juuripäivä | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Avainsanan “juuripäivä” artikkelit

Lakkiaisviikolla puutarhassa

Lakkiaisviikolla puutarhassa

Touko-kesäkuun vaihteen istutusaika jatkui helluntain jälkeen viileämmissä merkeissä: koulujen viimeinen työviikko oli ajoittain jopa kolea. Uhmasimme kuitenkin säätä ja siirsimme ulos kasvamaan muun muassa tomaatit, kurkut ja kurpitsat.

Helluntaiviikon kuulumiset

Helluntaiviikon kuulumiset

Istutusaika alkoi hyvissä merkeissä, sillä helluntaiviikko oli kesäisen lämmin. Silloin istutimme ja kylvimme juuri- ja lehtikasveja, muun muassa esi-idätetyt perunat. Ehdimme myös Annalan taimitorille sekä nauttimaan lämpimänä perjantai-iltana päivällisen al fresco.

Kevään ruuhkaviikot kasvimaalla: toukokuun lopun istutusaika

Kevään ruuhkaviikot kasvimaalla: toukokuun lopun istutusaika

Seuraava alenevan kuun kausi eli istutusaika alkaa tiistaina 22.5. klo 16 ja päättyy aikaisin aamulla 3.6. Siitä onkin tulossa vilkas ja työntäyteinen pari viikkoa, sillä kylvettävää ja istutettavaa on paljon.

Kylvöjen aika alkaa

Kylvöjen aika alkaa

Huhtikuun 25. päivänä alkaa istutusaika eli alenevan kuun jakso, joka päättyy toukokuun 8. päivänä. Silloin voivat ainakin täällä Etelä-Suomessa alkaa kylvöt avomaalle, vaikka huhtikuun kylmä sää onkin pitänyt meitä jännityksessä. Aloimme jo epäillä, että maa ei ehdi lämmetä ja kuivua tarpeeksi istutusaikaan mennessä. Mutta nyt näyttää hyvältä!

Uusi istutusaika

Uusi istutusaika

Maaliskuun 29. päivänä alkaa taas istutusaika eli ratatasossaan laskevan kuun kausi, joka on erityisen suotuisa jakso kylvö- ja istutustöitä ajatellen. Se päättyy pääsiäismaanantaina 9.4. Vielä ei ole mahdollista kylvää suoraan ulos ilman lavaa tai muita erityisjärjestelyitä, mutta esikasvatusta jatketaan kiihtyvällä tahdilla.

Mukulasellerin kylväminen

Mukulasellerin kylväminen

Tänään 9.3. on kylvökalenterin mukaan juuripäivä. Ainoa viljelysuunnitelmamme mukainen juurikasvi, jonka kylväminen on nyt ajankohtaista, on mukulaselleri. Tämä on ensimmäinen kerta kun viljelemme mukulaselleriä.

Istutusaika alkaa!

Istutusaika alkaa!

Maaliskuun 1. päivänä 2012 alkaa istutusaika eli jakso, joka on erityisen suosiollinen jakso kylvö- ja istutustöitä ajatellen.

Kuukalenteri puutarhanhoidossa

Kuukalenteri puutarhanhoidossa

Kuunkiertoon perustuvan viljelykalenterin noudatta­minen edellyttää hieman paneutumista. Se ei kui­ten­kaan ole kovin hankalaa sen jälkeen kun on alkuun päässyt. Puutarhanhoidon rytmittäminen luonnonilmiöiden perusteel­la ja perinnetietoon tukeutuen tuntuu luontevalta niinkin luonnonläheisessä toi­minnassa kuin puutarhanhoidossa, ja se tuo puutarhatöihin hyödyllistä järjestel­mällisyyttä.