Mullasta nousee kasvi

Puutarha remontissa

Maanparannusta (2)

Maanmuokkausta jyrsimellä

Uuden istutusalueen maanparannusprojektissa on tapahtunut edistystä kun syksyn lehdet on saatu muokattua humuslisäykseksi huonokuntoiseen maahan.

Juhannuksen tienoilla kerroimme kotipuutarhamme maanparannusprojektista. Savisen ongelmamaan parantamiseksi muokkasimme siihen alkukesällä valtavat määrät hiekkaa, soraa, multaa ja kompostia. Tasoittelun jälkeen alueelle kylvettiin viherlannoituskasveja kuten veriapilaa ja sinimailasta sekä kehäkukkia. Ne itivätkin hyvin ja pian oli koko alue vihertynyt. Leikkasimme viherlannoituskasvit kerran kesän aikana ja jätimme niittojätteet niille sijoilleen maatumaan. Pian kasvit tuuheutuivat uudelleen ja saimme kasvukauden aikana toisenkin sadon vihermassaa maata parantamaan.

Viherlannoituskasvien leikkaaminen

Viherlannoituskasvien leikkaaminen

Syksyn tultua levitimme alueelle syksyn pudonneita lehtiä paksuksi kerrokseksi. Meillä on tapana korjata lehdet silppuamalla ne ruoholeikkurilla, jossa on keruutoiminto. Silputut lehdet maatuvat kokonaisia helpommin ja nopeammin, mikä on tärkeää etenkin kun meillä kasvaa tammia ja vaahteroita. Niiden suuret ja nahkeat lehdet maatuvat ilman poppakonsteja todella hitaasti!

Tuleva niitty ja kirsikkapuisto

Tuleva niitty ja kirsikkapuisto

Saimme sukulaisilta lainaksi jyrsimen, jolla oli tarkoitus muokata lehdet sekä vihermassa maahan. Jyrsin oli kuitenkin epäkunnossa, joten korjaamista odotellessa syksy ehti jo pitkälle, kunnes vihdoin pääsimme työhön. Onneksi syksy on jatkunut leutona, joten ehdimme kuin ehdimmekin hoitaa homman ennen talven tuloa.

Yleensä emme käytä jyrsintä maanmuokkaukseen, sillä se tuntuu kovin aggressiiviselta tavalta kohdella maaperää ja sen hyödyllisiä eliöitä. Tällä kertaa teimme kuitenkin poikkeuksen, sillä halusimme saada orgaaniset ainekset sekä keväällä lisätyn hiekan ja soran sekoitettua kunnolla maahan. Jyrsin toimikin yllättävän hyvin – jälki oli lupaavaa. Toki maassa on vieläkin savimöykkyjä, mutta ne ovat paljon pienempiä kuin kesällä. Toivottavasti routa murentaa niitä talvella entisestään!

Maanmyöhennystä

Maanmyöhennystä

Näillä näkymin pääsemme siis keväällä kirsikkapuiston istutuspuuhiin. Koristekirsikkalajikkeet on jo valittu: istutamme rusokirsikkaa (Prunus sargentii) ja koristekirsikkaa nimeltä Accolade (Prunus Accolade) kumpaakin kolmen puun ryhmän. Niittykasvien valinta on edessä talvella. Tällä hetkellä meillä on kaksi vaihtoehtoista ajatusta; ensinnäkin niitylle voisi kylvää kotoisia lehtokasveja, jolloin sen huippusesonki olisi keväällä kun sekä aluskasvillisuus että kirsikat olisivat kukassa. Toinen vaihtoehto on ”yrttiniitty” eli valitsisimme heinän lisäksi niittykasveja, joilla on kulinaarista, lääkinnällistä tai muuta hyötykäyttöä. Sopisi meidänlaisille yrttihulluille!

Muut jaksot ”Maanparannusta”‑sarjassa

  • Osa 1: Remonttiprojektissa on vuorossa puutarhan kunnostaminen kaivuutöiden jäljiltä. Savimaa kaipaa perusteellista parantamista ennen kuin siihen voi istuttaa mitään pysyvämpää.

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Connect with Facebook