samettikukka | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Avainsanan “samettikukka” artikkelit

Istutusaika on alkanut!

Istutusaika on alkanut!

Viikonloppuna on kukka- ja lehtikasvien kannalta suotuisia aikoja kylvää ja koulia, ottaa pistokkaita sekä istuttaa uuteen ruukkuun.

Kevään kynnyksellä

Kevään kynnyksellä

Huhtikuun istutusaika alkaa maanantaina 15.4.2013 ja säässä on jo kevään merkit. Aikamoinen ihmekäänne säähän pitäisi kuitenkin tulla, jotta tulevan istutusajan aikana päästäisiin jo kylvämään avomaalle.

Lakkiaisviikolla puutarhassa

Lakkiaisviikolla puutarhassa

Touko-kesäkuun vaihteen istutusaika jatkui helluntain jälkeen viileämmissä merkeissä: koulujen viimeinen työviikko oli ajoittain jopa kolea. Uhmasimme kuitenkin säätä ja siirsimme ulos kasvamaan muun muassa tomaatit, kurkut ja kurpitsat.