pinaatti | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Avainsanan “pinaatti” artikkelit

Hirviöitä kasvimaalla

Hirviöitä kasvimaalla

Satokausi on parhaimmillaan, mutta joidenkin kasvien osalta ollaan jo pahasti myöhässä.

Kuukauden kasvi: mangoldi

Kuukauden kasvi: mangoldi

Mangoldin satokausi on parhaillaan näihin aikoihin, loppukesän vaihtuessa alkusyksyksi, jos on kylvänyt siemenet kesän korvalla.

Loppukesä puutarhassa

Loppukesä puutarhassa

Uusi kuu-kausi alkoi taas keskiviikkoaamuna: kuun taivaalle piirtämä kaari on päivä päivältä matalampi – on istutusaika. Syyskuun 3. päivänä alin taso on saavutettu ja kuu alkaa nousta korkeammalle päivittäisellä ”retkellään”.

Keskikesä kasvimaalla

Keskikesä kasvimaalla

Kylvö- ja korjuukalenterin mukainen istutusaika jatkuu heinäkuun 10. päivään asti. Istutusajan jälkeen on hyvä aika yrttien sadonkorjuulle.

Suvi suloinen

Suvi suloinen

Tämä on kesän kauneinta aikaa: ihana vehreys on vallannut maan. Kaikki kukoistaa, mutta pysyy vielä kohtuudessa.

Nokkonen käyttöön keittiössä

Nokkonen käyttöön keittiössä

Nokkonen korvaa mainiosti pinaatin ruuanlaitossa, myös makunsa puolesta.

Nokkoslasagne

Nokkoslasagne

Tällä reseptillä voi valmistaa lasagnen myös muista lehtivihanneksista, esimerkiksi pinaatista, tai hortasta eli villiyrttien ja -vihannesten sekoituksesta.

Varhaiskevään puuhia puutarhassa

Varhaiskevään puuhia puutarhassa

Lauantaina alkava kuu-kausi on kiireistä esikasvatuksen sesonkia, ja ehkä pääsemme jo kylvämäänkin?