salvia | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Avainsanan “salvia” artikkelit

Puutarhavuosi 2012

Puutarhavuosi 2012

Vuoden päättyessä ollaan uuden ajan kynnyksellä muutoinkin kuin mayojen kalenterissa. On sopiva hetki kerrata hieman mennyttä, oppia mitä opittavissa on ja suunnata sitten ajatukset seuraavaan kasvukauteen.

Ruokia sadonkorjuupöytään

Ruokia sadonkorjuupöytään

Puutarhuri elää nyt vuoden yltäkylläisintä aikaa: satoa on niin että kekseliäisyyttä tarvitaan kaiken hyödyntämiseen! Teimme kauden kasviksista erilaisia pikkuruokia sadonkorjuujuhlaan.

Rakuunaporkkanat

Ranskalainen rakuuna ja porkkana ovat taivaallinen makuyhdistelmä. Mutta hyviä kyytipoikia porkkanalle ovat myös basilika ja salvia.

Välimeren kasvikset uunissa

Välimeren kasvikset uunissa

Viimeistään balsamiviinietikassa marinoituina ja uunissa paistettuina tomaatit kypsyvät lopullisesti!

Kuukauden kasvi: palsternakka

Kuukauden kasvi: palsternakka

Syyskuussa palsternakat ovat ehtineet jo pullistua täyteen mittaansa. Herkullisten juuresten sadonkorjuukausi jatkuu niin kauan kuin maa pysyy sulana ja hätätilassa palsternakat voi jättää maahan talven ylikin. Siellä ne säilyvät paremmin kuin huonoissa varasto-olosuhteissa.

Sato säilöön: balsamicopunajuuret

Sato säilöön: balsamicopunajuuret

Punajuuret säilötään perinteisesti etikkaliemeen, mutta väkiviinaetikan sijasta käytämme tällä kertaa balsamiviinietikkaa. Se tekee arkisesta säilykkeestä ylellistä.

Balsamicopunajuuret

Balsamicopunajuuret

Punajuurten säilöntään sopii hyvin makea balsamiviinietikka, joka tekee arkisesta säilykkeestä ylellistä juhlaruokaa. Älä heitä lientä pois kun punajuuret on syöty, vaan käytä kastikkeiden ja pataruokien maustamiseen!

Istutusajan saldo

Istutusajan saldo

Maaliskuun ensimmäinen istutusaika päättyi eilen tiistaina 13.3. Viimeisenä päivänä, jonka iltapäivä oli erityisesti lehtikasveille suotuisa, kylvimme kreikkalaista oreganoa. On aika katsoa, miten istutuskauden suunnitelmat onnistuivat ja ryhtyä miettimään seuraavan istutusajan puuhia.