Koko maassa vaihtelevaa säätä | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Koko maassa vaihtelevaa säätä

Salaatti ’Saladin’

Sää on taas kerran ollut kesän puheenaihe; Suomessa ollaan kuitenkin säästytty pahimmilta ääri-ilmiöiltä. Elokuinen Kiira-myrskykin oli varsin kesy verrattuna vaikkapa Atlantilla kehittyneisiin hirmumyrskyihin tai Etelä-Aasian monsuunisateisiin. Helteet eivät juurikaan ole hellineet, mutta eivät myöskään kiusanneet kuten eteläisessä Euroopassa.

Suomessa kesä on ollut tavanomaista viileämpi ja jossain paikoin jonkun verran sateisempi kuin tilastollinen ”normikesä”. Ainakin meidän tienoilla kesän säitä on kuitenkin leimannut eräänlainen maltillisuus: vaikka on ollut viileää, niin hallaa ei kuitenkaan ole esiintynyt. Jatkuvista sateista ei ole kärsitty, vaan sateet ovat olleet kuuroluonteisia. Sää on ollut vaihtelevaa – eli aina välillä on ollut poutaakin!

Kuten aiemmin on ollut puhetta, tavallista viileämmät keskilämpötilat ovat viivästyttäneet monien kasvien sadon kypsymistä. Eniten lämpöä vaativien kasvien kuten kurpitsojen sato on jäämässä vaatimattomaksi. Sen sijaan Suomen oloissa viihtyvät kasvit ovat harvinaisen reheviä, minkä huomaa kun katsoo puutarhoja, puistoja ja metsiä: mikä valtava vehreys! Myöskin ruska tuntuu kehittyvän tavanomaista hitaammin, meillä päin vasta ensi merkit ovat näkyvissä.

Vuonankaali kukoistaa kurkun alla

Vuonankaali kukoistaa kurkun alla

Jos säät säilyvät yhtä maltillisina myös tulevina viikkona, voimme odottaa hyvää satoa heinäkuussa kylvetystä vuonankaalista. Kylvimme vuonankaalia muun muassa kurkkujen kanssa samaan penkkiin: kurkut kasvavat auringon puolella vinoon asetettua säleikköä vasten ja vuonankaali säleikön alla viileässä varjossa – ja viihtyy silminnähden!

Tänä kesänä viljelimme ensimmäistä kertaa kurkkulajiketta Brown Russian; se ei taida ehtiä kehittyä ruskeaksi niin kuin nimi antaa ymmärtää, mutta olemme nauttineet sen nuorena ja keltaisena. Erittäin maukas lajike, hieman makea mutta hyvin raikas!

Kurkku ’Brown Russian’

Kurkku Brown Russian

Myös lehtikaali tavoittelee taivaita ja alkukesällä tuholaisten maan tasalle järsimä maa-artisokkakin on toipunut reheväksi puskaksi. Saa nähdä ehtiikö se kukkia ja kehittyvätkö mukulat vastoinkäymisistä huolimatta. Salaatit on pian syöty, muutama kauniiksi kehittynyt kerä on vielä jäljellä. Salkopapu on ennätyksellisen rehevä, mutta nähtäväksi jää ehtiikö se myös tehdä kunnon sadon. Suosikkimme Cosse Violet on jo antanut satoa, mutta muut lajikkeet vasta kukkivat.

Salkopapu kukkii

Salkopapu kukkii

Puutarhasyksy

Syksy tulee kuitenkin vääjäämättä, kun päivät lyhenevät; syyspäiväntasaus koittaa viikon päästä ja sen jälkeen valoisa aika tuntuu vähenevän kiihtyvää vauhtia. Sen huomaa kun on tottunut jatkamaan puutarhatöitä auringonlaskuun asti: yhä vähemmän on tunteja käytettävissä iltaisin! Harmi, sillä syksyllä hommia riittäisi.

Sadonkorjuun lisäksi olisi hyvä ehtiä valmistautua ensi vuoden kasvukauteen: jokaista syksyllä käännettyä palstaa osaa arvostaa keväällä! Jos ehti muokata maan, voi monia vihanneksia kylvää jo syksyllä. Ainakin talvivalkosipulille pitää valmistaa hyvin lannoitettu penkki johonkin kasvimaan nurkkaan, jota ei kukaan vahingossa käännä keväällä (joskus on tapahtunut sellainenkin onnettomuus…). Valkosipulin istuttamiseen ehtii täällä etelässä hyvin vielä loka-marraskuussa.

Valkosipulin itusilmuja

Valkosipulin itusilmuja

Syksyllä kannattaa käyttää puutarhaliikkeiden alennusmyynnit hyväksi ja istuttaa puita ja pensaita. Kevätkukkien istukassipuleita voi istuttaa myöhäissyksyyn asti. Ja tietysti edessä on jokavuotinen savotta, kun puutarhan kasvijäte pitää saada siirtymään komposteihin! Kompostoinnille suotuisinta aikaa ovat muuten hedelmäpäivät, jolloin lämpö ja kosteus vallitsevat…

Syyskuun istutusaika on 14.–28.9. Silloin

  • kukkapäiviä ovat 14.–15.9. sekä 23.9. kello 16 alkaen – 24.9. ja 27.9. kello 13 asti
  • lehtikasveille otollisia aikoja on 16.–17.9. kello 12 asti sekä 25.–26.9.
  • hedelmäpäiviä on 17.9. kello 13 alkaen – 19.9. sekä 22.9. ja 27.9. kello 17 jälkeen
  • ja juurikasveille suotuisat ajat ovat 20.–21.9. ja 23.9. kello 15 asti.

Lokakuussa istutusaika on 11.–25.10.

  • kukkakasveille otolliset ajanjaksot ovat 12.10. sekä 21.10. ja 24.10.
  • lehtipäiviä ovat 13.-14.10. kello 18 asti sekä 22.10. kello 11 alkaen – 23.10.
  • hedelmäkasveille suotuisia päiviä ovat 15.–16.10. sekä 25.10.
  • juuripäiviä on 17.10. ja 20.10.

Marraskuussa istutusaika on 8.–22.11. jolloin

  • kukkapäiviä on 8.11. sekä 16.–18.11. kello 16 asti
  • lehtipäiviä 9.11. kello 11 alkaen – 11.11. kello 15 asti sekä 18.11. kello 17 lähtien – 20.11.
  • hedelmäpäiviä 11.11. kello 16 alkaen 13.11. kello 13 asti sekä 21.11.
  • sekä juuripäiviä 13.11. kello 14 alkaen – 15.11.

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *