Mullasta nousee kasvi

Avainsanan “kurkku” artikkelit

Toukotyöt jatkuvat

Toukotyöt jatkuvat

Kirsikankukat kertovat sydänkevään alkaneen; on aika suunnitella toukotyöt tulevaa istutusaikaa ajatellen.

Suorakylvöjen aika

Suorakylvöjen aika

Alkavan istutusajan ohjelmassa ovat aikaiset kylvöt suoraan kasvimaalle.

Satokauden kynnyksellä

Satokauden kynnyksellä

Uudella kuu-kaudella pääpaino on vihdoin siirtynyt istutuksista ja kylvöistä sadonkorjuuseen.

Jo joutui armas aika

Jo joutui armas aika

Syreenin kukinta julistaa kaivatun kesän saapumista. Nyt viimeistellään kylvöt ja istutetaan loputkin esikasvatetuista taimista.

Sydänkevät kasvimaalla

Sydänkevät kasvimaalla

Tänä vuonna sydänkevät koitti parisen viikkoa tavanomaista aikaisemmin: vaahteran kukinta alkoi puutarhassamme jo huhtikuun viimeisellä viikolla. Myös kasvimaalla kevät edistyy nopeasti.

Puutarhavuosi 2013

Puutarhavuosi 2013

Vuodenvaihteessa vilkaistaan vielä kerran taaksepäin ajassa ennen vetäytymistä ansaitulle talvilevolle.

Jouluruokaa laittaa kunnon väki

Jouluruokaa laittaa kunnon väki

Joululaulun mukaan jouluna syödään paistia ja juodaan lientä, mutta puutarhurilla on pöydässä paremmat pöperöt jos vain on ollut ahkera satokaudella!

Alkusyksy palstalla ja puutarhassa

Alkusyksy palstalla ja puutarhassa

Lämpimät säät ovat lykänneet osaa sadonkorjuusta, mutta ikuisuuksiin ei tämäkään kesä jatkunut. Ruskasyksy on alkanut.