Syksyä ilmassa – ja mielessä? | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Syksyä ilmassa – ja mielessä?

Sekamelskaa kasvimaalla

Näihin aikoihin kasvimaalla on kaksijakoinen tunnelma: yhtäältä alkaa olla paljon tyhjää tilaa, kun perunat, sipulit, nauriit ja muu aikainen sato on jo korjattu. Toisaalta siellä missä kasvukausi jatkuu vallitsee varsinainen viidakko. Ylisuuriksi venähtäneet, kaatuilevat ja ränstyneet vihannekset kilpailevat kesäkukkien ja rikkaruohojen kanssa elintilasta, polut ovat aikaa sitten kadonneet näkyvistä ja silloin tällöin seasta löytyy kuin ihmeen kaupalla joku kesäkurpitsa, joka on saanut rauhassa paisua muodottoman suureksi. Kun luonnossakin alkavat näkyä ensimmäiset syksyyn siirtymisen merkit, ei ole ihme, että monilla alkaa into viljelyyn loppua.

Ei kannata kuitenkaan lannistua ja panna puutarhahanskoja naulaan, vielä riittää palstalla mielekästä puuhaa. Monen kasvin paras satokausi on vasta alkamassa. Esimerkiksi lehtikaalista emme tähän mennessä ole saaneet juurikaan satoa, koska kotilot ovat mussutelleet nuoret kaalinlehdet niin, että reikiä on ollut enemmän kuin lehteä! Tänä vuonna kotilot ovat olleet todellinen riesa palstalla. Onneksi säiden viiletessä etanat ja kotilot alkavat vähitellen vetäytyä piiloihinsa, kun taas kaalit jatkavat kasvuaan – voivat jopa paremmin kuin kesäkuumalla. Toiveissa on siis vihdoin saada lehtikaalia omallekin lautaselle.

Unikko kukkii

Unikko kukkii

Kotiloiden lisäksi harmia on ollut rikkaruohoista. Taisimme viettää kesälomaa hieman liian myöhään – ja hieman liian pitkään – kun tavanomainen rikkaruohojen torjuntakäytäntömme ei ole tepsinyt. Yleensä olemme pärjänneet aika hyvin, kun olemme kitkeneet huolellisesti kasvukauden alussa, mutta tänä vuonna rikkaruohot pääsivät kuitenkin niskan päälle. Onneksi sentään useimmat kasvit ovat pystyneet itse taistelemaan rikkakasvien kanssa elintilasta, sillä emme ole huomanneet, että mikään viljelykasvi olisi täysin jäänyt jalkoihin. Nyt täytyy vain reippaasti käydä viidakon kimppuun ja korjata sen uumenissa piileskelevä sato.

Samalla on hyvä hetki tyhjentää komposti, levittää valmis multa autioituneihin penkkeihin ja aloittaa tuoreesta kasvijätteestä uuden rakentaminen. Jos syksystä tulee pitkä, se ehtii vielä hyvinkin maatua. Me toimme keväällä kotipihasta palstalle vanhan eristetyn kompostorin, jossa maatuminen on huomattavasti avokompostia nopeampaa. Koska palstalla harvoin on paljon tilaa kompostille niin kannattaa ehdottomasti harkita pienen kompostorin hankkimista; sellaisen voi saada halvallakin nettihuutokaupasta tai ‑torilta !

Salko- ja ruusupavut kukkivat

Salko- ja ruusupavut kukkivat

Pienisiemeniset härkäpavut, joita viljelemme kuivatettaviksi, eivät vielä ole tuleentuneet, joten kausi ei niiden osalta ole vielä ohi. Sen sijaan tänä vuonna viljelemämme pensaspavut ja isosiemeniset härkäpavut olivat aikaisia lajikkeita, joten lähes kaikki on jo korjattu. Onneksi sentään salkopapujen satokausi jatkuu ja niitä meillä kasvaa kolmea lajiketta sekä lisäksi ruusupapua. Osa vasta kukkii, joten satoa saadaan vielä jonkin aikaa, kunhan vain säästytään kylmiltä öiltä!

Kun raivaamme sadonkorjuun jälkeen papumaata, leikkaamme varret tyvestä poikki ja jätämme juuret maahan seuraavaan kevääseen. Pavuthan keräävät typpeä juuristoonsa, joten ajatuksena on antaa sen hajota rauhassa maahan ravinteikkuutta lisäämään. Keväällä on sitten helppo nyhtää pois se mikä juurista vielä on jäljellä.

Elo-syyskuun vaihteessa on kuukalenterin mukainen istutusaika, joten jos haluaa vielä kylvää vaikkapa jotain nopeakasvuista viherlannoituskasvia tyhjille palstoille niin siihen on otollinen aika. Sen sijaan vihannesten syyskylvöt kannattaa tehdä vasta myöhemmin, koska ajatus ei ole että siemenet itäisivät jo tämän kasvukauden puolella.

Myös monivuotisten kasvien kuten esimerkiksi mansikan tai marjapensaiden istuttamiselle on sopiva aika. Syksy on nykyisin niin pitkä vuodenaika, että kasveilla on runsaasti aikaa asettua ja juurtua. Sama koskee tietysti kotipuutarhan perennoja ja koristepensaita. Onneksi nyt alkaa taimitarhoilla ollakin alennusmyyntien sesonki!

Istutusaika jakautuu seuraavasti:

  • kukkakasveille suosiollisia kylvö- ja istutuspäiviä on 27.–28.8. sekä erityisesti 6.9. Myös 7.9. iltapäivällä kello 13 alkaen on kukkakasveille otollinen aika.
  • lehtikasvien vuoro on 29.–30.8. sekä 8.9.–10.9. kello 13 asti.
  • hedelmäpäiviä on 31.8. sekä 2.9. kello 15 asti, 7.9. kello 12 asti ja 10.9. kello 14 alkaen.
  • juuripäivät istutusajalla sopivat erityisesti varastoitavien juuresten sadonkorjuuseen. Niitä ovat 2.9. kello 16–22, 3.9. (lukuun ottamatta kello 12–18 välistä aikaa) sekä 4.–5.9.

Ei-istutusaika sopii muulle sadonkorjuulle kun halutaan varmistaa hyvä säilyvyys varastossa. Kukkapäivät ovat erityisen suotuisia kaikkien kasvien osalta, kun taas lehtipäivinä ei suositella sadonkorjuuta.

  • Kukkapäiviä ovat ei-istutusajalla 15.9. ja 16.9. kello 17 asti.
  • Lehtipäivä on 17.9.
  • Hedelmäsadon korjuulle suosiollisia päiviä ovat 11.–12.9. sekä 19.–20.9.

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *