Mullasta nousee kasvi

Avainsanan “alkukesä” artikkelit

Kesä on tullut kasvimaalle

Kesä on tullut kasvimaalle

Poikkeuksellisen lämmin kevät edistyi kuin pikakelauksella ja kääntyi kesäksi ennätysvarhain.

Alkukesä palstalla ja puutarhassa

Alkukesä palstalla ja puutarhassa

Mennyt istutusaika oli hurjan kasvun aikaa puutarhassa – niin hyötykasveille kuin rikkaruohoillekin!

Kesäkuun istutusaika

Kesäkuun istutusaika

Istutusaika alkaa taas sunnuntaina kun kuu kääntyy alenevalle radalle. Silloin viimeistellään alkukauden kylvöt ja istutukset. Vähitellen puutarhatyöt painottuvat muihin hommiin.

Syreenien kukintaa Tallinnassa

Syreenien kukintaa Tallinnassa

Vietimme touko-kesäkuun vaihteen viikonlopun koluamalla Tallinnan puutarhakohteita – helteessä olo oli kuin kauempanakin ”etelässä”!

Puutarhan vuodenajat

Puutarhan vuodenajat

Meidän puutarhavuotemme jakaantuu yhdeksään vuodenaikaan, joiden vaihtuminen ei käy ilmi painetusta almanakasta, vaan muutoksista ympäröivässä luonnossa. Vuonna 2012 seurasimme vuodenaikojen vaihtumista puutarhassamme ja laadimme oman fenologisen puutarhakalenterin. Siitä kertoi artikkelisarja ”Luontohavainnot puutarhakalenterina”.

Luontohavainnot puutarhakalenterina (4): alkukesä

Luontohavainnot puutarhakalenterina (4): alkukesä

Puutarhakalenterin neljäs vuodenaika on alkukesä, jolloin on aika istuttaa ja kylvää hallanarat viljelykasvit. Kokemus sanoo, että tuo aika on käsillä näinä päivinä, mutta mikä kasvi sopisi alkukesän tunnuskasviksi? Valitsimme pihasyreenin, joka on pian täydessä kukassa.

Kuukauden kasvi: vihanneskrassi

Kuukauden kasvi: vihanneskrassi

Maaliskuun kuukauden kasvi on vihanneskrassi. Se on ihanteellinen kasvi näin kevättalvella, koska nopeakasvuisena se tuottaa kauden ensimmäiset tuoreet vitamiinit puutarhu­rin keittiöön. Vihanneskrassin voi syödä versoina kuten usein tehdään, mutta suurilehtistä vihanneskrassia voi myös käyttää samalla tavalla kuin rukolaa, jonka varjoon se on turhaan jäänyt.