Mullasta nousee kasvi

Hernesatoa

Kylmät mangoldi-punajuurikääryleet

punajuuri-linssihummusta (ks. erillinen resepti)
½ annosta
isoa mangoldinlehteä ja suunnilleen saman verran pienempiä
8
suolaa
 

Huuhtele mangoldinlehdet hyvin. Leikkaa varsiruodit irti lehdistä ja käytä ne toisella kertaa (esimerkiksi dippaamalla ryöpättyjä ja jäähdytettyjä ruotipaloja punajuuri-linssihummukseen). Ohenna paksut lehtiruodit terävällä veitsellä vuolemalla (onnistuu parhaiten lehden kärkipäästä tyveen päin, taittamalla lehti ruodin kohdalta kahtia ”nurja” puoli ulospäin, jolloin ruotiin pääsee helposti veitsellä käsiksi).

Ryöppää lehdet runsaassa suolavedessä keittämällä niitä muutaman minuutin ajan. Jäähdytä lehdet huuhtelemalla kylmällä vedellä ja painele niistä kaikki vesi pois varovasti puristamalla. Jos lehdet tuntuvat liian kosteilta, voit myös painella niitä talouspaperilla kuivemmiksi.

Levitä iso lehti kerrallaan leikkuulaudalle tai työpöydälle. Levitä päälle yksi tai useampia pieniä lehtiä (niillä voi esimerkiksi ”paikata” mahdolliset reiät ja repeämät). Lisää täytteeksi muutama ruokalusikallinen punajuuri-linssihummusta ja kääri lehti kääröksi, taittaen käärön päät niin että syntyy pieni ”paketti”.

Siirrä kääryleet jääkaappiin asettumaan pariksi tunniksi. Ennen tarjoilua voit leikata kääryleet vinottain kahteen osaan. Jos kääryleet tuntuvat vieläkin liian kosteilta, voit kuivata niitä käärimällä talouspaperia kääryleen ympärille ja puristamalla varovasti.

Kylmiä mangoldikääryleitä

Kylmiä mangoldikääryleitä

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Connect with Facebook