Olemme puutarhassa

Herkullisen ja terveellisen ruuan ystävä tarvitsee monipuolisen valikoiman yrttejä niin kulinaariseen kuin lääkinnälliseenkin käyttöön. Näillä yhdeksällä kasvilla pääsee pitkälle eikä niiden viljely ole kovin vaikeaakaan, kunhan tuntee niksit!

Varoitus: yrttien viljely aiheuttaa riippuvuutta… Kun yrttiharrastuksen aloittaa, saattaa pian huomata olevansa keräilijä: mikään ei tunnu riittävän vaan joka vuosi pitää saada uusia ja aina vain eksoottisempia yrttejä puutarhaansa! Yrttitarhan perustan muodostavat kuitenkin takuuvarmat suosikit, joiden joukosta löytyy mauste jokaiseen ruokalajiin ja lievennystä yleisimpiin vaivoihin. Helpoimpia ovat monivuotiset yrtit, jotka nousevat maasta uskollisesti joka vuosi, vaikka jotkut ovatkin hieman talvenarkoja. Oikeaan paikkaan istutettuina ja tarvittaessa talveksi suojattuina nekin kyllä pärjäävät. Yksivuotiset yrtit ovat helpoimmillaan, jos ne voi kylvää suoraan avomaalle, mutta kyllä herkempiäkin kannattaa kasvattaa, vaikkapa ruukussa jos ne eivät muuten pärjää. Makuja on monia, mutta tässä ovat meidän suosikkimme:

Ruohosipuli

Ruohosipuli koristaa muna-yrttikastiketta

Tuttuakin tutumpi ruohosipuli (Allium schoenoprasum) on suomalaisen keittiön perusyrttejä eikä syyttä: kasvi on täysin talvenkestävä meidän ilmastossamme ja tuottaa ensimmäisten joukossa keväällä raikasta vihreää ruokapöytään. Ruohosipuli sopii lähes mihin ruokaan tahansa viimeisenä silauksena ja se on esimerkiksi salaateissa, dipeissä ja levitteissä paljon mukavampi kuin tavallinen sipuli, joka tuntuu usein liian voimakkaan makuiselta raakana. Myös kukat ovat syötäviä.

Lisäksi ruohosipulin viljely on helppoakin helpompaa eli monivuotisena se nousee uskollisesti maasta keväästä toiseen ilman sen kummempaa hoitoa, jos maaperä vain on kohtuullisen hyvä. Aivan kuivassa paikassa ruohosipuli ei viihdy. Ainoa tarvittava hoitotoimenpide on kasvin leikkaaminen alas kukinnan jälkeen, joka tapahtuu alkukesällä ellei kukkanuppuja poista ennen sitä. Kukinnan jälkeen kasvi ränsistyy ellei sitä leikata, kun taas leikkaamisen jälkeen se versoo nopeasti uudelleen ja on taas tuore ja vihreä.

Ruohosipulia voi lisätä kylvämällä tai jakamalla mättäitä pienemmiksi tupoiksi. Ruohosipulia kannattaa istuttaa reilun kokoinen pehko tai vähintään metrin rivi, jotta sitä saatavilla koko kasvukauden ajan! Meidän mielestämme ruohosipulin kuivattaminen ei kannata, sillä aromit eivät säily kovin hyvin kuivatettaessa. Jos välttämättä haluaa talveksi ruohosipulia niin sitä voi pakastaa valmiina silppuna esim. jääpalarasioihin, joihin on nesteeksi lisätty lientä, viiniä tai vaikkapa öljyä. Tällaisia paloja on sitten helppo heitellä ruokiin mausteeksi.

