Olemme kasvimaalla | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Syksyn sadonkorjuu kuunkierron valossa

Syysomena ’Heta’

Tänään sunnuntaina alkaa taas alenevan kuun kausi, joka jatkuu vajaan parin viikon ajan. Syyskuun 22. päivänä kuun rata lähtee taas nousemaan. Alenevan kuun kaudella on erityisen suotuisia päiviä juuresten sadonkorjuuseen, kun taas ylenevän kuun kaudella kannattaa korjata hedelmäsatoa.

Saksalaiset Maria ja Matthias K. Thun, jotka julkaisevat kuun kiertoon perustuvaa kylvö- ja korjuukalenteria, pitävät alenevan kuun kauden juuripäiviä verrattoman hyvinä juuresten korjuuseen, jos tarkoitus on niiden varastointi. Thunit ovat tehneet vertailututkimuksia ja katsovat niiden osoittaneen, että muun muassa sipulit, perunat, porkkanat ja punajuuret säilyvät parhaiten, jos ne korjataan istutusajan juuripäivinä.

Palsternakkaa ’White Gem’ sekä punajuuria ’Ągyptische plattrunde’

Palsternakkaa White Gem sekä punajuuria Ągyptische plattrunde

Vaikka viljelemme vain aarin palstaa ja muutamaa kohopenkkiä kotipihassa, salotti- ja valkosipulia, perunoita sekä juureksia riittää myös varastoitaviksi. Sipulit ja perunat korjasimme jo edellisen istutusajan aikana. Saimme lähes 10 kiloa varastoitavaa perunaa, vaikka tarkoituksena ei tänä vuonna ollut viljellä muuta kuin kesäperunaa. Punajuurta, porkkanaa ja palsternakkaa olemme napostelleet pitkin loppukesää, mutta on niitä vielä sen verran jäljellä että osa täytyy varastoida. Niiden korjuuaika koittaa näin syyskuussa. Sen sijaan maa-artisokka saa jatkaa kasvamista myöhäissyksyyn asti, samoin kuin nauris jota kylvimme vasta heinäkuussa.

Hedelmäkasvien sadonkorjuuseen Thunit suosittelevat ylenevän kuun kaudelle osuvia hedelmäpäiviä. Silloin korjattujen hedelmien pitäisi säilyä pitkään mehevinä varastossa. Jos siis syysomenasi ovat lähes kypsiä syys-lokakuun vaihteen ylenevän kuun kaudella, niiden sadonkorjuu on paikallaan. Syysomenat säilyvät varastossa useita viikkoja jos ne on korjattu suotuisaan aikaan. Myös talvikurpitsat, tomaatit, paprikat ja chilit ovat kuukalenterissa tarkoitettuja hedelmäkasveja, joten hedelmäpäivät sopivat myös niiden sadonkorjuuseen.

Anopin talvikurpitsat

Anopin talvikurpitsat

Syyskuun istutusaikana on korkea aika jakaa ja istuttaa perennoja, jos haluaa niiden ehtivän juurtua ennen talven tuloa. Myös sipulikasvien istutus on ajankohtaista, niin kuin puutarhaliikkeiden mainoksista voi päätellä. Sen sijaan pensaiden ja puiden siirtäminen sekä kovin rankka leikkaaminen on parasta jättää myöhäissyksyn puolelle, jolloin ne ovat jo siirtyneet lepotilaan. Aiomme jättää lokakuun istutusajalle myös sellaisten siementen kylvämisen, jotka vaativat kylmäkäsittelyn. Talvipenkkiin kylvämme aikaisten vihannesten siemenet vasta talven tulon kynnyksellä.

Syyskuun istutusaika eli alenevan kuun kausi näyttää tältä:

  • hedelmäpäiviä ovat 13.9. kello 16 alkaen 15.9. asti. Silloin tarkastamme, vaatiiko jokin hedelmäpuu tai -pensas kevyempiä leikkaus- tai muita hoitotoimenpiteitä.
  • kukkapäiviä ovat 9.9. kello 18 lähtien 11.9. asti sekä 20.9. kello 3-12. Ohjelmassa on perennojen istutusta kotipuutarhassa ja kasvimaalla monivuotisten vihanneskasvien kuten tarhasuolaheinän istuttaminen lopullisille paikoilleen.
  • lehtipäiviä ovat 12.9. ja 13.9. kello 15 asti sekä 21.9. Lehtipäivät ovat kehnoja sadonkorjuuta ajatellen jos varastosäilyvyys on tärkeää.
  • juuripäivinä 9.9. kello 17 asti taikka 16.-18.9. kello 17 asti korjaamme juuressatoa, jos vain sää sallii.

Syys-lokakuun ylenevän kuun kaudella hedelmäkasvien sadonkorjuulle suotuisia aikoja ovat kuukalenterin mukaan 22.9. kello 19 alkaen ja 23.9. kello 13 lähtien 24.9. saakka. Erityisen suotuisa aika hedelmäkasvien korjuulle koittaa lokakuun alussa eli 2.-3.10.

Kasvimaan viimeiset mohikaanit

Vuonankaali

Tänä vuonna kylvimme kokeilumielessä vielä kesällä sellaisten vihannesten siemeniä, joiden pitäisi kasvaa hyvin vielä loppukesän ja syksyn säissä. Nyt on välitarkastelun aika: miten kävi?

Heinäkuussa istutimme tyhjentyneille palstoille kesäkuussa kylvetyt ja esikasvatetut lehti- ja palmukaalin, paksoin ja sikurisalaatin taimet. Lisäksi kylvimme naurista, pinaattia, maltsaa ja vuonankaalia. Elokuussa ja syyskuussa jatkoimme vuonankaalin kylvöjä vertaillaksemme tuloksia.

Hyviä uutisia

Iloisia yllätyksiä ovat tuottaneet paksoi, vuonankaali, sikurisalaatti, nauris ja palmukaali. Paksoista saamme ensimmäistä kertaa satoa koskaan! Aikaisemmin olemme kylväneet paksoita keväällä ja tulos on ollut se, että taimet on syöty jo ennen kuin ne on saatu edes siirrettyä kasvimaalle. Kyllä ne näin loppukesälläkin ovat maistuneet tuholaisille, mutta jotain on sentään säästynyt meillekin. Eli myöhäinen kylvö selvästi sopii paksoille.

Paksoi kasvaa kaaliverkon alla

Paksoi kasvaa kaaliverkon alla

Myös vuonankaali kukoistaa aivan toisella tavalla kuin aikaisempina vuosina, jolloin olemme yrittäneet aikaista kevätkylvöä – tai jopa myöhäissyksyllä kylvämistä. Keväällä vuonankaali alkaa kukkia ennen kuin se on ehtinyt muodostaa mainittavaakaan lehtiruusuketta – lyhyen päivän kasvina se ei kerta kaikkiaan menesty valoisessa alkukesässämme. Sen sijaan heinäkuussa kylvetty vuonankaali on parissa kuukaudessa kasvattanut rehevät ja mehevät tummanvihreät lehtiruusukkeet, jotka ovat säästyneet myös tuholaisilta. Saa nähdä ehtivätkö elokuun ja syyskuun kylvöt tuottaa yhtä hienon sadon.

Sikurisalaattia olemme viljelleet aiemminkin, mutta nyt jätimme se suosiolla vain syyspuolen ohjelmaan. Se on todella kestävä ja terve salaatti, jonka voi huoletta jättää talveksi penkkiin. Siitä se sitten keväällä jatkaa kasvamista!

Sikurisalaatin taimia (Cichorium intybus) ’Variegato di Chioggia’

Sikurisalaatin taimia (Cichorium intybus) Variegato di Chioggia

Myös nauriin kylvämisen jätimme myöhemmäksi yksinkertaisesti siitä syystä että keväällä ei enää ollut kasvimaalla tilaa. Aluksi näytti huonolta: pikkutaimiin iskivät kaikki kaalikasvien perinteiset tuholaiset rei’ittäen ne pitsimäisiksi. Sittemmin taimet ovat kuitenkin piristyneet ja nyt näyttävät jo juuretkin pullistuvan lupaavasti…

Palmukaali on myös uusi tuttavuus meidän kasvimaalla. Se on lähtenyt kasvamaan ihan lupaavasti, joten jos vain etanat jättävät taimet rauhaan, voimme hyvinkin saada myöhäistä satoa.

Palmukaali ’Nero di Toscana Precoce’

Palmukaali Nero di Toscana Precoce

Ja huonoja uutisia

Palmukaalin serkku, tavallinen lehtikaali on sen sijaan ollut pettymys. Taimet hävisivät pian istuttamisen jälkeen mystisesti eikä yhtäkään ole enää jäljellä. Se on outoa, koska lehtikaalin kasvattamisesta meillä on hyviä kokemuksia aikaisemmilta vuosilta, jolloin sen suojaksi ei ole tarvittu kaaliverkkoa tai mitään muutakaan. Olemme miettineet, onko palmukaalia kenties suojellut sen kumppanina molemmin puolin kasvava porkkana?

Myöskään pinaatti ei tällä kertaa toiminut – olisikohan se kärsinyt liian lämpimästä säästä kylvön aikoihin? Maltsasta ei ole näkynyt merkkejä lainkaan, mutta siinä on tainnut olla syynä liian vanhat siemenet (jostain syystä vanhentuneiden siementen pois heittäminen on kamalan vaikeaa!).

Loppukesän merkittävin ongelma kasvimaalla ovat olleet etanat ja lehtokotilot, niitä on sateisena kesänä ollut todella paljon. Eivätköhän juuri ne ole popsineet lehtikaalin taimet…!?

Kylvöt jatkuvat!

Vaikka tänään on jo Mikkelinpäivä, kasvukausi jatkuu vielä. Nähtäväksi jää, mikä on lopullinen saldo myöhäisten kylvöprojektiemme osalta. Uskalsimme kuitenkin vielä syyskuun istutuskaudella kylvää viherlannoitukseksi keltasinappia tyhjentyneelle perunamaalle. Sinapin pitäisi olla nopeimpia viherlannoittajia: sitä kannattaa kuulemma kylvää jos kasvukautta on vielä noin viisi viikkoa jäljellä. Siemenet ovatkin jo itäneet. Lisäksi aiomme jatkaa kokeilua myöhäissyksyn kylvöjen kanssa, niistäkin kerromme tarkemmin seuraavan istutusajan yhteydessä.

Muut istutusajat

Istutusaika 30.12.2020 alkaen

Puutarhavuosi 2020

Puutarhavuosi 2020

Pian taakse jäävä vuosi tullaan muistamaan ennen kaikkea koronapandemian puhkeamisesta. Puutarhavuosi ei ollut yhtä poikkeava: ilmaston lämpenemisen merkeissä mentiin nytkin.