Tänään 9.3. on kylvökalenterin mukaan juuripäivä. Ainoa viljelysuunnitelmamme mukainen juurikasvi, jonka kylväminen on nyt ajankohtaista, on mukulaselleri. Tämä on ensimmäinen kerta kun viljelemme mukulaselleriä, joten asiaan piti paneutua hieman tavallista perusteellisemmin.
Myös seuraava, maaliskuun lopussa alkava istutuskausi olisi ilmeisesti sopiva mukulasellerin kannalta. Siemenpussin mukaan taimettumisaika on 8-10 viikkoa ja ulosistutus on ajankohtaista, kun maan lämpö on yli 13 astetta. Jos laskeskelee, että palstallamme tämä voisi toteutua varmasti toukokuun loppupuolelle mennessä, esim. viikolla 12, niin 8 viikkoa osuisi maalis-huhtikuun vaihteeseen. Toisaalta keväästä on veikattu lämmintä – ehkäpä istuttaminen on tänä vuonna mahdollista jo aikaisemmin? Koska mukulasellerin kasvatusaika on pitkä (kylvöstä korjuuseen kestää 5-7 kuukautta) niin päätimme aloittaa ajoissa.
Mukulasellerin siemenet ovat tosi pieniä eikä niitä peitetä, koska siemenet itävät valossa. Uskalsimme kuitenkin ripotella pinnalle ohuelti vermikuliittia, koska vermikuliittipussissa sanotaan, että sitä voi käyttää myös valossa itävien siementen ollessa kyseessä. Laitoimme istutusastian pohjalle ravinteikasta mustaa multaa ja päälle taimimultaa. Näin itäminen tapahtuu taimimullassa, mutta taimet saavat varttuessaan vähän enemmän ravinteita, jos ne ovat kauan samassa astiassa. Vaikea sanoa, kuinka kauan taimet tulevat viettämään tässä astiassa. Mutta jos ne kehittyvät niin hitaasti kuin kasvatusaika antaa ymmärtää, voipi olla että taimia ei tarvitse koulia esikasvatuksen aikana, vaan ne siirretään ensimmäistä kertaa vasta ulos istutettaessa.
Valitsimme kylvöastiaksi muovisen hedelmien pakkausrasian, johon siemenet hajakylvettiin. Hedelmärasiat ovat mainioita tähän tarkoitukseen. Kylvö tehdään reiälliseen astiaan, jonka pohjalle voi viritellä kerroksen talouspaperia, jotta multa ei huuhdoutu pois veden mukana. Reiätöntä rasiaa voi käyttää alusastiana kylvöastian alla ja rasian kannen avulla koko pakkauksesta saa pienoiskasvihuoneen! Tällä kerralla ei löytynyt sopivaa kantta, joten kylvöksen päälle levitimme muovikelmun, johon pistelimme reikiä hammastikulla.
Siemenpussin ohjeiden mukaan mukulaselleriä on kasvatettava vähintään 18 asteessa, jotta vältytään ennenaikaiselta kukinnalta. Laitoimme istutusastian kodinhoitohuoneen lattialle, jossa on lattialämmitys. Siellä kylvös saa hyvän alun.
Anna kuulua