Mullasta nousee kasvi

Hernesatoa

Sato säilöön: laventeli-karviaismarjahillo

Laventeli-karviaismarjahillo

Karviaismarjalla on arkinen maine. Siitä saa kuitenkin ihastuttavaa hilloa, kun käyttää mausteena sesongin yrttejä, varsinkin laventelia.

Suomessa karviaispuska on lähes joka puutarhassa, mutta harva hehkuttaa sen satokautta samalla tavoin kuin esimerkiksi mansikoita ja mustikoita. Kaikkialla karviaismarja ei kuitenkaan ole puutarhan seinäkukkanen. Englannissa karviaista arvostetaan: Yorkshiren Egton Bridgessä karviaisenviljelijät kilpailevat vuosittain elokuun ensimmäisenä tiistaina – eli tänään – siitä, kuka kasvattaa suurimmat ja mahtavimmat marjat. Vuonna 2009 tehtiin ennätys: 62 grammaa! Ilmeisesti Yorkshiressä on mainiot olosuhteet karviaisenviljelylle…

Meillä oli ennen vaikeuksia keksiä sopivaa käyttöä karviaismarjoille, täytyy myöntää että ne päätyivät useimmiten lintujen suuhun. Ehkä se johtui siitä että emme onnistuneet keräämään karviaisia kypsinä; raakanahan ne eivät maistu, mutta kypsyttyään kelpaavat eläimille niin hyvin että me jäimme ilman.

Karviaisen väheksyntä loppui kun löysimme jostakin tämän reseptin, jossa karviaishillo maustetaan laventelinkukilla ja muilla sesongin yrteillä. Yhdistelmä on taivaallinen, joten nykyään vaalimme karviaissatoa kuin kalleinta aarretta. Se on ehdottomasti saatava talteen tämän herkkuhillon muodossa! Hilloon sopivat sekä vihreät että punaiset karviaiset, mutta ehkä punaisista saa aavistuksen verran maukkaampaa hilloa. Vihreistä karviaisista teemme usein hilloa yhdistettynä kesäkurpitsaan, mutta se on jo toinen tarina.

Katso resepti

Linkki

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Connect with Facebook

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.