Persiljainen gremolata maustaa keiton

Persilja

Myös persilja (Petroselinum crispum) on vanha tuttu yrtti, jolla on kuitenkin jollain lailla tylsä maine. Se johtuu todennäköisesti siitä, että ravintoloissa ruokien päälle on ollut tapana lisätä muutama kurttulehtisen persiljan lehti – jotka syöjä automaattisesti nostaa lautasen reunalle! Tosiasiassa persilja on kaikkea muuta kuin tylsä yrtti ja sen taustakin on monipuolisempi kuin usein kuvitellaan.

Persilja on olennainen osa Välimeren keittiötä, jossa se yhdistetään usein sitruunan ja valkosipulin kanssa huumaavantuoksuiseksi mausteseokseksi. Italiassa sitä kutsutaan gremolataksi. Persilja sopii niin liha-, kala- kuin kasvisruokiinkin sekä salaatteihin, ja hyvää lientä ei voi kuvitellakaan ilman persiljaa! Kun persiljan siemeniä ostaa, kannattaa valita sileälehtinen lajike, sillä ne ovat kurttulehtisiä huomattavasti aromikkaampia. Kurttulehtiset persiljat on jalostettu nimenomaan koristeellisiksi ja siinä on maku kärsinyt. Persilja on parasta tuoreeltaan tai korkeintaan pakastettuna. Ruokaan se lisätään valmistuksen loppuvaiheessa, jota aromit eivät tuhoudu.

Persilja on kaksivuotinen kasvi, mutta sitä viljellään yksivuotisena. Toisena vuonna se ryhtyy kukkimaan ja silloin se ei ole enää yhtä aromikas. Mutta jätämme yleensä persiljan maahan talveksi, koska kyllä toisen vuoden keväällä ylivuotinenkin persilja on parempi kuin ei persiljaa lainkaan! Varhaisen sadonkorjuun jälkeen persiljan voi sitten raivata pois muiden kasvien tieltä. Persilja ei ole kaikista helpoin kasvatettava, sillä itäminen kestää kauan ja joskus kylvökset itävät heikosti ilman mitään selvää syytä. Sen vuoksi saattaa olla viisasta kylvää persiljaa useampaan otteeseen, jotta edes jokin kylvöksistä onnistuu. Ensimmäisen kylvön voi tehdä aikaisin keväällä – syksyllä kylvettynä persilja ei ole meillä onnistunut, vaikka joskus sitäkin suositellaan. Myös persiljaa saa olla yrttitarhassa runsain mitoin, meillä kylvetään vähintäänkin parin metrin rivi multavaan hyvään puutarhamaahan.

Basilika

Basilikaa monessa muodossa

Basilika (Ocimum basilicum) on monen lempiyrtti eikä ihme, sillä se on hyvin monipuolinen mauste. Erilaisia ja eri makuisia basilikalajeja on valtava määrä ja ne soveltuvat monenlaisten ruokien maustamiseen, myös jälkiruokiin ja juomiin. Kuten ruohosipuli ja persilja, basilika lisätään valmiiseen ruokaan jotta sen aromit säilyvät. Jotkut basilikalajikkeet saattavat sopia kuivattaviksikin, mutta parhaimmillaan basilika on tuoreena.

Basilika mielletään usein Välimeren keittiön yrtiksi ja sitä käytetäänkin paljon esimerkiksi Italiassa: tomaatti ja basilika ovat erottamaton pari italialaisessa keittiössä, ja aito pesto tehdään tietysti basilikasta. Basilika on kuitenkin alun perin kotoisin Intiasta, mikä selittääkin sen arkuuden: kasvi ei välttämättä pärjää Suomessa edes kesällä! Sen vuoksi meillä kasvatetaan basilikaa vain ruukuissa, jotka nostetaan ulos lämpimällä säällä talon aurinkoiselle seinustalle. Sieltä ruukut voi nopeasti kiikuttaa sisätiloihin, jos kesäsää äityy koleaksi. Lämpimän lisäksi basilika pitää kosteudesta eli sitä pitää muistaa kastella tarpeeksi.

