Keväinen tabbouleh | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Hernesatoa

Keväinen tabbouleh

bulguria
3 dl
vettä
3-3½ dl
vuohenputken lehtiä
1 l/100 g
pillisipulin lehtiä
nippu
kurkku
pieni
tomaattia
3
vihreä, keltainen tai oranssi paprika
yksi
oliiviöljyä
1 dl
sitruunan mehu
yhden
suolaa
mustapippuria
tuoreita yrttejä
(roomansalaatin lehtiä)

Keitä bulgur pakkauksen ohjeen mukaan. Bulgurin voi myös liottaa pehmeäksi, mihin kuluu yleensä tunti pari. Liottamisen jälkeen suurimoista puristellaan tarvittaessa pois liika vesi.

Huuhtele vuohenputken lehdet hyvin ja hakkaa ne pieneksi silpuksi. Voit ryöpätä eli kiehauttaa lehdet nopeasti jos haluat (esimerkiksi jos lehdet eivät ole enää aivan nuoria vaan ovat ehtineet kehittyä karheiksi). Huuhtele ja silppua myös sipulin lehdet.

Sekoita vuohenputki ja sipuli bulguriin. Lisää sitten oliiviöljy, sitruunamehu ja mausteet salaattiin ja sekoita. Anna tabboulehin maustua jonkin aikaa.

Leikkaa kurkku, tomaatti ja paprika pieniksi kuutioiksi ja lisää ne salaattiin vähän ennen tarjoilemista, jotta ne eivät ehdi tehdä siitä liian vetistä. Voit tarjoilla tabboulehin salaattipediltä. Jos käytät roomansalaatin lehtiä, tabboulehin voi syödä käsin käyttämällä lehtiä kuin lusikkaa.

Keväinen tabbouleh

Keväinen tabbouleh

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *