Tänä kesänä täytimme yhden aukon yleissivistyksessä vierailemalla Latvian pääkaupungissa Riikassa. Jostain syystä tämä Baltian maa on aiemmin jäänyt matkoillamme väliin, vaikka sekä Virossa että Liettuassa on tullut käytyä. Nyt asia tuli korjattua!
Matka oli monessakin mielessä erittäin antoisa; näin Suomen 100-vuotisjuhlavuonna ei voinut olla juolahtamatta mieleen, miten erilainen kohtalo voi olla kahdella Itämeren alueen maalla, joiden lähtökohdissa ja vaiheissa on kuitenkin paljon samaa. Historia on kohdellut Latviaa ja erityisesti Riikaa sekä hyvin että huonosti, mikä näkyy kaupungilla: on vauraita porvariston asuinalueita, neuvostohallinnon muistomerkkejä ja kunnostamista odottelevaa vanhan kaupungin laitapuolta.
Tavalliseen tapaamme kolusimme etenkin toreja ja markkinoita sekä kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa. Riikassa tori onkin mahtava nähtävyys, sillä aikoinaan zeppelinejä varten rakennetut viisi varikkohallia ovat nykyään kauppahalleina. Tori levittäytyy hallien ympärille; riemastuttavana erikoisuutena on myös rivi tekokukkapuoteja!
Yksi matkustamisen iloista on syöminen: kerrankin on ihan pakko syödä ulkona jokaikinen päivä! Riikassa on paljon hyvätasoisia ravintoloita ja hintataso on Suomeen verrattuna yhä alhainen. Kuten muuallakin, myös Latviassa kunnianhimoiset kokit ja keittiömestarit vannovat nykyään lähiruuan ja oman alueen perinteiden nimiin. Kesäaikaan kasvisruoka on kunniassaan ja ainekset ovat luonnollisesti hyvin samankaltaisia kuin Suomessakin. Matkalta kertyi siis hyviä vinkkejä kasvimaan antimien käyttöön kotikeittiössä!
Suosikkiravintolamme oli St. Petrus Pietarinkirkon aukion laidalla; ravintolan terassilta avautuu hauska näkymä aukion kesäkukkaistutuksiin, jotka ovat hauskan niittymäisiä.
St. Petruksessa nautimme muun muassa annoksen ehdotonta suosikkiamme Latvian ruokatarjonnasta eli paikallista ”kesäkeittoa”: kylmää keitto, joka valmistetaan punajuuresta, kurkusta ja tillistä sekä hapanmaitotuotteista. Ei ehkä kuulosta kovin ihmeelliseltä, mutta maku on aivan fantastinen: ihanan raikas ja aromaattinen. Aivan loistavaa nautittavaa vähän viileämpänäkin kesänä!
Itäeurooppalainen perinneruoka
Kotiin tultua oli ihan pakko tutkia tämän ruokalajin taustoja ja paljastui, että kyse on perinneruuasta, jonka alkuperästä käydään kiivasta kisaa. Liettuassa ollaan sitä mieltä, että keitto on alun perin sieltä kotoisin, mutta puolalaiset pitävät sitä puolalaisena perinneruokana. Eivätköhän myös latvialaiset pidä sitä omanaan, samoin kuin kenties valkovenäläiset, ukrainalaiset ja ties ketkä muut…
Ruokalistassa nimenä on – ainakin kansainvälisille asiakkaille – kylmä punajuurikeitto, koska punajuuri luonnollisesti ”leimaa” vahvalla värillään koko ruokalajin. Kuitenkin maun kannalta yhtä tärkeä osa on kurkulla, joka tuo keittoon raikkautta, sekä tillillä, jonka aromaattisuus kruunaa kokonaisuuden. Keittoon voi raastaa mukaan myös retiisiä ja päälle voi kuutioida kovaksi keitettyä munaa tai makkaraa, jos haluaa ruokaisampaa keittoa.
Meidän mielestä keitto on kuitenkin kyllin ruokaisaa ilman lisukkeitakin; varmaan sen vuoksi, että neljäs leimaa antava tekijä on jokin tai jotkin hapanmaitotuotteet. Lientä ei muuten juuri olekaan, vaan keitto syntyy maitotuotteilla kuten piimällä ja smetanalla. Varmasti keittoon voisi käyttää myös kefiiriä ja ruuanlaittojugurttia, jos ne miellyttävät enemmän, tai vaikkapa kotoista kermaviiliä piimän kera.
Kotona kokeilimme valmistaa keittoa ja päädyimme koostumukseen ja makuun, joka miellyttää ainakin meitä. Kylmä keitto säilyy hyvin, mistä on ollut paljon iloa kun olemme ahkeroineet piharemontin parissa: työntäyteiseen päivään tulee luksustauko, kun nauttii lounaaksi tätä herkkua.
Jos ja kun kasvimaalta löytyy punajuurta, kurkkua ja tilliä, kannattaa ehdottomasti juhlia kesän satoa tällä ihanan raikkaalla kesäkeitolla – mahtavaa sadonkorjuuruokaa!
Anna kuulua