riittää.