Yleensä viljelemme paria kolmea lajiketta: perusbasilikaa kuten suosikkilajikettamme Aton, pienilehtistä pensasmaiseksi kasvavaa basilikaa kuten esimerkiksi Balkon Star sekä sitruunanmakuista Mrs. Burns ‑basilikaa. Basilikaa on helppo lisätä siemenistä, jotka itävät vajaassa viikossa kylvöstä. Sen jälkeen kasvu on hitaampaa, joten yleensä kylvämme basilikan jo helmi-maaliskuussa. Basilikaa voi lisätä helposti myös pistokkaista. Vähintään kolme isoa ruukkua basilikaa on hyvä olla, jotta sitä riittää keväästä pitkälle syksyyn asti.

Saksankirveli tai maustekirveli

Saksankirveli

Saksankirveli (Myrrhis odorata) on monivuotinen roteva yrtti, kun taas maustekirveli (Anthriscus cerefolium) on hentoisempi ja yksivuotinen. Molempien maussa on lakritsin ja aniksen aromeja, jotka antavat hienostuneen säväyksen etenkin muna- ja kermaruokien mausteeksi sekä kalan kanssa. Kirveli on osa perinteistä ranskalaista fines herbes ‑yrttisekoitusta yhdessä rakuunan, persiljan ja ruohosipulin kanssa. Meillä käytetään kirveliä myös erilaisten juomien maustamiseen, esimerkiksi kesäiseen yrttiteesekoitukseen. Kirveleitä ei kypsennetä pitkään, sillä aromit ovat hentoja ja herkkiä – ne ovat tuoreena käytettäviä kesäyrttejä.

Jos haluaa helpolla päästä niin kannattaa istuttaa yrttitarhaan yksi saksankirveli, sillä isokokoisena se riittää yhdelle perheelle, ja monivuotisena se on helppoakin helpompi kasvattaa. Saksankirveli viihtyy myös puolivarjossa, joten se on istutuspaikan suhteen monia muita yrttejä joustavampi. Saksankirvelin ainoa huono puoli on se, että hyvässä maassa se saattaa lisääntyä ensin siemenistä ja riistäytyä sitten vaikeaksi juuririkkaruohoksi: saksankirvelin juuristoon muodostuu mukuloita, joita voi olla vaikea saada kitkettyä maasta. Meillä ei ole ollut sellaisia ongelmia, joten ehkä riskiä ei pidä liioitella.

Maustekirveli puolestaan kylvetään suoraan avomaalle ja jos se pääsee kukkimaan (mikä tapahtuu helposti koska kasvi kehittyy nopeasti) niin se kylväytyy helposti itsestään. Maustekirvelikin voi siis äityä rikkaruohoksi, mutta yksivuotisena sen torjunta on helppoa. Maustekirveliä kannattaa kylvää useaan otteeseen kevään ja alkukesän aikana, jotta satokautta saa venytettyä; yhteensä metri riittää yleensä meille. Jos kirvelin korjaa leikkaamalla kasvin matalaksi se kehittää pian uudet lehdet, joten aina ei tarvita edes uusintakylvöjä.

Timjami

Timjamin korjuuta

Timjami (Thymus vulgaris) on fantastinen yrtti – jos yksi yrtti pitäisi valita mukaan autiolle saarelle, niin se olisi ehdottomasti timjami! Voimakkaan ryytimäinen, eteerisiä öljyjä sisältävä timjami on mausteyrttinä todella monipuolinen: se sopii niin lihan ja kalan kuin myös kasvisten ja sienten seuraan. Meillä käytetään timjamia erityisesti patoihin ja kastikkeisiin sekä marinadeihin ja liemiin. Timjami on olennainen osa ranskalaista bouquet garni ‑yrttisekoitusta yhdessä laakerinlehden ja persiljan kanssa. Lääkinnällistäkin vaikutusta timjamilla on: timjamiteellä voi helpottaa yskää, kurkkukipuja ja muita hengitystievaivoja.

