Uuden kauden kunniaksi myös blogimme uudistuu, mutta maltillisesti.
Olemme lisänneet blogiin Me olemme -osaston, johon pääsee navigointipalkin oikeasta laidasta. Sieltä löytyvät yhteystietomme ja vieraskirja sekä ohjeita blogissa navigointiin. Lisäksi sivulla on Puutarhan väen eli Täti Punaisen ja Setä Sinisen ”haastattelu” ja linkki Meidän puutarhakirjaan. Sinne olemme koonneet blogissa julkaistuja yleisempiä puutarha-artikkeleita esimerkiksi kuunkierron huomioon ottamisesta puutarhanhoidossa, luonnonmukaisesta viljelystä, kumppanuuskasveista sekä puutarhan vuodenajoista.
Tervetuloa tutustumaan!
Anna kuulua