Puutarhaohjelmia tulee nykyään TV:stä niin paljon, että aika ei millään riitä kaikkien seuraamiseen. Eikä niin väliksikään, koska osalla on vain viihdearvoa. Mutta jotkut ovat helmiä, joita ei mielellään missaisi. Pitäisi vain osata erottaa jyvät akanoista pelkästään ohjelmatietojen perusteella… Trädgårdsfredag eli Puutarhaperjantai on suosikkimme. Tänä keväänä siitä on tullut Trädgårdsonsdag.
Olisi aivan ihanaa seurata mielenkiintoisia puutarhaohjelmia talvella, kun tulevasta kasvukaudesta vasta haaveillaan, siemeniä valitaan ja viljelysuunnitelmia laaditaan. Mutta juuri silloinhan TV:stä harvoin tulee sellaisia puutarhaohjelmia, joista olisi hyötyä. Talvella TV-yhtiöt yleensä lähettävät ulkomaisia, usein brittiläisiä ”instant-makeover”-puutarhaohjelmia, joissa joku paikallinen julkkis hirveällä tohinalla ja suurella rahalla myllää puolen tunnin ohjelman aikana surkeasta pihasta muotopuutarhan kasvihuoneineen. Ei kauhean hyödyllistä tavalliselle kotipuutarhurille. Tai sitten ohjelmantekijöiden mielestä puutarha on yhtä kuin talon ulkotilat, joten ohjelmassa keskitytään niiden sisustamiseen.
Vakavasti otettavat puutarhaohjelmat alkavat myöhemmin ja pahaksi onneksi juuri silloin, kun puutarhuri ei tunne pienintäkään kutsumusta istua TV:n ääressä, eli kasvukauden alkaessa. Seurauksena on, että valtaosa puutarhaohjelmista menee sivu suun! Huomasin, että tästä on käyty keskustelua esimerkiksi YLEn nettisivuilla, jossa monet katsojat valittivat samaa. Mutta tänäkin vuonna YLE näyttää noudattavan samaa kaavaa ainakin suomenkielisillä kanavilla: ohjelmakausi alkaa vasta huhti-toukokuussa. YleFEM on virkistävä poikkeus, sillä se lähettää pohjoismaisia puutarhaohjelmia pitkin talvea, ja Strömsössäkin puutarhateema alkoi jo helmikuussa.
Emme siis voi väittää tuntevamme kovinkaan hyvin ohjelmatarjontaa, joten olisi kiva saada teiltä lukijoilta vinkkejä puutarhaohjelmista, jotka kannattaisi yrittää saada edes nauhalle. Silloin niiden pariin voisi palata talven koittaessa.
Yksi suosikkiohjelma meillä kuitenkin on, jonka yritämme aina saada tallennetuksi, ja se on SVT:n puutarhaohjelma Trädgårdsfredag eli Puutarhaperjantai. Tänä keväänä siitä on tullut Trädgårdsonsdag lähetysajan siirryttyä SVT:ssä keskiviikolle. Kauden ensimmäinen jakso lähetettiin 4.4.2012 SVT:llä (YleFEMmassa keskiyön jälkeen eli 5.4.). Siinä ollaan kylvöhommissa. Jos ohjelma meni sivu suun niin ei hätää: se näyttäisi tulevan uusintana 7.4.
YLEn nettisivujen mukaan Puutarhaperjantaita lähetetään 18.4. lähtien, joten ilmeisesti suomenkielisillä kanavilla lähetetään aiempien vuosien jaksoja.
Ohjelmassa viehättää erityisesti leppoisa tahti ja muutenkin rento meininki: puutarhassa ollaan nauttimassa elämästä, ei hullun lailla rehkimässä. Vapaaehtoisestihan meistä useimmat tätä puuhaa harrastavat! Ohjelmassa on makasiinimainen perusajatus, mutta kuitenkin se on yhtenäisempi kuin useimmat vastaavalla logiikalla kootut ohjelmat, joissa eri elementeillä ei välttämättä ole mitään tekemistä keskenään.
Erityisesti pidämme Puutarhaperjantain ensimmäisen tuotantokauden ohjelmista, jotka on kuvattu vuonna 2009. Silloin esimerkkipuutarhana oli Gustav ja Marie Mandelmannin luomutila Etelä-Ruotsissa. Tuossa sarjassa oli paljon hyödyllistä tietoa luonnonmukaisesta viljelystä kiinnostuneille. Lisäksi erityisesti Gustav Mandelmann on valloittava puutarhapersoona, jonka puuhia on todella hauska seurata. Harmi, että seuraavina vuosina ohjelmaa tehtiin jo muissa puutarhoissa. Toivottavasti YLE lähettää vuoden 2009 ohjelmat vielä uusintoina, meiltä jäi osa nauhoittamatta!
Ruotsalaisessa Lantliv-lehdessä 2/2010 on Mandelmannien haastattelu. Siitä käy ilmi, että he ovat paitsi maanviljelijöitä, myös taiteilijoita ja muusikoita. Mandelmannit pyörittävät tilallaan kulttuurikeskusta sen lisäksi että tila puutarhoineen on avoinna kävijöille pientä maksua vastaan. Kesäisin tilakaupassa myydään omia tuotteita ja kahvilassa niitä voi maistella saman tien. Kotisivun (Mandelmanns Trädgårdar) tietojen mukaan tilalla on kesäisin myös muutamia huoneita yöpyjille. Jos siis suuntaat ensi kesänä lomalle Ruotsiin Österlenin alueelle, kannattaa merkitä paikka karttaan!
Nettisivujen lisäksi Mandelmannien kuulumisia voi seurata heidän blogistaan (Mandelmanns Trädgårdsblogg). YouTubessa on pätkä Gustavista pelimannina tilan sadonkorjuutapahtumassa.
Anna kuulua