Kuukauden kasvi: tuoksuorvokki | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Kuukauden kasvi: tuoksuorvokki

Tuoksuorvokki

Aikaisten kevätkukkijoiden joukkoon kuuluva tuoksuorvokki on paitsi kaunis, myös hyödyllinen ja herkullinen yrtti.

Keskikevät on ensimmäisten villivihannesten ja ‑yrttien kuten vuohenputken satokautta, mutta puutarhurin kannattaa suunnata katse myös koristetarhaan. Sieltäkin voi löytyä jotain suuhunpantavaa kunhan osaa etsiä. Yksi suosikeistamme tähän aikaan vuodesta on ihana pieni tuoksuorvokki (Viola odorata). Se kukkii parhaillaan syvänsinisin kukin puutarhan eri nurkissa. Tuoksuorvokki on niitä kasveja, jotka eivät välttämättä tottele puutarhuria kasvamalla siinä, mihin se on istutettu; se valitsee mieluummin itse mihin asettuu… Todennäköisemmin sen löytää puolivarjoisista nurkkauksista puiden ja pensaiden alla, paikasta missä maa on humuspitoista ja kosteahkoa.

Luonnonvarainen orvokkilaji

Tuoksuorvokki kasvaa luonnonvaraisena Keski-Euroopan metsissä ja viihtyy erityisesti metsänreunoilla, missä se saa sopivasti valoa mutta ei kuitenkaan kärsi paahteesta. Se muistuttaa ulkonäöltään meillä tavattavia luonnonvaraisia orvokkeja kuten metsäorvokkia (Viola riviniana). Tuoksuorvokin väri on kuitenkin huomiotaherättävän sininen verrattuna vaaleampikukkaisiin kotoperäisiin orvokkeihimme. Kasvutapa on rönsyilevä: tuoksuorvokki muodostaa lehtiruusukkeen, josta kukat nousevat, ja leviää maanpäällisten rönsyjensä avulla laajoiksikin matoiksi.

Tuoksuorvokki

Tuoksuorvokki

Meillä Suomessa tuoksuorvokki tunnetaan koristekasvina. Kuten nimestäkin voi päätellä, kukat tuoksuvat huumaavasti niissä olevien eteeristen öljyjen vuoksi. Tuoksuorvokki onkin tärkeä parfyymi- ja kosmetiikkateollisuudessa. Mutta ei siinä kaikki: koko kasvi sisältää kukinnan aikoihin runsaasti erilaisia vaikuttavia aineita, joiden vuoksi tuoksuorvokkia voidaan käyttää myös rohtona.

Tuoksuorvokin käyttö

Tuoksuorvokin kukat, ja lehdetkin kukinnan aikaan, sisältävät muun muassa erilaisia flavonoideja ja alkaloideja. Kasvilla on tulehdusta ehkäisevä ja tyynnyttävä vaikutus, joten sitä käytetään erityisesti yskänlääkkeenä ja rauhoittavana rohtona. Kokeile vaikkapa tuoksuorvokkihunajan valmistamista: yksi osa kukan terälehtiä murskataan huhmareessa ja sekoitetaan kolmeen osaan hunajaa. Yskän lievitykseen nautitaan teelusikallinen hunajaa neljä kertaa päivässä. Tai valmista tuoreista tuoksuorvokin kukista ja kukkivan kasvin lehdistä yrttiteetä: kaksi teelusikallista yrttiä kahden desilitran teekuppiin viideksitoista minuutiksi hautumaan, ja ihanasti tuoksuva yrttitee on valmis!

Kukkia voi myös lisätä kylpyveteen, ja terälehtiä voi käyttää muutenkin kosmetiikassa, esimerkiksi voiteissa ja öljyissä. Herkkusuina nautimme itse tuoksuorvokista eniten ruuassa: tuoksuorvokki on yksi niistä kukista, jotka sopivat mainiosti mausteeksi salaatteihin ja muihin kylmiin ruokiin (alla kuvassa on tabbouleh-tyyppinen salaatti speltinjyvistä ja vuohenputkesta, tuoksuorvokeilla tuunattuna)! Tuoksuorvokki on kuitenkin sesonkiherkku, sillä kukinnan jälkeen tuoksu ja vaikuttavat aineet haihtuvat. Nautitaan siis tuoksuorvokista nyt kun se on mahdollista!

Spelttijyviä villiyrttien ja tuoksuorvokin kera

Spelttijyviä villiyrttien ja tuoksuorvokin kera

Tuoksuorvokin kasvattaminen

Kuten edellä tuli mainittua, tuoksuorvokki viihtyy parhaiten metsäpuutarhassa, puiden ja pensaiden aluskasvillisuutena. Kasvusto on kasvupaikasta riippuen viidestä viiteentoista senttimetriä korkea kasvin kukkiessa. Tuoksuorvokkia voi myös istuttaa perennapenkkiin, koska sen kasvutapa ei meidän kokemuksen mukaan ole erityisen tukahduttava naapurikasveja kohtaan. Erityisesti muiden kevätkukkijoiden kuten jouluruusujen sekä kevään sipulikukkien ja esikoiden seurassa tuoksuorvokki on hieno lisä peittäessään maan ja tuodessaan kukkaloistoon syvänsinisen sävyn.

Tuoksuorvokki vaatii kukkiakseen viileää säätä; jos kevätsää yllättäen lämpeneekin, kukat eivät enää aukene. Todellinen luonnon lämpömittari siis! Lisäksi tuoksuorvokki edellyttää tietyn määrän kosteutta viihtyäkseen, joten kasvualustan on hyvä olla kosteutta pidättävää. Kasvupaikka voi kesällä olla varjoisakin; muiden kevätkukkijoiden tavoin tuoksuorvokille on pääasia, että kukinnan aikoihin valoa on riittämiin.

Tuoksuorvokin kukka

Tuoksuorvokin kukka

Tuoksuorvokkia voi helposti lisätä rönsyistä, mutta myös siemenistä kunhan ne kylvää tuoreina – kuivat siemenet eivät enää idä. Siemenet miellyttävät erityisesti muurahaisia, joille voi jättää hoidettavaksi tuoksuorvokin levittämisen puutarhan eri nurkkiin… Mikään ei estä istuttamasta ruusukkeita myös pieniin ruukkuihin ainakin näin keväällä kukinnan aikoihin, sillä tavoin hienot kukat saa nostettua paremmin näkyville!

Jos ei puutarhassasi jo kasva tuoksuorvokkia, niin pitäisiköhän varautua ensi kevääseen jo tämän kasvukauden aikana ja istuttaa taimi tai pari johonkin sopivaan nurkkaan… Ehkä tuoksuorvokki pitää juuri sinun puutarhasi tunnelmasta?!

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *