Punajuuri-linssihummus | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Hernesatoa

Punajuuri-linssihummus

isohkoa punajuurta
3
vihreitä tai ruskeita tai kokonaisia punaisia linssejä
2 dl
oliiviöljyä
2–3 rkl
pieni sipuli
1
iso valkosipulin kynsi
1
tahinia (seesaminsiementahnaa)
2–3 rkl
sitruuna
½
suolaa
1–2 tl

Jos ehdit, liota linssejä kylmässä vedessä joitakin tunteja. Kuori ja paloittele punajuuret, silppua sipuli ja viipaloi valkosipuli. Kuumenna oliiviöljy tilavassa kattilassa ja lisää sipuli. Kuullota sipulisilppua kunnes se on pehminnyt, mutta älä ruskista. Jos pidät miedosta valkosipulin aromista, lisää myös valkosipuli kuullottumaan pari minuuttia ennen kuin lisäät kattilaan punajuuret ja valutetut linssit. Peitä ainekset juuri ja juuri vedellä. Keitä hiljaa poreillen noin tunti, kunnes kaikki ainekset ovat pehmenneet ja vesi on imeytynyt kokonaan aineksiin. Jos kaikki vesi ei ole imeytynyt, kaada liika vesi toiseen astiaan ja siirrä odottamaan.

Pese sitruuna ja raasta kuoresta noin 2–3 tl hienoa raasteetta. Puolita sitruuna ja purista mehu toisesta puolikkaasta (käytä toinen puolikas johonkin muuhun ruokaan). Lisää sitruunankuoriraaste, sitruunamehu, tahini ja suola punajuuri-linssiseokseen. Jos pidät voimakkaammasta valkosipulin aromista lisää valkosipuli vasta tässä vaiheessa. Soseuta ainekset monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi.

Jos hummus on liian kuivaa, voit lisätä siihen hieman keitinvettä tai kylmää vettä. Kun hummus on tarkoitettu dipiksi, se voi olla melko kosteaa, mutta jos sitä haluaa käyttää esimerkiksi mangoldikääryleiden täytteeksi, massa ei saa olla liian märkää.

Punajuuri-linssihummus

Punajuuri-linssihummus

 

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *