Puutarhurin piiras | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Hernesatoa

Puutarhurin piiras

annos pizzataikinaa (ks. erillinen ohje)
1
sipulia ja muita kasviksia (kesäkurpitsaa, paprikaa, sieniä ym.)
noin 200 g
crème fraîchea (ei alle 10% rasvapitoisuus)
noin 75 g
(kerma)rahkaa (10-12% rasvapitoisuus)
noin 50 g
gratinointiin sopivaa juustoa
rukolaa
kourallinen
basilikaa
(mustapippuria, suolaa)

Laita uuni lämpiämään 300 asteeseen. Pese tai kuori kasvikset tarpeen mukaan ja leikkaa mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Jos käytät juureksia, raasta ne karkealla terällä. Sekoita crème fraîche ja kermarahka tasaiseksi seokseksi. Höylää juustosta ohuita lastuja. Huuhtele ja kuivaa rukola ja basilika.

Venytä tai kauli taikina ohueksi, uunipellin kokoiseksi. Aseta taikinalevy leivinpaperille. Levitä taikinalevylle ohut mutta peittävä kerros kerma-rahkaseosta jättäen noin sentin levyinen reuna puhtaaksi. Asettele kasvisviipaleet kerma-rahkaseoksen päälle ohueksi kerrokseksi. Mausta halutessasi suolalla ja mustapippurilla. Asettele päälle vielä juustolastut (mutta ei yhtä paljon kuin esimerkiksi pizzassa!). Kuumenna uunipelti uunissa ja siirrä piiras varovasti kuuman pellin päälle. Pane uunipelti piiraineen kuumaan uuniin paistumaan.

Paista piirasta noin 10 minuuttia kunnes reunat alkavat ruskistua. Leikkaa piiras annospaloiksi ja asettele päälle rukolan ja basilikan lehdet.

Flammkuchen puutarhurin tapaan

Flammkuchen puutarhurin tapaan

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *