Loppukesä puutarhassa | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Loppukesä puutarhassa

Kasvava kuu

Uusi kuu-kausi alkoi taas keskiviikkoaamuna: kuun taivaalle piirtämä kaari on päivä päivältä matalampi – on istutusaika. Syyskuun 3. päivänä alin taso on saavutettu ja kuu alkaa nousta korkeammalle päivittäisellä ”retkellään”. Biodynaamisen kalenterin mukaan kuun ratatason korkeuden vaihtelu vaikuttaa erityisesti maan ja kasvien vesitalouteen: istutusajalla suunta on kohti maata, kun taas ei-istutusajalla ylöspäin, kohti kasvien maanpäällisiä osia.

Istutusaika on siis otollista aikaa kylvettyjen ja istutettujen kasvien juurtumiselle ja juurikasvien sadonkorjuulle, mutta myös maanpäällisten kasvinosien leikkaamiselle, koska istutusajalla ne kärsivät vähiten hoitotoimenpiteistä. Sen sijaan ei-istutusaika soveltuu maanpäällisen sadon korjaamiseen, ovathan maanpäälliset osat silloin mehevimmillään. Poikkeuksen muodostavat kuivatettavat kasvinosat, jotka kannattaa korjata istutusajalla – loogista, sillä silloinhan ne ovat jo valmiiksi hieman kuivempia!

Pensaskrassi kukkii

Pensaskrassi kukkii

Tänä kesänä ajattelimme säilöä komeasti kukkivien pensaskrassien siemeniä kapriksen nuppujen tyyliin. Edellä mainitun logiikan mukaan tätä tarkoitusta ajatellen krassinsiemenet on ilmeisesti parasta kerätä ei-istutusajalla, jotta niistä tulisi mahdollisimman meheviä.

Tulevalla kaudella meidän on myös tarkoitus viimeistellä perunan ja valkosipulin korjuu jonakin sopivana poutaisena istutusajan juuripäivänä. Kummatkin ovat jo lähes täysin tuleentuneet. On hyvä jos perunat saavat hieman kuivahtaa ulkoilmassa ennen varastoon siirtämistä. Valkosipulin korjuusta, kuivaamisesta ja säilytyksestä on ollut puhetta blogissa, kun valkosipuli oli kuukauden kasvina.

Nauris ’Purple Top Milan’

Nauris Purple Top Milan

Myös punajuuret saattavat olla valmiit korjattaviksi ja säilöttäviksi alkavalla istutusajalla; punajuurethan ovat parhaimmillaan hieman keskenkasvuisina, sellaisina hieman golf-palloa suurempina. Myös kesäkuussa kylvämämme nauriit ovat nyt valmiit korjattaviksi. Reseptikokoelmassamme on balsamicopunajuurten ja marinoitujen nauriiden reseptit; tiedoksi siltä varalta, että joku on kiinnostunut tietämään miten meillä säilötään punajuuria ja nauriita.

Heinäkuussa jouduimme helteiden vuoksi luopumaan suunnitelmista kylvää vuonankaalia ja yrttejä; maa oli niin koppuraista ettei siinä mikään olisi itänyt! Sateiden saavuttua kylvimme ei-istutusajalla vuonankaalia rusakoiden papupenkkiin tekemään aukkoon. Seuraavalla istutusajalla on tarkoitus jatkaa vuonankaalin kylvämistä perunoilta vapautuvaan tilaan. Tuleekin olemaan mielenkiintoista vertailla miten eri aikoihin tehdyt kylvöt onnistuvat! Lisäksi ajattelimme kokeilla pinaatin myöhäiskylvöä sekä kylvää hieman sitruunakorianteria, kun satuimme löytämään siemeniä puutarhaliikkeestä.

Tulevan istutusajan puuhiksi sopivat mainiosti yrttien leikkuu- ja hoitotoimet kukinnan päätyttyä. Esimerkiksi laventelia ja iisoppia leikkaamme yleensä tässä vaiheessa alas kolmanneksella. Keväällä voi sitten viimeistellä leikkaamisen kun talvivauriot ovat selvillä. Myös marjapensaista voi sadonkorjuun jälkeen poistaa huonoimmin tuottaneita vanhoja oksia kun vielä muistaa mitkä olivat sellaisia, ja tehdä tilaa uusien oksien kehittymiselle. Mansikkamaankin uusiminen saattaisi olla hyvä idea, sillä ainakin meillä lumeton talvi ränsistytti mansikantaimia niin että sato ei tänä kesänä ollut kummoinenkaan. Nyt olisi tilaisuus korvata vanhat taimet nuorilla rönsytaimilla.

Alkanut kuu-kausi näyttää kylvö- ja korjuukalenterin mukaan seuraavalta:

  • istutusaika alkaa kukkapäivillä 20.8. ja 22.8 kello 19 asti, tosin 21.8. iltapäivä kello 12 lähtien on hedelmäkasveille suotuisa jakso. Kukkakasveille suotuisia jaksoja on vielä 24.8. aamupäivällä sekä 31.8. kello 17 asti. Silloin on hyvä hetki hoitaa ja leikata monivuotisia kukkivia yrttejä. Ei-istutusajalla kukkapäiviä ovat 8.9. kello 19 – 9.9. kello 13 asti.
  • hedelmäpäiviä on 21.8. iltapäivän lisäksi 24.8. kello 14 alkaen ja 25.8. kello 16 – 27.8. kello 12. Istutusaika päättyy hedelmäpäivänä 3.9. kello 15. Marjapensaiden leikkaamiselle ja mansikan istuttamiselle nuo ovat suotuisia aikoja. Istutusajan jälkeen hedelmäkasveille suotuisa aika jatkuu aina 5.9. iltaan asti. Muita hedelmäpäiviä ovat 12.–14.9. Ne sopivat hyvin erilaisten hedelmien kuten esimerkiksi krassinsiementen sadonkorjuuseen.
  • lehtikasveille suotuisia aikoja on istutusajalla 23.8. ja 25.8. kello 15 asti sekä 2.–3.9. kello 11 asti. Vuonankaalin, pinaatin ja lehtiyrttien kylvämisen voi yrittää ajoittaa noihin päiviin. Ei-istutusajalla lehtipäivä ovat 9.9. kello 14 – 11.9. jolloin voisi vaikka korjata lehtikaalia pakastettavaksi.
  • juurikasvien kannalta suotuisia istutusajan päiviä ovat 27.8. kello 13 – 30.8. Perunan ja juuresten kuten punajuuren ja nauriin sekä valkosipulin korjuulle tuo ajanjakso olisi omiaan. Istutusajan jälkeen juuripäiviä ovat 6.9. – 7.9. kello 19 asti sekä 15.9.
Perunan satoa

Perunan satoa

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *