Suvi suloinen | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Suvi suloinen

Vihreän sävyjä

Tämä on kesän kauneinta aikaa: ihana vehreys on vallannut maan. Kaikki kukoistaa, mutta pysyy vielä kohtuudessa.

Pian alkaa kuitenkin olla aika, jolloin ainakin kontrollifriikistä tuntuu, että vihreä vallankumous on mennyt jo vähän liian pitkälle. Puutarhassa alkaa kitkeminen, leikkaaminen ja kaikenlainen kasvillisuuden kurittaminen. Huomenaamuna päättyvällä istutuskaudella meilläkin oli jo ohjelmassa muun muassa orapihlaja-aidan leikkaaminen. Tavallisesti nyrkkisääntönä on, että leikkaaminen kannattaa tehdä ennen juhannusta, mutta tänä vuonna meidän pensaiden uudet versot alkoivat puutua jo touko–kesäkuun vaihteessa, joten aikaistimme aikataulua.

Kasvimaalla rikkaruohot ovat villiintyneet kosteista ja lämpimistä säistä, joten myös kitkemisellä alkaa olla kiire. Varsinkin pienikokoiset taimet ovat menetettyjä, jos ne jäävät kakkoseksi vesiheinän ja ruohojen levitessä. Kitkemisen jälkeen maan pinta kannattaa peittää katteella niin pääsee helpommalla jatkossa. Olemme levittäneet kuivahtanutta ruohonleikkuujätettä erityisesti valkosipulille ja mansikoille, jotka hyötyvät myös ruohosilpun suomasta ravinnelisäyksestä. Nokkosia on kerätty nokkoskäytteen valmistamista varten, joten parin viikon päästä valkosipulille voi jo antaa lisää ravinteita kasteluveden muodossa. Valkosipulihan vaatii sekä vettä että ravinteita muodostaakseen kunnolliset kynnet!

  • Valkosipuli ruohokatteessa

    Valkosipuli ruohokatteessa

    Mansikka kukkii

    Mansikka kukkii

    Nokkosia käytteeseen

    Nokkosia käytteeseen

Mansikoiden kukinnasta päätellen sadosta on tulossa hyvä… Monivuotisten penkissä myös kumina on intoutunut kukkimaan runsaasti. Kylvimme sitä kokeeksi viime kesänä, jolloin se ei vielä kukkinut. Tänä vuonna voimme siis hyvinkin saada omia kuminansiemeniä!

Kumina kukkii

Kumina kukkii

Peruna on lähtenyt terhakkaaseen kasvuun ja pian alkaakin olla multaamisen aika. Syksyllä kylvetty pinaatti on ehtinyt jo satovalmiiksi, samoin kuin retiisi. Värikäs sekoitus eri lajikkeita ”Ostereiermix” (eli pääsiäismunasekoitus) on erityisen hauskan näköinen, eikö vain?

  • Perunamaa kesäkuussa

    Perunamaa kesäkuussa

    Retiisi ”Ostereiermix”

    Retiisi ”Ostereiermix”

    Pinaattirivi

    Pinaattirivi

Istutusajalla teimme viimeiset kylvöt ja istutimme loputkin esikasvatetut taimet. Kaalit on piilotettu kaaliverkon alle ja kurpitsojen ”lämmikkeeksi” on asetettu kiviä, jotka varaavat auringon lämpöä päivisin ja luovuttavat sitä sitten yöaikaan.

Kesäkurpitsalla on lämpöpatterit

Kesäkurpitsalla on lämpöpatterit

Joutuisasti edistynyt kesä on jo ennen juhannusta kypsymässä keskikesäksi: meillä on alkanut erilaisten kurjenpolvien kukinta. Alla olevassa vasemmanpuoleisessa kuvassa kukkivat eriväriset tuoksukurjenpolvet, jotka ovat vuosien mittaan kasvaneet suloiseksi sekamelskaksi. Lipputangon perustusten juurella kukkii myös posliinirikko. Myös juhannusruusu on ehtinyt täyteen kukkaan – ettei vain kukinta olisi jo ohi itse juhlan aikaan…

  • Tuoksukurjenpolvet

    Tuoksukurjenpolvet

    Posliinirikon herkkä kukinta

    Posliinirikon herkkä kukinta

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *