Lehtikaali pelastaa päivä(llise)n | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Hernesatoa

Lehtikaali pelastaa päivä(llise)n

Arki-illan lehtikaali-papupata

Ruuanlaitto käy nopeasti, jos lehtivihannekset esikäsittelee heti sadonkorjuun jälkeen.

Kokkaaminen omista vihanneksista voi joskus tuntua tuskastuttavan hitaalta; varsinkin jos aloittaa homman kasvimaalta, sadonkorjuusta. Kasvisten käsittelyyn menee oma aikansa ennen kuin päästään varsinaiseen ruuanlaittoon. Viikonloppuna se ei ole mikään ongelma, silloin on hauskaakin viettää aikaa keittiössä ja tehdä ruokaa pitkän kaavan mukaan. Mutta arki-iltaisin voi nälkä tulla ennen kuin ruoka on valmista…

Meillä on tapana jouduttaa arkista ruokailua pesemällä ja käsittelemällä heti sadonkorjuun jälkeen sellaiset vihannekset, joiden kohdalla se on mahdollista. Varsinkin lehtivihannekset kannattaa huuhdella, kuivata ja pakata säilytettäväksi samana päivänä kuin ne on korjattu, jos niitä ei käytä heti. Jos lehdet ehtivät nuutua, niiden peseminen ja käsittely on todella hankalaa. Sitä paitsi käsittely kylmällä vedelle edistää lehtien säilymistä rapeina ja raikkaina, kunhan liian veden kuivaa pois.

Esimerkiksi lehtikaalin käsittelemme saman tien korjaamisen jälkeen siten, että ruodit erotellaan lehdistä, lehdet pestään huolellisesti ja lingotaan kuiviksi salaattilingolla. Tämän jälkeen ne pakataan löyhästi muovipussiin, joka suljetaan jättäen sisään mahdollisimman paljon ilmaa. Pussia säilytetään jääkaapin vihanneslaatikossa käyttöön asti. Myös salaatin, pinaatin ja mangoldin sekä lehtiyrtit voi käsitellä vastaavalla tavalla, jos kaikki ei tule käytetyksi heti.

Lehtikaali valmiina ryöpättäväksi

Lehtikaali valmiina ryöpättäväksi

Kuten aiemmin oli puhetta, nyt on alkanut lehtikaalin paras satokausi. Nuorena lehdet saavat kyytiä etanoilta, kotiloilta ja muilta kiusankappaleilta, mutta täysikasvuisista lehtikaaleista säästyy syötävää muillekin! Lehtikaali jatkaa kasvuaan myös säiden viiletessä jopa paremmin kuin kesäkuumalla. Nyt on siis vihdoin aika kaivaa esiin lehtikaalireseptit.

Yksi suosikkiresepteistämme on yksinkertainen, tomaatinmakuinen pata lehtikaalista ja valkoisista pavuista. Lehtikaalin esikäsittelyn lisäksi ruuan valmistumista voi nopeuttaa käyttämällä apuna säilykkeitä kuten tomaattimurskaa ja säilykepapuja. Tai keittämällä ja pakastamalla papuja etukäteen. Pata maistuu vegaanina perusversiona, mutta sitä voi myös höystää vaikkapa fetajuustokuutioilla taikka makkaralla tai kypsällä lihalla, jos vaikka ruuan rippeille täytyy löytää loppusijoituspaikka!

Katso resepti

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *