Istutusaika on alkanut! | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Istutusaika on alkanut!

Kevätpuuhia

Viikonloppuna on kukka- ja lehtikasvien kannalta suotuisia aikoja kylvää ja koulia, ottaa pistokkaita sekä istuttaa uuteen ruukkuun.

Biodynaamisen kalenterin mukaan istutusaika alkaa, kun kuun taivaalle piirtämä rata on saavuttanut huippunsa ja alkaa laskea. Pari viikkoa kestävä alenevan kuun kausi on kylvö- ja korjuukalenterin mukaan erityisen suotuisaa aikaa juurtumiselle. Silloin sopii siis kylvää siemenet, onhan niiden ensimmäinen tehtävä kehittää juuri, vasta sen jälkeen on verson vuoro. Sama pätee myös pistokkaisiin, ja on juurtumisimpulssista hyötyä myös uudelleen istutettaville kasveille.

Basilika on valmis koulittavaksi

Basilika on valmis koulittavaksi

Istutusaika soveltuu biodynaamisen ajattelun mukaan myös kasvien leikkaamiseen ja muihin hoitotoimenpiteisiin, jotka saattavat häiritä kasveja niiden maanpäällisten osien ollessa voimakkaassa kasvussa. Kasvi kärsii tällaisista toimista vähemmän keskittyessään juurtumiseen kuin ylenevän kuun kaudella, jolloin pääpaino on maanpäällisessä kasvussa.

Istutusajan suunnitelma

Kuun rata alkoi laskea myöhään torstai-iltana ja istutusajan ensimmäiset päivät ovat niin sanottuja kukkapäiviä, sitten seuraa lehtipäiviä. Istutusaikahan jakaantuu muutaman päivän ajanjaksoihin, joiden ajatellaan olevan erityisen suotuisia eri kasvien kannalta niin sanotun hedelmän­muodostuksen mukaisesti eli sen perusteella, viljelläänkö kasvia kukkien, lehtien, hedelmien vai juurten vuoksi.

Alkanut istutusaika kestää pääsiäisen jälkeiselle viikolle ja se jakaantuu seuraavasti:

  • kukkapäiviä ovat tämä viikon perjantai 27.3 ja lauantai 28.3. sekä 7.4.
  • lehtikasveille sopivia kylvöaikoja on sunnuntaina 29. ja maanantaina 30.3. kello 14–22 välisenä aikana sekä 2.4. ja 8.–9.4.
  • hedelmäpäiviä ovat 30.3. aamupäivä sekä 31.3.–1.4.
  • juurikasveille suotuisia päiviä on tulevalla istutusajalla vain yksi, nimittäin toinen pääsiäispäivä 6.4.
Basilikaa koulitaan

Basilikaa koulitaan

Mitkä kasvit sitten ovat kylvöohjelmassa tällä kaudella? Kuten aiemmin on ollut puhetta, varhaiskevät on esikasvatuksen aikaa, sillä kylväminen suoraan ulos on vielä liian aikaista, ainakin jos ei ole lämpölavaa tai muuta vastaavaa kasvualustaa käytössä. Mutta esikasvatukselle olosuhteet alkavat olla vallan mainiot kun valon määräkin kasvaa huimasti päivittäin!

Meillä kylvetään alkaneella istutusajalla erityisesti kaaleja, joista useimmat ovat lehtikasveja, mutta esimerkiksi kukka- ja parsakaalit luetaan kukkakasveiksi. Jatkamme myös yrttien esikasvatusta, joka alkoi jo edellisellä istutusajalla: kylvämme ainakin lisää basilikalajikkeita sekä erilaisia timjameita ja kreikkalaista oreganoa. Myös useimmat suosikkiyrteistämme ovat lehtikasveja, mutta jos esimerkiksi laventelia aikoo kylvää niin siihen sopivat kukkapäivät paremmin.

Kesäkukista suosikkejamme ovat samettikukat, jotka sopivat mainiosti kasvimaan kumppanuus­kasveiksi. Niidenkin esikasvatus kannattaa aloittaa näihin aikoihin, jotta saa palstalle lisää väriä sen esteettisesti parhaimpana sesonkina heinäkuussa!

Keräsalaattisuosikit

Meillä on tapana esikasvattaa myös osa salaateista. Syömme salaattia paljon, joten yritämme viljellä sitä itse niin paljon kuin mahdollista. Se onnistuu muun muassa venyttämällä salaattien satokautta kaikin käytettävissä olevin tavoin kuten esimerkiksi viljelemällä monipuolisesti erilaisia salaattikasveja. Alkukaudesta satoa saa nopeakasvuisista lehtisalaateista sekä rukolasta ja vihanneskrassista, kesällä on keräsalaattien vuoro ja syksyllä syödään salaattisikuria ja vuonankaalia. Salaattia saa mahtumaan kasvimaalle enemmän kun viljelee niitä kaksoisriveissä.

Salaattia ja sipulia kasvimaalla

Salaattia ja sipulia kasvimaalla

Esikasvatus kannattaa mielestämme erityisesti keräsalaattien osalta; siten niiden sadonkorjuuta saa aikaistettua ja varmistettua, että nuoret taimet saavat kasvaa suojassa tuholaisilta. Salaatinkerän muodostuminen näes häiriintyy, jos lehtiä kovasti nakerrellaan kehityksen alkuvaiheessa.

Huhtikuu on ainakin täällä etelässä sopiva aika aloittaa keräsalaattien esikasvatus. Salaatit kasvavat hyvin myös viileässä säässä, joten pikkutaimet voi istuttaa ulos sydänkeväällä toukokuussa. Ylipäänsä salaatit kasvavat parhaiten kun sää ei ole paahtavan kuuma, mikä puhuu sen puolesta, että salaattien viljelylle alkukesä sopii paremmin kuin loppukesä, jolloin todennäköisemmin saadaan helteitä.

Salaatti 'Marinella'

Salaatti (Lactuca sativa L.) Marinella

Salaatinsiemeniä olemme usein ostaneet matkoilta, koska Suomessa valikoima on kapeahko tai ainakin siemeniä saa metsästää eri liikkeistä saadakseen kaiken haluamansa. Ilmastollisista syistä ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö esimerkiksi italialaiset lajikkeet pärjäisi täällä meilläkin.

Setä Sininen on salaattieksperttimme ja hän suosii erityisesti sellaisia Batavia-salaatteja, jotka muodostavat löyhän kerän punertavareunaisia lehtiä. Maukkauden lisäksi ne näyttävät kauniilta lautasella! Suosikkejamme ovat olleet muun muassa lajikkeet Ciucca, Marinella ja Rouge grenobloise. Täti Punaisen lempisalaatteja ovat sidesalaatit eli roomansalaatit, joiden lehdet ovat rapeita, kapeita ja pitkiä. Kerä on pystykasvuinen. Meillä on hyviä kokemuksia muun muassa lajikkeista Little Gem, Counter ja Bionda degli Ortolani. Hyötykasviyhdistyksestä ja Exotic Gardenilta on saatavilla ainakin pienikokoista ja herkullista perinnelajiketta Little Gem.

Sidesalaatti 'Atico'

Sidesalaatti Atico

Nyt onkin siis mitä mainioin ajankohta puutarhamessuille – taidamme suunnata viikonloppuna Kevätpuutarha-messuille tutustumaan siemenliikkeiden tarjontaan ja valitsemaan uusia salaatteja istutusajalla kylvettäviksi. Onneksi lehtikasveille suotuisia kylvöaikoja on runsaasti, niin ennen pääsiäistä kuin sen jälkeenkin!

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *