aleneva kuu | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Avainsanan “aleneva kuu” artikkelit

Varhaiskevään puuhia puutarhassa

Varhaiskevään puuhia puutarhassa

Lauantaina alkava kuu-kausi on kiireistä esikasvatuksen sesonkia, ja ehkä pääsemme jo kylvämäänkin?

Kylvö- ja korjuukalenteri loppuvuonna

Kylvö- ja korjuukalenteri loppuvuonna

Tänä vuonna on vielä kolme synodista kuun kautta eli kolme istutusaikaa. Vieläkö on puutarhatöitä joissa kuun asema kannattaisi ottaa huomioon?

Kuunkierto syys–lokakuussa

Kuunkierto syys–lokakuussa

Kuunkierrossa alkaa uusi kausi kun kuu siirtyy torstaina laskevalle ratatasolle. Monella alkaa varmaan olla mitta täynnä puutarhahommia ja mieli karkaamassa muihin puuhiin.

Syksy alkaa kasvimaalla

Syksy alkaa kasvimaalla

Kypsyvät pihlajanmarjat kertovat syksyn saapumisesta. Elokuun toiseksi viimeisestä päivästä lukien kuun rata alenee ja koittaa istutusaika.

Kuun kaudet elokuussa

Kuun kaudet elokuussa

Elokuussa keittiöpuutarhan ohjelmassa sadonkorjuu on pääosassa, mutta ei pidä unohtaa myöskään myöhäisiä kylvöjä sekä seuraavaa kasvukautta ennakoivia istutus- ja muita hoitotoimenpiteitä.

Heinäkuun istutusaika

Heinäkuun istutusaika

Lauantaina 6. päivä heinäkuuta alkaa alenevan kuun kausi, joka vaihtuu ylenevän kuun kaudeksi kaksi viikkoa myöhemmin. Ajankohtaiset puutarhatyöt vaihtelevat myöhäisistä kylvöistä sadonkorjuuseen.

Kesäkuun istutusaika

Kesäkuun istutusaika

Istutusaika alkaa taas sunnuntaina kun kuu kääntyy alenevalle radalle. Silloin viimeistellään alkukauden kylvöt ja istutukset. Vähitellen puutarhatyöt painottuvat muihin hommiin.

Sydänkevät palstalla ja puutarhassa

Sydänkevät palstalla ja puutarhassa

Kuluneella istutusajalla kevätkylvöt pääsivät tosissaan vauhtiin ja saatiin pääosin jo valmiiksikin.