Mullasta nousee kasvi

Hernesatoa

Pistou-keitto

keitettyjä valkoisia papuja
3-3½ dl
perunaa
4 (300 g)
vihreitä papuja
250-300 g
tomaattia taikka yksi purkki säilyketomaattia tai tomaattimurskaa
3-4
kesäkurpitsaa
2 (300 g)
kasvislientä
1½ l
suolaa
mustapippuria
basilikanlehtiä
2 dl
valkosipulin kynttä
2-3
oliiviöljyä
(tomaattipyreetä)
(parmesan-juustoa)

Liota valkoisia papuja pakkauksen ohjeen mukaisesti ja keitä lähes kypsiksi (noin 40 minuuttia), taikka käytä huuhdottuja säilöttyjä papuja. Kuori ja pilko perunat. Jos käytät tuoreita tomaatteja, kalttaa eli kuori ne käyttämällä ne ensin nopeasti kiehuvassa vedessä. Paloittele tomaatit suupalan kokoisiksi, myös jos käytät kokonaisia säilyketomaatteja. Keitä perunoita ja tomaatteja kasvisliemessä noin kymmenen minuuttia.

Huuhdo ja pätki vihreät pavut sopiviksi suupaloiksi. Lisää valkoiset ja vihreät pavut keittoon kun peruna alkaa olla puolikypsää. Paloittele seuraavaksi kesäkurpitsat ja lisää ne keittoon kun papuja on keitetty vajaat kymmenen minuuttia. Keitä vielä noin viisi minuuttia ja mausta sitten suolalla ja mustapippurilla maun mukaan.

Sillä aikaa kun keitto hieman jäähtyy, kuori ja paloittele valkosipulinkynnet sekä huuhdo ja revi basilikanlehdet. Laita valkosipuli ja basilika mortteliin ja survo ne tahnaksi. Jos käytät tomaattipyreetä ja parmesan-juustoa, lisää ne kun valkosipuli ja basilika ovat karkeaa massaa ja jatka survomista kunnes massa on suhteellisen tasaista. Lisää sitten vähitellen oliiviöljyä koko ajan sekoittaen niin että saat löysähkön tahnan.

Jos tarjoilet keiton soppakulhosta, laita osa pistousta kulhon pohjalle ja kaada pikku hiljaa kuumaa lientä kulhoon koko ajan sekoittaen. Lisää vasta sitten sattumat kulhoon. Jos tarjoilet suoraan lautasille, pane kunkin lautasen pohjalle ensin noin jälkiruokalusikallinen pistouta ennen keiton annostelua. Ruokailijat voivat sitten lisätä pistouta keittoon makunsa mukaisesti.

Pistou-keitto

Pistou-keitto

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Connect with Facebook

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.