Mullasta nousee kasvi

Avainsanan “lehtikaali” artikkelit

Heinäkuun lopun istutusaika

Heinäkuun lopun istutusaika

Kuun ratataso alenee taas heinäkuun 16. päivästä lukien: alkaa istutusaika. Voimakkaan juurtumisimpulssin vuoksi seuraavat kaksi viikkoa ovat suotuisia kasvien istuttamista ja kylvämistä ajatellen. Kyllä loppukesälläkin on kasvimaalla vielä istutettavaa ja kylvettävää, koristetarhasta puhumattakaan!

Tapahtui istutuskaudella

Tapahtui istutuskaudella

Päättyneellä istutuskaudella kylvö- ja istutustyöt jatkuivat, mutta rikkaruohojen kitkeminen ja kasvustojen harventaminen oli pääosassa. Samalla päästiin jo maistelemaan tämän kesän satoa.

Juhannuksen istutusaika

Juhannuksen istutusaika

Uusi kuun kierron mukainen istutusaika alkaa myöhään maanantai-iltana 18.6. ja jatkuu juhannuksen yli aina kuukauden viimeisen päivän iltaan asti. Istutusaika eli alenevan (tai ratatasossaan laskevan) kuun jakso sopii kylvöjen ja istutustöiden lisäksi muillekin toimenpiteille, joiden yhteydessä on hyötyä voimakkaasta juurtumisimpulssista.