.png "Herneita ‘Purple podded’ ja ‘Kleine Rheinländerin’")
Lähipiirissämme juhlitaan useampiakin merkkipäiviä keskikesällä. Perinteeksi on muodostunut tarjota juhlan kunniaksi kirvelikeittoa, hennon hienostunutta kesäistä herkkua entisajan tyyliin.
Kirveleitä on useampaa laatua: monivuotista saksankirveliä (Myrrhis odorata) ja yksivuotista ryyti- eli maustekirveliä (Anthriscus cerefolium) sekä harvinaista mukulakirveliä (Chaerophyllum bulbosum). Meillä viljellään saksankirveliä ja ryytikirveliä. Saksankirveli on iso ja roteva, ryytikirveli hento ja matalampi. Maku on hyvin samankaltainen, siinä on lakritsin ja aniksen aromeja, jotka sopivat, ehkä yllättävästikin, muna- ja kermaruokien mausteeksi sekä kalan kanssa.
Saksankirveli on yrttimaan uskollisia monivuotisia, se nousee vuodesta toiseen ja leviää itsekseen siementämällä, mutta ei mitenkään kohtuuttomalla innolla. Ryytikirveliä kylvämme kasvimaalle useamman kerran kasvukauden aikana muutaman kymmenen sentin rivin, jotta tuoretta kirveliä olisi aina tarjolla. Ryytikirveli kasvaa nopeasti ja kukkii ja siementää ennen kuin arvaatkaan. Pikkutaimia löytyy sieltä täältä kasvimaalta pitkin kesää, ja seuraavanakin kesänä! Mutta ryytikirveliä täytyykin olla paljon, esimerkiksi tähän keittoon tarvitaan mainittu muutama kymmenen senttimetriä pitkä rivi maustekirveliä.
Vanhanajan kirvelikeitto
Kirveleitä ei saa kypsentää liikaa, muuten aromit haihtuvat sen sileän tien. Koska kypsennysaika on lyhyehkö, käytämme yrtistä vain lehdet ja korkeintaan ohuimmat varret. Reseptin työläin vaihe onkin kirvelin esikäsittely… Itse valmistamme tämän keiton ryytikirvelistä, mutta varmaan saksankirvelikin kävisi. Tosin silloin lehtiä täytyy ehkä hauduttaa pidempään. Ohjeesta tulee alkukeitto neljälle tai kesäinen lounaskeitto kahdelle kolmelle hengelle.
Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla. Mutta osaako joku vastata, voiko saksankirvelin palkoja tarjota pikku lapsille karkin sijaan – karkiltahan ne maistuvat. Itse napostelen niitä mielelläni.