Timjami eli tarha-ajuruoho on Välimereltä kotoisin oleva matala, varpumainen kasvi, joka vaatii hyvin ojitetun, aurinkoisen ja lämpimän kasvupaikan viihtyäkseen. Meillä timjamia kasvaa kohopenkin reunuskasvina usean rivimetrin verran. Ehkä vähempikin riittäisi, mutta yritämme kuivattaa niin paljon timjamia talven varalle kuin se suinkin on mahdollista. Kaikista Välimeren varpumaisista tai pensasmaisista yrteistä timjami talvehtii meillä parhaiten, vaikka sekin joskus kärsii kevätahavista – kannattaakin suojata timjamikasvusto kevätauringolta! Suojauksesta huolimatta aina jokunen taimi rivistöstä kuolee talven koettelemusten seuraamuksena, mutta onneksi timjamia on helppo lisätä siemenestä. Se on hidaskasvuinen, mutta ihmeen hyvin pienet taimet asettuvat aloilleen ja kehittyvät lopulta runsaan kymmenen senttimetrin korkuisiksi pikku pensaiksi.

Minttu on saanut uudet mullat

Minttu

Mintut (Mentha) ovat korvaamattomia yrttejä keittiössä, sillä ne sopivat niin suolaisiin kuin makeisiinkin ruokiin: yrttiteehen, leivonnaisiin, jälkiruokiin, mutta myös liha-, kala- ja kasvisruokiin erityisesti Välimeren keittiön perinteisissä resepteissä. Mintulla on lääkinnällisiäkin vaikutuksia, erityisesti niillä lajeilla ja lajikkeilla jotka sisältävä mentolia kuten piparminttu (Mentha piperita). Mentolilla on kipuja lievittävää ja kutinaa poistava vaikutus.

Erilaisia minttulajikkeita on valtava määrä. Joskus näkee mintut ryhmiteltävän aromien mukaan ”punaisiin” eli hyvin voimakkaan makuisiin, mentolia sisältäviin minttuihin kuten esimerkiksi piparminttu ja marokonminttu; ”vihreisiin” eli miedommanmakuisiin minttuihin kuten viherminttu ja kähäräminttu; sekä ”harmaisiin” minttuihin, joilla on harmaanukkaiset lehdet ja hedelmäinen maku. Tällaisia ovat muun muassa omenaminttu ja ananasminttu. Voisikin olla hyvä idea hankkia yksi taimi kustakin ryhmästä, silloin olisi varaa valita kuhunkin ruokaan parhaiten sopiva minttu. Itse olemme erityisen ihastuneita hedelmäiseen ja makeahkoon omenaminttuun ja voimakkaan mausteiseen marokonminttuun.

Minttu on monivuotisena helppo kasvatettava, kunhan pitää huolen siitä, että se ei leviä puutarhassa hallitsemattomasti. Minttu lisääntyy rönsyistä ja voi hyvissä oloissa ryöstäytyä valloilleen ja peittää kaiken muun keittiöpuutarhassa! Siksipä viljelemmekin minttua isoissa talvenkestävissä astioissa tai ruukuissa.

Minttua tulee jonkin verran pakastettua, mutta enimmäkseen käytämme sen tuoreeltaan. Voimakkaan makuisia minttuja kannattaa kuivatakin.

Sitruunamelissa

Sitruunamelissa maustaa raparperijuoman

Sitruunamelissa (Melissa officinalis) kuuluu minttujen ja timjamin kanssa huulikukkaisten sukuun ja silläkin on merkittäviä lääkinnällisiä vaikutuksia. Sitruunamelissaa käytetään erityisesti unettomuuden hoitoon ja rauhoittavana yrttinä. Keittiössä se on verraton lisä yrttivalikoimaan, koska nimensä mukaisesti se tuo raikkaan sitruunaisen aromin kesäisiin ruokiin ja juomiin.

Myös sitruunamelissa on monivuotinen ja ainakin meidän leveysasteilla myös talvenkestävä yrtti. Varsinkin nuorena lehdet ovat voimakkaan makuisia, joten versoja kannattaa latvoa ahkerasti, jotta uusia lehtiä muodostuu jatkuvasti. Meillä sitruunamelissaa kasvaa kolmen taimen ryhmä, mikä on ehkä liikaakin – vähemmälläkin pärjäisi. Sitruunamelissaa voi kuivata esimerkiksi yrttiteesekoituksiin, mutta mieluiten käytämme sitä tuoreeltaan.

Korianteri

Korianteri (Coriandrum sativum) on niitä yrttejä, joita joko vihataan tai jumaloidaan – harva suhtautuu siihen välinpitämättömästi. Sanotaan, että jotkut ihmiset maistavat korianterin lehtien maun vastenmielisenä geneettisistä syistä. Me kuulumme korianterin ihailijoihin, sillä se tuo keittiöön aivan omanlaisensa, ihastuttavan raikkaan ja mausteisen aromin! Monissa etnisissä ruuissa se on aivan ehdoton höyste; korianteria tarvitaan niin meksikolaisissa kuin aasialaisissakin ruokalajeissa.

Korianteri kukkii tillin naapurissa

Korianteri on todella helppo yrtti kasvattaa; mitään ihmeellisiä kommervenkkeja ei tarvita hyvän sadon saamiseksi. Korianteri kylvetään suoraan avomaalle, mielellään lyhyt rivinpätkä parin viikon välein. Siten saa sadonkorjuuta pidennettyä ajallisesti. Jos lehtiä ei ehdi käyttää hyväkseen niin korianterin voi antaa kehittää siemeniä, jotka voi sitten kerätä talven varalle. Korianterinsiemenet ovat huippuhyvä mauste paitsi ruoanlaitossa myös säilönnässä. Niissä on toisenlainen, mutta yhtä ihastuttava aromi kuin lehdissäkin: mausteisen sitrushedelmäinen.

Rakuuna

Ranskalaiseen keittiöön kuuluu ehdottomasti rakuuna (Artemisia dracunculus); hienostuneen lakritsin- tai aniksenmakuinen yrtti, jota käytetään perinteisesti muna-, kana- ja kalaruokien maustamiseen. Rakuuna on osa fines herbes ‑yrttisekoitusta yhdessä kirvelin, persiljan ja ruohosipulin kanssa. Fines herbes on mainio sekoitus muun muassa tuorejuuston maustamiseen.

Ranskalainen rakuuna

Rakuunaa on kahta sorttia: ranskalaista ja venäläistä. Kannattaa panostaa ranskalaiseen, sillä se on huomattavasti aromaattisempi kuin venäläinen, ja ainakin meillä ranskalainen rakuuna on osoittautunut aivan talvenkestäväksi. Rakuuna on siis monivuotinen kasvi, jolle kannattaa varata oma nurkkauksena ryytimaalta, jossa se voi rauhassa kehittyä isoksi pehkoksi. Meille on yksi taimi riittänyt hyvin. Ranskalaista rakuunaa ei voi lisätä siemenestä, koska se lisääntyy vain kasvullisesti. Se pitää siis hankkia taimena tai pistokkaana.

Meillä on tapana säilöä rakuunanlehtiä talveksi viinietikkaan ja viinietikkaa tulee myös maustettua rakuunalla. Sitä voi sitten ripotella ruokiin ja käyttää salaatinkastikkeisiin tuomaan ihanaa rakuunanaromia talven keskelle! Rakuunanlehtien pakastamistakin voi kokeilla, vaikka siinä kyllä lehdet muussaantuvat ikävästi ellei niitä esimerkiksi upota öljyyn.

Mitkä yrtit ovat sinun suosikkejasi?