Laventeli tekee arkisesta karviaismarjasta ylellistä.
Avainsanan “laventeli” artikkelit
Yrttien sadonkorjuuaika
Naistenviikolla on perinnetiedon ja tilastojenkin vastaisesti ollut päivisin poutaista ja kaunista, ainakin meidän kulmilla. Kun kuukin on sopivasti asettunut alenevalle radalle, aika on ollut mitä parhain yrttien keruulle niin puutarhasta kuin luonnostakin!
Kylvöjen aika alkaa
Huhtikuun 25. päivänä alkaa istutusaika eli alenevan kuun jakso, joka päättyy toukokuun 8. päivänä. Silloin voivat ainakin täällä Etelä-Suomessa alkaa kylvöt avomaalle, vaikka huhtikuun kylmä sää onkin pitänyt meitä jännityksessä. Aloimme jo epäillä, että maa ei ehdi lämmetä ja kuivua tarpeeksi istutusaikaan mennessä. Mutta nyt näyttää hyvältä!
Uusi istutusaika
Maaliskuun 29. päivänä alkaa taas istutusaika eli ratatasossaan laskevan kuun kausi, joka on erityisen suotuisa jakso kylvö- ja istutustöitä ajatellen. Se päättyy pääsiäismaanantaina 9.4. Vielä ei ole mahdollista kylvää suoraan ulos ilman lavaa tai muita erityisjärjestelyitä, mutta esikasvatusta jatketaan kiihtyvällä tahdilla.
Istutusajan saldo
Maaliskuun ensimmäinen istutusaika päättyi eilen tiistaina 13.3. Viimeisenä päivänä, jonka iltapäivä oli erityisesti lehtikasveille suotuisa, kylvimme kreikkalaista oreganoa. On aika katsoa, miten istutuskauden suunnitelmat onnistuivat ja ryhtyä miettimään seuraavan istutusajan puuhia.
Hedelmä-, kukka- ja lehtipäivien kylvöpuuhia
Kuukalenterin mukaisina hedelmä-, kukka- ja lehtipäivinä kylvimme tomaattia, latva-artisokkaa, yrttejä, purjosipulia ja vihanneskrassia.
Istutusaika alkaa!
Maaliskuun 1. päivänä 2012 alkaa istutusaika eli jakso, joka on erityisen suosiollinen jakso kylvö- ja istutustöitä ajatellen.