Elokuun istutusaika | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Elokuun istutusaika

Istutussäkki rehottaa

Uusi istutusaika eli alenevan kuun kausi alkaa jälleen elokuun 12. päivänä ja kestää 25. päivään asti. Näin loppukesällä istutusajankin tärkeimmät puuhat liittyvät sadonkorjuuseen.

Kuten jo viime kuussa oli puhetta, istutusaika soveltuu hyvin juuresten ja yrttien sadonkorjuuseen. Ylipäänsä kaikki kuivattavaksi tarkoitettu tai muutoin säilytyksen aikana liiallisesta kosteudesta kärsivä soveltuu korjattavaksi istutusaikana, kun kasvien ei pitäisi olla yhtä meheviä kuin ylenevän kuun kaudella.

Perunaruttoa

Perunaruttoa

Meillä ovat perunat sen oloisia, että lopullinen sadonkorjuu on varmaankin tehtävä tulevan istutusajan kuluessa. Perunarutto leviää hitaasti mutta varmasti ja muutoinkin kasvusto alkaa jo pikku hiljaa kellastua. Myös punajuurista monet ovat nousemassa ylös maasta, joten eiköhän tulevina juuripäivinä korjata loput niistäkin.

Nyt alkaa jo olla mahdollista kerätä myös siemeniä jos sellainen on mielessä. Suotuisinta on ajoittaa lehtikasvien siemenkorjuu lehtipäiville, kukkakasvien siemenkorjuu kukkapäiville ja niin edelleen.

Maasta nousee punajuuri

Maasta nousee punajuuri

Edellisellä istutuskaudella istutetuista kasveista paksoita ovat tuholaiset koetelleet: osa taimista on syöty kokonaan vaikka ne majailevat kaaliverkon alla! Vaikuttaa siltä että vastoinkäymiset paksoin kasvatuksessa jatkuvat siitä huolimatta, että kokeilimme tällä kertaa myöhäisempää kylvöä. Aiomme kuitenkin vielä yrittää ja istuttaa syötyjen taimien tilalle ”varmuuskopioiksi” jättämämme esikasvatetut taimet. Myös lehtikaalia on nakerreltu, mutta palmukaali sen sijaan pärjää paremmin. Palmukaali kasvaa kahden porkkanarivin välissä – ehkä porkkana on karkoittanut sen tuholaiset? Sen sijaan tilli ja maustefenkoli kumppaneina eivät ole auttaneet lehtikaalia. Kaalien jäljelle jäävät taimet ajattelimme istuttaa istutussäkkiin kotipihalle, missä yksi lohko on jäänyt vapaaksi salaattifenkolin tultua korjatuksi.

Kylvämispuolella on tarkoitus vielä kokeilla, miten vuonankaali pärjää elokuussa kylvettynä. Heinäkuussa kylvimme jo yhden lohkon. Muille tyhjille palstoille kylvämme viherlannoitekasveja.

Mansikkamaa on tarkoitus siistiä, jotta rönsytaimet eivät tuki rivivälejä. Tänä kosteana kesänä tuuhea mansikkakasvusto oli aikamoinen homeriski, vaikka sadosta tulikin runsas.

Kotipuutarhassa pitäisi päästä uusien istutusten perustamisessa eteenpäin, tavoitteena on hortensiaistutus talon takana olevaan puolivarjoisaan rinteeseen. Tulossa on siis kiireinen istutusaika, onneksi on vielä lomia jäljellä!

Elokuun istutusaika näyttää tältä:

  • hedelmäpäiviä ovat 17.–18.8. kello 19 asti ja 19.8. kello 7–15 sekä 24.8. kello 18–22. Silloin hoidamme mansikoita.
  • kukkapäivinä 13.8. kello 10–19, 14.–15.8. kello 18 asti sekä 23.8. kello 3–10 on suosiollinen hetki kukkien siementen keruuta ja hortensioiden istuttamista ajatellen.
  • lehtipäiviä ovat 15.8 kello 19 alkaen, 16.8., 18.8. kello 20 jälkeen sekä 25.8. istutusajan päättymiseen asti kello 19. Silloin kylvämme vuonankaalia sekä istutamme paksoita ja lehtikaaleja.
  • juuripäivinä 12.8. sekä 21.–22.8. on oiva hetki korjata perunan ja punajuuren sato jos sää vain sallii. Tilauksessa on siis poutaa juuripäiviksi!

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *