Kuukalenteri puutarhanhoidossa | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Kuukalenteri puutarhanhoidossa

Kasvava kuu

Kuunkiertoon perustuvan viljelykalenterin noudattaminen edellyttää hieman paneutumista: kylvö-, istutus-, hoito- ja sadonkorjuusuunnitelmien teossa on otettava huomioon maantieteellisten olosuhteiden ja sään lisäksi myös istutusajat ja impulssit. Se ei kuitenkaan ole kovin hankalaa sen jälkeen kun on alkuun päässyt. Puutarhanhoidon rytmittäminen luonnonilmiöiden perusteella ja perinnetietoon tukeutuen tuntuu luontevalta niinkin luonnonläheisessä toiminnassa kuin puutarhanhoidossa, ja se tuo puutarhatöihin hyödyllistä järjestelmällisyyttä.

Kuun ja muiden taivaankappaleiden vaiheiden huomioon ottaminen viljelyssä kuulostaa varmaan monen mielestä täydelliseltä huuhaalta, tai ainakin vanhanaikaiselta taikauskolta. Eikä tieteellistä tutkimustietoa olekaan siitä, että kuu vaikuttaisi välittömästi kasvien kasvuun. Mutta se on havaittu, että kuu vaikuttaa tavalla tai toisella useiden maan päällä elävien eliöiden biologisiin rytmeihin. Vaikutus voi perustua esimerkiksi kuunvaloon, taikka kuun aiheuttamiin muutoksiin maapallon magneettikentässä. Vuorovesi-ilmiö on tuttu, mutta siitä ei tietääkseni ole kiistatonta tieteellistä näyttöä, että kuu vaikuttaisi myös muuten maapallon ”vesitalouteen”.

Maata viljeleville esi-isillemme kuu oli tärkeä ajanlaskun väline. Kalenteria tarvittiin vuodenaikojen vaihtelun ennustamiseen, jotta osattiin arvioida sopivat kylvöajat. Vuosi on luonnollinen ajanlaskun jakso, mutta maanviljelyn kannalta kovin pitkä. Toisaalta vuorokausi, toinen selkeä ajan mittayksikkö, on liian lyhyt. Kuunkierto sen sijaan on varsin sopiva jakso luonnon kiertokulun seuraamiseen. Eikä se ole hassumpi mitta nykyäänkään, onhan kalenterimme sittemmin erkaantunut aika lailla täydellisesti luonnon ilmiöistä.

Täysikuu

Utuinen täysikuu syystalvisella taivaalla

Saksalaisen demeter-viljelijän Maria Thunin jo 50 vuoden ajan laatima kylvö- ja korjuukalenteri on tunnetuimpia oppaita kuun kierron huomioon ottamisesta puutarhanhoidossa. Sitä julkaisee Suomessa Rihu ry. Kalenteri esittää kuun kiertoon perustuvat istutusajat eli päivät, jolloin kannattaa ryhtyä kasvien kehitykseen eniten vaikuttaviin toimenpiteisiin kuten kylvämiseen ja istuttamiseen, ja milloin taas on sadonkorjuun aika.

Sadonkorjuuajan ja istutusajan määrittely tapahtuu sen mukaan, miten kuun rata taivaalla asettuu. Kuu ei nouse joka päivä yhtä korkealle taivaalla. Jokaiseen kuunkiertoon sisältyy jakso, jonka aikana kuu piirtää päivittäin yhä korkeamman kaaren taivaalle. Sen jälkeen kun kuun radan lakipiste on noussut korkeimmilleen, se alkaa taas laskea kunnes saavuttaa alimman tasonsa ja alkaa uudelleen nousta. Puhutaan ylenevästä tai ratatasossaan nousevasta kuusta sekä alenevasta tai ratatasossaan laskevasta kuusta. Ilmiö liittyy kuun liikkeeseen tähtitaivaan suhteen täältä maasta katsottuna (ns. sideerinen kuukausi). Kyse ei siis ole samasta asiasta kuin kasvava tai vähenevä kuu! Nämä käsitteet viittaavat kuun vaiheisiin eli ns. synodiseen kuukauteen (esimerkiksi uudesta kuusta täysikuuhun ja taas kohti uuttakuuta).

Ylenevän kuun aika on sadonkorjuuaikaa, silloin uskotaan kasvinesteiden nousun olevan voimakkaampaa, jolloin sato on tuoretta ja mehukasta. Alenevan kuun aika on suotuisaa kasvien juurtumiselle ja ne kotiutuvat hyvin uusille sijoilleen – on siis istutusaika. Myös esim. leikkaukset on hyvä tehdä istutusaikana, koska kasvinesteiden nousu on vähäistä. Samasta syystä kuivatettavat yrtit kerätään istutusaikana eikä sadonkorjuuaikana, jolloin puolestaan sadosta tulee mehevä.

Lisäksi Thunin kylvö- ja korjuukalenterissa osoitetaan otollisimmat ajat toimia sen mukaan, mihin kasvinosaan halutaan vaikuttaa: hedelmien, kukkien, lehtien vai juurten muodostumiseen.Vaikutukset eri kasvinosiin perustuvat kuun sijaintiin radallaan maan ympäri eli siihen, minkä eläinradan merkin kohdalla kuu kulloinkin sijaitsee. Kuun ajatellaan välittävän muutaman päivän jaksoissa erilaisia impulsseja, jotka vaikuttavat hedelmien, kukkien, lehtien tai juurten kehitykseen. Thun ottaa huomioon planeettojenkin liikkeet. Sekä sadonkorjuuaikaan että istutusaikaan sisältyy siis myös omat ajanjaksonsa, joihin toimenpiteet kannattaa keskittää niiden kohteesta riippuen: hedelmäkasvien sadonkorjuu sekä kylväminen ja istuttaminen hedelmäpäivinä, kukkakasvien kukkapäivinä ja niin edelleen.

Perinnetietoa liittyy myös kuun eri vaiheisiin uudesta kuusta täysikuuhun ja takaisin. Jos kuunkierron huomioon ottaminen puutarhanhoidossa kiinnostaa, mutta pidät sitä liian työläänä, niin seuraa blogiamme säännöllisesti. Tarkoituksemme on kirjata muun muassa kalenteriin perustuvat kylvö-, esikasvatus- ja istutussuunnitelmamme ja kertoa etukäteen mitkä toimenpiteet ovat kulloinkin ajankohtaisia.

Luettavaa:

  • Maria Thun ja Matthias K. Thun: Kylvö- ja korjuukalenteri (julkaistaan vuosittain), Rihu ry.
  • Johanna Paungger ja Thomas Poppe: Kuun vaikutus puutarhassa, terveydessä, maanviljelyssä ja metsänhoidossa, Yläkuu kustannus 2008, Tampere
  • Kjell Arman: Viljelemme biodynaamisesti, Tammi 1979, Helsinki
  • Peter Berg: Der Mondgärtner, Franckh-Kosmos 2011, Stuttgart

Vastakaikua

    Katri · Huhtikuun 18. päivänä 2012 klo 13.06

    haluaisin tietoa kuukierron mukaan viljelystä, on jo ”yläkuu alakuu kirja”, oiskohan sellaista viljelykalenteria, tarkemmin,

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu
    Susanna · Toukokuun 11. päivänä 2013 klo 18.20

    Samasta firmasta saa myös seinäkalentereita. Selkeästi merkattu ratatasot ja eri kirjainyhdistelmillä esim. milloin on perunanistutusaika.

    http://www.ylakuu.com/suomi/kirjat.htm#kalenteri

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu
    Esa · Heinäkuun 5. päivänä 2013 klo 15.34

    Satuinpa nyt vasta vertailemaan tässä blogissa kerrottuja Thunien kalenterin aikoja Yläkuun kalenterin ja astrologisen kartan antavan ohjelman kanssa… Jostain syystä Thunien mukaan esim. hedelmäpäivät alkavat tyypillisesti päivää myöhemmin kuin Yläkuun kalenterin mukaan. Käsittääkseni Yläkuun kalenteri pohjautuu siihen, missä merkissä kuu on (länsimaissa yleisesti käytetyn trooppisen geosentrisen astrologian mukaan) keskipäivällä, mikä lie Thunien metodi?

    Esim. heinäkuun 2013 istutusajan hedelmäpäivät: Thunien mukaan 11.-13.7., Yläkuun mukaan 10.-11.7.
    Trooppisen astrologian mukaan kuu vaihtaa merkkiä Ravusta Leijonaan 9.7. klo 15 ja Leijonasta Neitsyeen 12.7. klo 2. Sideerisen astrologian mukaan kuu sen sijaan siirtyy Ravusta Leijonaan 11.7. klo 16 ja Leijonasta Neitsyeen 14.7. klo 2. Ja nyt kun asiaa tutkailin lisää, biodynaamisessa viljelyssä taidetaan tosiaan käyttää sideeristä astrologiaa…

    Toki niistä ehkä tärkeimmistä asioista, eli kuun vaiheista ja ratatason liikkeen suunnasta taitavat olla kaikki lähteet yksimieliset. Niissähän on kyse astronomisista asioista, ja erilaisia tulkintoja on ehkä siksikin vähemmän kuin astrologiassa, jossa on erinomaisen monta eri käsitystä tähtimerkkien suhteen. Ja paras suositus metodin valinnassa taitaa olla ”käytä sitä mikä näyttää toimivan”, eli tässä nyt kai sitten lienee paikallaan tehdä omakohtaista tutkimustyötä…

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu
      Puutarhan Väki · Heinäkuun 5. päivänä 2013 klo 16.32

      Olet oikeassa Esa, Thunien kalenteri perustuu lähinnä sideeriseen kuunkiertoon. Emme tunne Yläkuun kalenteria kovin hyvin joten emme osaa vertailla näitä keskenään. Blogissa kerromme omat viljelysuunnitelmamme, joten listaamme sellaiset Thunin kalenterin mukaiset suotuisat ajankohdat, jotka ovat puutarhanhoidossa realistisia. Jos esimerkiksi lehtikasveille suotuisa aika sattuu yöhön (esim. 7.7. kello 21 alkaen 8.7. kello 6 asti) niin emme mainitse sitä koska ainakaan meillä ei ole mahdollisuutta ahkeroida yöaikaan 😉
      Tämän vuoksi blogissa mainitaan lähinnä kokonaiset päivät tai päivät, jolloin realistista työskentelyaikaa on kohtuullisesti. Ja joka tapauksessa kyse on (vain) suotuisina pidetyistä ajankohdista, moni muukin seikka vaikuttaa siihen voiko kalenterin suositusta ottaa huomioon: sää, vuodenajan edistyminen, kasvien kehityksen vaihe jne. Tämän vuoksi olemme kiinnostuneita myös fenologisen kalenterin kehittämisestä (ks. artikkeli Puutarhan vuodenajat).

      Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu
    Nina Ruti · Elokuun 19. päivänä 2013 klo 21.07

    Saako bloginne päivitykset sähköpostiin?

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu
      Puutarhan Väki · Elokuun 20. päivänä 2013 klo 17.19

      Kyllä vaan: klikkaa kotisivulla ikonia ”Tilaa päivitykset sähköpostiin” (siinä facebook- ja twitter-ikonien alla). Se avaa (valitettavasti vain englanninkielisen) näkymän, johon voi kirjoittaa sähköpostiosoitteensa. Sitten pitää vielä vastata ”turvallisuuskysymykseen” eli kirjoittaa allaolevaan kenttään ruudussa näkyvä sana. Lopuksi paina ”Complete Subscription Request”. Saat antamaasi osoitteeseen sähköpostiviestin jossa on Feed Burnerin linkki. Sitä klikkaamalla vahvistat tilauksen.

      Päivityksiä voi tietysti seurata myös Facebookissa ja Twitterissä. Kiva kun löysit meille!

      Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu
    Heimo Ujala · Toukokuun 19. päivänä 2016 klo 9.39

    Voitko kertoa mitkä on hyvät kuun asennot kylvöön ja istutukseen?

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu
      Puutarhan Väki · Toukokuun 24. päivänä 2016 klo 18.19

      Hei Heimo, kylläpä esitit vaikean kysymyksen, tuohon vastaamiseksi voisi kirjoittaa kirjan… 🙂 Lyhyt vastaus on, että biodynaamisen kalenterin mukaan parhaat ajankohdat kylvämiseen ja istuttamiseen on istutusajalla eli ns. alenevan kuun kaudella, ottaen huomioon kunkin kasvin kannalta suotuisat ajankohdat, jotka perustuvat kuun sijaintiin suhteessa tähtiin. Planeettojenkin vaikutus otetaan huomioon. Harva jaksaa näitä itse laskeskella, joten sen vuoksi mekin noudatamme Thunien laatimaa valmista kalenteria!

      Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu
    Ritva Seppi · Maaliskuun 4. päivänä 2019 klo 11.45

    Haluaisin tilata Maria Thun ja Mathias K. Thun kylvö ja korjuukalenterin.

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu

Anna kuulua

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *