Kasvien naapurivaikutusten huomioon ottaminen on osa luonnonmukaista puutarhaviljelyä. Usein puhutaan kumppanuuskasveista eli kasveista, joilla on toisiinsa suotuisia vaikutuksia. Toki vaikutukset voivat olla haitallisiakin. Kasvikumppanuuksien huomioiminen on yksi niistä biodynaamisen viljelyn periaatteista, joille on vain osittain löydetty tukea tieteellisistä tutkimuksista, mutta joiden nimiin monet puutarhurit vannovat.
Kasvit tuottavat aineenvaihdunnassaan biokemiallisia yhdisteitä eli allelokemikaaleja, joilla voi olla joko positiivisia tai negatiivisia vaikutuksia muihin eliöihin. Kyse on kasvien puolustusmekanismista kilpailevia kasveja tai tuholaisia vastaan. Esimerkiksi fenkolin sanotaan estävän tomaatin ja pavun kasvua maahan erittämiensä kemiallisten aineiden vuoksi. Aika vähän on kuitenkin saatavilla tietoa eri kasvien erittämistä allelokemikaaleista ja niiden vaikutuksista. Vaikutukset eivät välttämättä ole kovin merkittäviä. Siihen viittaa esimerkiksi tutkimus, josta Bertalan ja ZsuZsanna Galambosi kertovat Hyötykasviyhdistyksen Pähkylä-lehdessä 1/2012. Tietyistä yrteistä esimerkiksi saattaa vapautua maahan aineita, jotka vaikeuttavat muiden kasvien siementen itävyyttä, mutta vaikutus on niin pieni, että se on helposti eliminoitavissa maanmuokkauksella ja kasvinvuorottelulla.
Kasvikumppanuus perustuu kuitenkin monille muillekin seikoille kuin allelopatialle: erilaiset seikat voivat vaikuttaa siihen, pärjäävätkö kasvit keskenään vai eivät. Kyse voi olla esimerkiksi samanlaisista kasvuvaatimuksista tai samoista tuholaisista. Tai tuholaisia karkottavasta tai houkuttavasta vaikutuksesta. Suositeltavista tai vältettävistä kasvikumppanuuksista on saatavissa monenmoisia taulukoita, joiden perusteella voi päätellä, mitä kasveja kannattaa viljellä lähekkäin ja mitä ei. Niitä löytyy googlaamalla koko joukko, hieno taulukko on esimerkiksi Puutteenperällä.
Meidän mielestämme on kuitenkin aika hankalaa seurata orjallisesti taulukoita tai opetella ulkoa, mitkä kasvit viihtyvät yhdessä tai eivät. Helpompaa on itse asiassa perehtyä muutamiin perusperiaatteisiin, jotka vaikuttavat kasvien yhteiseloon, ja päätellä niiden perusteella millaisia vaikutuksia kumppanuuskasveilta toivoo.
Samanlaiset/erilaiset kasvuvaatimukset
Monesti hyvässä kasvikumppanuudessa on kyse siitä, että kumppaneilla on samankaltaiset kasvuvaatimukset. Yleinen esimerkki on, että mansikka ja kaali eivät sovi lähekkäin. Syy on se, että kaalit pitävät kasvualustasta, jossa on korkea pH-arvo, kun taas mansikka vaatii matalampaa pH-tasoa. Vastaavasti taas purjo ja selleri viihtyvät yhdessä ehkä juuri sen vuoksi, että ne pitävät molemmat voimakkaasti lannoitetusta maasta. Tämä puoli kasvikumppanuutta tulee aika hyvin hoidettua sillä, että noudattaa vuoroviljelyä. Siinähän viljeltävät kasvit jaetaan kolmeen tai neljän eri ryhmään ja vaihdellaan niiden sijaintia kasvimaalla vuosittain. Viherlannoituksen jälkeen palstalla viljellään ensin voimakasta maata tarvitsevia kasveja, seuraavana vuonna vähempään tyytyviä ja viimeiseksi perunaa ja muita vähäravinteista kasvualustaa suosivia kasveja. Näin tulee automaattisesti valittua yhteen palstaan ainakin ravinteikkuuden kannalta samanlaisia kasvuolosuhteita vaativat kasvit.
Tuholaisten torjunta
Jotkut kasvit ovat hyviä kumppaneita sen vuoksi, että ne estävät tuhohyönteisistä naapureilleen aiheutuvia haittoja. Tällaisia ovat etenkin voimakkaasti tuoksuvat kasvit, jotka karkoittavat ei-toivottuja vierailijoita tai harhauttavat ne siten, että ne eivät löydä isäntäkasviaan. Tyypillisesti esimerkiksi kaaliperhosia torjutaan kasvattamalla kaalin kumppanuuskasveina voimakastuoksuisia kukkia kuten samettikukkia ja kehäkukkia. Porkkanakärpäsiä ja -kemppejä vastaan taistellaan sipulikasvien avulla. Muita hyviä karkottajia ja harhauttajia ovat kamomilla, salvia, korianteri, persilja, kirveli, kynteli, meirami, basilika ja muut voimakkaasti tuoksuvat yrtit.
Toisaalta joitakin kasveja kannattaa suosia sen vuoksi, että ne houkuttavat tuholaiset pois naapuriensa kimpusta, jolloin nämä jäävät rauhaan. Tällä tavoin käytetään muun muassa koristekrassia, joka houkuttelee kaaliperhosia ja kirvoja. Ylipäänsä keltaisen värin tiedetään houkuttelevan tuholaisia. Myös kiinankaalia tai retiisiä saatetaan kylvää kaalin tuholaisten ruoaksi, jotta ne jättäisivät arvokaalit rauhaan. Jotkut kasvit myös houkuttavat tuholaisten luontaisia vihollisia luokseen, kuten auringonkukat.
Kimalaisia kukkatähkässä
Pölyttäjien houkuttaminen
Hedelmäkasvien osalta tärkeää on pölyttämisen varmistaminen, joten niiden kumppaneiksi sopivat samoihin aikoihin kukkivat kasvit. Tällainen esimerkki on kurkkuyrtti, jota viljellään kurkku- ja kurpitsamaalla. Perustuisikohan kasvin nimikin osittain siihen?
Lannoitusvaikutus
Edellä totesimme, että kasveja, joilla on samanlaiset kasvuvaatimukset esimerkiksi maan ravinteikkuuden suhteen, viljellään yhdessä. Joskus kasvikumppanuus perustuu kuitenkin siihen, että toinen naapuruksista parantaa maan ravinnetasoa. Tämän vuoksi pavut ovat suosittuja kumppaneita: ne lannoittavat maata luonnollisella tavalla sitomalla siihen juurinystyröillään typpeä ilmasta. Usein niiden lempikumppaneiksi mainitaankin paljon ravinteita tarvitsevia kasveja.
Yhteensopiva kasvutapa
Hyviä kumppaneita ovat myös kasvit, joiden kasvutapa täydentää toisiaan. Monien hitaasti kehittyvien vihannesten riviväleissä voi viljellä salaattikasveja ja matalia yrttejä, jotka eivät pienikokoisina haittaa naapurinsa kehitystä. Sen sijaan ne pitävät maanpinnan kosteana ja tukahduttavat rikkaruohoja. Lyhytikäisempinä kasveina ne on jo korjattu pois, kun naapuri kasvaa täyteen mittaansa ja tarvitsee tilaa. Toinen sekaviljelyn idea on istuttaa isokokoinen juures sellaisen kasvin kumppaniksi, jolla on pienehkö juuristo ja suurin osa massasta maan päällä. Esimerkiksi porkkana ja sipuli sopivat myös kasvutapansa puolesta yhteen.
Sukulaisuuden huomioon ottaminen
Kumppanuuksia harkitessaan on hyvä ottaa huomioon se, mihin kasviheimoon mikin viljelykasvi kuuluu. Se antaa vihiä kasvuvaatimuksista sekä uhkaavista kasvitaudeista ja tuholaisista. Saman kasviheimon edustajat kun muistuttavat monella tapaa toisiaan. Niitä saattavat esimerkiksi vaivata samat tuholaiset, minkä takia niitä ei pidä kasvattaa suurena kasvustona lähellä toisiaan. Ellei sitten tarkoitus ole suojata niitä vaikkapa harsolla, jolloin voi tietysti olla järkevää keskittää suojeltavat kasvit lähelle toisiaan.
Viljelykasveista porkkana, palsternakka, sellerit, tilli, korianteri, persilja ja moni muu kuuluu sarjakukkaisten (Apiaceae) heimoon. Jos sarjakukkaisia juureksia kasvattaa ilman suojausta, ne on parasta sijoittaa pieniin ryhmiin kauas toisistaan ja laittaa väliin harhauttavia ja karkoittavia kumppaneita, kuten esimerkiksi sipuleita ja muita kuin sarjakukkaisia yrttejä ja kukkia. Näin tuholaiset eivät löydä niitä.
Vastaavasti ristikukkaisten heimoon (Brassicaceae) kuuluvia kasveja vaivaavat samat tuholaiset. Ristikukkaisia ovat kaalit, retiisi, rukola, vihanneskrassi, useimmat aasialaiset vihannekset sekä lanttu ja nauris. Ristikukkaiset vaativat myös kunnon viljelykierron eli niitä ei saa perävuosina kasvattaa samassa paikassa, muuten sellaiset maassa muhivat kasvitaudit kuin möhöjuuri löytävät varmasti paikalle.
Koisokasveihin (Solanaceae) kuuluvat peruna, tomaatti, munakoiso ja paprika. Myös niitä vaivaavat samat kasvitaudit, kuten perunarutto, jota aiheuttavat itiöt leviävät ilmassa ja maassakin, jos siemenperunat ovat olleet saastuneita.
Punajuuri, mangoldi, pinaatti sekä maltsat ja savikat kuuluvat revonhäntäkasveihin (Amaranthaceae). Ainakin punajuuren ja pinaatin sanotaan olevan huonoja kumppaneita.
Pavut ja herneet ovat hernekasveja (Fabaceae). Kuten yllä mainittiin, ne keräävät typpeä maahan, minkä vuoksi ne ovat suosittuja kumppanuuskasveja. Aivan kaikkien kanssa ne eivät kuitenkaan tule toimeen, esimerkiksi sipuleita ja punajuuria ei suositella papujen lähellä kasvatettaviksi. Hernekasveja kasvatetaan usein yhdessä viherlannoituslohkossa, koska ne parantavat maan ravinnetasoa tulevaa kautta varten.
Kurkkukasveihin (Cucurbitaceae) luetaan kurkut ja kurpitsat. Myös ne ovat terveitä kasveja, joita voi kasvattaa samassa lohkossa. Kurkut ja kurpitsat viihtyvät papujen, krassien ja kurkkuyrtin seurassa, mutta perunaa, retiisejä ja mausteyrttejä ei suositella niiden seuralaisiksi.
Liljakasveihin (Liliaceae) kuuluvat kaikki sipulit. Ne ovat hyviä kumppanuuskasveja monien muiden kasviheimojen edustajille, koska ne suojaavat kasvustoja homeelta. Sipuleiden omia tuholaisia, sipulikärpäsiä, voi häätää käyttämällä porkkanaa tai kamomillaa kumppanuuskasvina.
Näin päädymmekin mykerökukkaisiin (Compositae), joihin kamomillakin kuuluu. Mykerökukkaisten alaheimo asterikasvit (Asteroideae) ovat erinomaisia kumppanuuskasveja kaikille muille. Siihen kuuluvat edellä mainitut auringonkukka, kehäkukka ja samettikukka. Myös salaatit ja sikurisalaatit kuuluvat mykerökukkaisten heimoon. Mykerökukkaisia kannattaakin kylvää joka puolelle kasvimaata!
Kääpiösamettikukka 'Lemon Gem'
Anna kuulua