Palstalta pöytään: fenkoli liemessä | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Hernesatoa

Palstalta pöytään: fenkoli liemessä

Salaattifenkoli

Viimeinenkin salaattifenkolimme ryhtyi tekemään kukkavartta. Onneksi se oli ehtinyt kasvaa niin muhkeaksi, että siitä kuitenkin sai maukkaan liemen ja herkullisen kalakeiton Välimeren tyyliin.

Salaattifenkoli on yksi hienoaromisimmista vihanneksista; on todella harmi että sen kasvattaminen ei meillä ole aivan yksinkertaista. Siitä on ollut puhetta kuukauden kasvi ‑artikkelissamme. Tänäkin kesänä kaikki fenkolintaimemme ryhtyivät kukkimaan; suurin osa kesken kehitystä joten sato jäi pieneksi. Viimeinen sinnitteli sen verran että ehti kasvaa odotetun kokoiseksi kunnes sekin alkoi venyä. Siinä taisimme itse viivytellä liikaa, mukulan olisi voinut korjata jo vähän aikaisemmin.

Varsista lientä

Keskustelun puolella olikin jo puhetta siitä, mitä voi tehdä venähtäneestä salaattifenkolista. Vaikka fenkolissa ei olisi juurikaan syömistä, sitä ei pidä heittää pois vaan kovaksi puutuneet varret ja lehdet kannattaa käyttää tekemällä niistä kasvislientä. Fenkoli antaa liemeen ainutlaatuisen herkullisen aniksen aromin, joka tuo Välimeren keittiön mieleen!

Fenkoliliemen valmistus

Fenkoliliemen valmistus

Ranskalaisissa kalakeitoissa fenkoli on itseoikeutettu aines, ilman sitä on vaikea kuvitella esimerkiksi bouillabaissea. Vaikka fenkolin mukulaa ei olisikaan käytettävissä, fenkolin maun voi siis loihtia keittoon varsia käyttämällä. Salaattifenkolin lehdet eivät ole kovin aromaattisia, mutta toki nekin kannattaa hyödyntää. Maustefenkoli on toinen juttu, samoin kuin fenkolin siemenet joita saadaan nimenomaan maustefenkolista. Jos tuoretta fenkolia ei ole käytettävissä, siemenet pelastavat ruoanlaittajan. Valitettavasti siemeniä on harvoin tarjolla meikäläisten kauppojen maustehyllyillä. Kannattaa siis ostaa varastoon kun käy maailmalla! Fenkolin siemenet ovat tärkeä ainesosa muun muassa valmistettaessa vihanneksia à la grecque, resepti joka kannattaa muistaa näin satokaudella.

Meidän kasvimaalla kokeillaan tänä vuonna maustefenkolin kasvatusta siemensatoa varten. Koska Suomen kasvukausi on lyhyehkö maustefenkolin tarpeita ajatellen, se harvoin tuottaa siemensatoa avomaalle kylvettynä. Sen vuoksi olemme tänä vuonna esikasvattaneet maustefenkolia, ja nyt näyttää aika lupaavalta: fenkoli kukkii parhaillaan komeasti. Jos kasvukausi jatkuu yhtä suotuisana kuin tähän asti niin haaveemme siemensadosta voi toteutuakin!

Salaattifenkolin puutuneen varren lisäksi kasvisliemen valmistamisessa voi käyttää muistakin vihanneksista sellaisia osia, jotka muuten päätyisivät kompostiin. Myös yrteistä voi käyttää varsia, samoin kuin kaaleista niiden runkoa. Kaalin aromi sopii erinomaisesti keittoon kuin keittoon. Itse asiassa jokaisessa liemessä pitäisi mielestämme olla ainakin vähän kaalia! Sipulin makua liemeen voi loihtia mistä tahansa sipulista; esimerkiksi ilmasipulin ”sipuleita” eli kukkaan kehittyviä itusilmuja ei juuri muuten tule käytettyä, koska ne ovat aika tujakan makuisia. Sellerin makua saa paitsi mukula- tai varsiselleristä myös lehtiselleristä ja lipstikasta. Liemi kannattaakin tehdä siitä mitä milloinkin on tarjolla!

Fenkoliliemi

Fenkoliliemi

Liemestä keittoa

Fenkolinmakuisesta kasvisliemestä voi tehdä monenlaisia keittoja ja kastikkeita; tässä on yksi suosikkimme. Sen esikuva on ruotsalaisen Anna Bergenströmin resepti nimeltä Mentonin kalakeitto kirjasta Joka kokin keittokirja (Otava 1997). Menton on kaupunki Ranskan Rivieralla aivan Italian rajan tuntumassa ja se tunnetaan erityisesti sitrushedelmien viljelyseutuna. Niinpä tässä reseptissä käytetään makua antamassa appelsiinia.

Bergenströmin kirjassa resepti on yksinkertaisempi koska lientä ei valmisteta erikseen. Mutta silloin ei voi käyttää hyväkseen sellaisia kasvinosia joita ei halua syödä. Tämä muokattu ohje on siinäkin suhteessa mainio, että keittoon käytetään kasviksia jotka ovat juuri nyt parhaimmillaan kasvimaalla ja keittiöpuutarhassa.

Eteläranskalaiseen tyyliin keitossa voi käyttää useampia eri kalalajeja, joista osan pitäisi olla rasvaisia ja osan laihempia. Äyriäisetkään eivät olisi pahitteeksi mutta me emme niitä yliherkkyyden vuoksi juurikaan käytä.

Katso reseptit:

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *