Vihannespasta ligurialaisittain | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Hernesatoa

Vihannespasta ligurialaisittain

pestoa (ks. erillinen resepti)
annos
perunaa tai yksi iso (mielellään hieman jauhoista)
1–2
salko- tai pensaspavun palkoja
noin 200 g
nauhamakaronia tai spagettia (keittoaika noin 10 minuuttia)
noin 360 g
suolaa

Kuori ja paloittele peruna pienehköiksi kuutioiksi. Huuhdo pavut, leikkaa kanta ja terävä pää pois sekä pätki palot noin tuuman mittaisiksi.

Laita kiehuvaan, suolattuun veteen ensin perunat ja kun vesi taas kiehuu myös pavut ja seuraavaksi pasta. Keitä kaikki ainekset kypsiksi, noin kymmenen minuutin ajan. Valuta vesi pois, mutta säästä muutama desilitra keitinvettä.

Laita ¾ osaa pestosta isoon, lämmitettyyn tarjoilukulhoon. Sekoita pestoon joitakin ruokalusikallisia kuumaa pastan keitinvettä, kunnes pesto on sopivan juoksevaa. Lisää pasta ja vihannekset kulhoon, sekoita ja koristele esimerkiksi basilikan lehdillä ja/tai pinjansiemenillä. Tarjoile loput pestosta erikseen, jotta kukin syöjä voi lisätä sitä ruokaan makunsa mukaan.

Vihannespastaa ligurialaisittain

Vihannespastaa ligurialaisittain

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *