Tänä kesänä on päästy täyteen vauhtiin sadonkorjuussa muutaman viikon verran tavanomaista myöhemmin.
Ensimmäiset kesäkurpitsat on nyt korjattu, mutta kurkku vielä kirii ehtiäkseen kasvattaa kunnollisen kokoiset hedelmät. Talvikurpitsan osalta olemme sen sijaan jo luopuneet satotoiveista: taimet ovat jurottaneet koko kesän eivätkä juurikaan kehitä vartta. Emikukkia ei ole näkynyt…
Pensaspavuistakin saa jo satoa: ne taimet, jotka välttivät alkukesän vaikeudet, ovat ehtineet kehittää hoikat herkulliset palot. Tuholaisten lyhentämiksi joutuneet taimet ovat nyt kukassa, joten eiköhän niistäkin ehditä saada satoa. Salkopavut ovat tavoittaneet tukirakenteen huipun ja alkaneet kukkia; papuja on siis luvassa myöhemminkin jos vain loppukesällä ja alkusyksyllä riittää kesäisiä päiviä.
Härkäpavuista olemme saaneet jo nauttia jonkin aikaa ja sato on tänä vuonna suorastaan ruhtinaallinen. Lempilajikkeemme Con Amore on kehittänyt valtavat määrät isoja palkoja, jotka ovat myös verrattain täynnä hienoja vaaleita, mureita pavunsiemeniä!
Hyvää satoa on jo joitakin viikkoja saatu myös palmukaalista, joka on kaaliverkon alla säilynyt hyvin tuholaisilta. Jostain syystä edes kotilot ja etanat eivät ole sitä pahemmin verottaneet, vaikka ne kyllä halutessaan onnistuvat ryömimään verkon alle. Myös kanaverkon suojassa kasvava salaatti on säilynyt tuhoilta ja erityisesti punertavalehtinen Merveille de Quatre Saisons on kehittänyt jo varhain upeat kerät. Roomansalaatin Little Gem kasvamista täyteen mittaansa olemme odotelleet tähän asti, mutta nyt sitä raaskii jo maistella. Tänä vuonna ovat erilaiset suojaukset siis olleet tuiki tarpeellisia!
Juureksista olemme viljelleet palsternakkaa sekä raita- ja punajuuria. Varsinkin juurikkaat ovat kehittyneet tavanomaista hitaammin, mutta ehtinevät tuottaa satoa lähiviikkoina. Persiljaa ei viileän sään pitäisi haitata, mutta se on kuitenkin kasvanut jokseenkin kituliaasti meidän palstalla ilman näkyvää syytä. Viime aikoina se on kuitenkin piristynyt, joten toivomme syksyltä runsasta persiljasatoa! Myöskään valkosipuli ei ole ollut aivan niin rehevä kuin olisimme odottaneet; saa nähdä millaisiksi sipulit ovat kehittyneet. Valkosipulin korjuuaika alkaakin jo olla käsillä.
Uusi kuun kausi alkaa
Tänään perjantaina alkaa taas istutusaika, joka kestää elokuun loppuun asti. Sen jälkeinen ns. sadonkorjuukausi päättyy 14.9. Kuten aikaisemmin on ollut moneen otteeseen puhetta, varastoitavan sadon mehukkuuden ja säilymisen kannalta ajatellaan pääsääntöisesti, että sadonkorjuu olisi parasta ajoittaa ei-istutusajalle, kunkin kasviryhmän kannalta suosiolliselle päivälle.
Ensimmäisen poikkeuksen muodostavat juurikasvit sekä kuivatettavat kasvit, joiden sadonkorjuu tehdään istutusajalla. Tämän mukaisesti aiomme nostaa valkosipulit jonain tulevan istutusajan juuripäivänä. Toinen poikkeus ovat lehtikasvit kuten esimerkiksi kaalit, joita ei korjata lehtipäivinä, vaan mieluummin kukkapäivinä. Kukkapäiviä pidetään ylipäänsä hyviä sadonkorjuupäivinä, kun taas lehtipäiviä pitäisi välttää. Mutta nämä säännöt koskevat siis vain varastoitavia kasveja, tuorekäyttöön satoa korjataan luonnollisesti silloin kun sitä tarvitaan!
Vaikka nyt on sadonkorjuu erityisesti pinnalla, ei istutustöitäkään ei kannata unohtaa, sillä loppukesä ja alkusyksy on loistava ajankohta istuttaa monivuotisia kasveja palstalle ja puutarhaan. Varsinkin näin viileänä kesänä on tullut monesti siunattua sitä, että kasvimaalla on myös monivuotisia kasveja, joista on saanut satoa jo silloin kuin yksivuotisten vihannesten sadosta vasta haaveillaan!
Alkanut istutusaika jakaantuu seuraavasti:
- ensimmäinen kukkakasveille otollinen ajankohta on 19.8. kello 4–14, sitten 27.8. kello 7 lähtien 28.8. kello 18 asti.
- lehtikasveille suotuisat ajat koittavat 19.8. kello 17 – 20.8. minkä lisäksi vain 28.8. kello 19 alkaen on erityisen otollinen lehtikasveille.
- hedelmäpäiviä ovat 22.8. ja 23.8. kello 16 asti sekä 31.8.
- juurikasveille suotuisat ajat ajoittuvat istutusajalle seuraaville päiville: 23.8. kello 17 alkaen 26.8. asti. Valkosipulin korjuulle on siis ruhtinaallisesti aikaa!
Ei-istutusaika eli ns. sadonkorjuukausi jakaantuu seuraavasti:
- kausi alkaa hedelmäpäivillä 1.–2.9. kello 20 asti, myöhemmin hedelmäkasveille otollinen sadonkorjuupäivä on 9.9.
- juuripäiviä ovat 3.–4.9. kello 17 asti sekä 11.9. kello 14 lähtien – 12.9. asti.
- kukkapäiviä ei-istutusajalla ovat 5.–6.9. sekä 14.9. kello 17 asti,
- lehtipäiviä puolestaan 7.–8.9.
Kiva seurata sivustoanne. Täällä Porvoon maaseudulla asumme ja olen innokas puutarha ihminen…
Minullakin persilja kasvanut huonosti, porkkanat ja herneet sitäkin paremmin. Tomaatti sato jää vaisuksi.
Kiitos Annele, kiva kuulla tietoja Porvoon tilanteesta. Sama laulu tuntuu olevan kaikkialla… Onneksi on noita onnistujiakin, eikä kesä ole ohi – vielä ehtii sato kypsyä. Hyvää sadonkorjuukautta!