Hirviöitä kasvimaalla | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Hirviöitä kasvimaalla

Muhkea mangoldi

Satokausi on parhaimmillaan, mutta joidenkin kasvien osalta ollaan jo pahasti myöhässä.

Eletään sitä aikaa kasvukaudesta, jolloin kukoistuksessa alkaa näkyä jo rappion merkkejä. Jos satoa ei ole tullut korjattua ajoissa, nopeakasvuisimmat vihannekset ovat jo nähneet parhaat päivänsä. Heinäkuun kuiva kausi sai monet kasvit kukkimaan ennen aikojaan, mikä tuhoaa toiveet satokauden jatkumisesta. Kasvimailla näkyy nyt muun muassa mahtavia salaattipehkoja ja metrisiksi venyneitä mangoldeja, joita ei heti edes tunnista salaateiksi tai mangoldeiksi oudon ulkomuotonsa vuoksi!

Meillä löydettiin muun kasvillisuuden seasta penkkiin unohtunut retikka, jonka juuri on kehittynyt varsinaiseksi hirviöksi. Retikkahan pitää käyttää nuorena ja tuorean rapeana, vanhat juuret ovat puutuneita ja tikkuisia kuin mitkä. Palsta-alueellamme on ensi viikonloppuna sadonkorjuujuhlien ohjelmassa kilpailu siitä, kuka on onnistunut kasvattamaan suurimmat ja kauneimmat vihannekset. Ajattelimme viedä retikkamme sinne, jos vaikka kilpailussa olisi myös rumimpien vihannesten sarja!?

Hirviöretikka

Hirviöretikka

Menneellä kaudella pääsimme vihdoin perunan ja valkosipulin korjuuseen, kun elokuun sadekausi lopulta päättyi. Valkosipulin osalta sadonkorjuu taisi lykkääntyä hieman liian pitkälle, sillä sipulit olivat jo alkaneet ”aueta” eli kynnet irrota hieman toisistaan. Tämä taitaa olla sen merkki, että seuraavaksi ne olisivat ryhtyneet itämään. Saa nähdä kuinka tämä vaikuttaa kynsien säilyvyyteen. Myös sipuleiden kuivattaminen on ollut työlästä kun ne olivat korjattaessa niin mutaisia. Mutta todella muhkeita niistä tuli, tiedä sitten mistä se johtui: leudosta talvesta, viileästä alkukesästä, kuumasta keskikesästä vai loppukesän sateista…?

Tuore valkosipuli

Tuore valkosipuli

Sateiden päätyttyä sää onkin ollut poutainen ja lämmin eli varsin suotuisa myöhäisille puutarhatöille. Olemme kylväneet tyhjentyvälle kasvimaalle sitruunakorianteria ja vuonankaalia, jotka ovat itäneet mainiosti, sekä pinaattia, joka sen sijaan ei vielä ole osoittanut elonmerkkejä.

Syksy on myös mainiota aikaa puutarhan perustustöille. Syksyllä istutetut taimet juurtuvat yleensä hyvin ja siemenetkin saavat automaattisen kylmäkäsittelyn talven aikana, joten sellaista edellyttävät kasvit on hyvä kylvää ennen talven tuloa. Meillä on tehty polkuja, parannettu ja muokattu maata sekä valmisteltu myöhäissyksyn kylvöjä kotipuutarhan ”kirsikkapuistossa”, johon tulee aluskasvillisuudeksi niittykasveja. Koristekirsikat istutettiin jo kesän aikana. Nyt nautitaan alkavasta ruskasyksystä ja toivotaan intiaanikesää!

Kirsikkapuisto valmisteilla

Kirsikkapuisto valmisteilla

Vastakaikua

    Puutarhan Väki · Syyskuun 19. päivänä 2014 klo 13.51

    Sadonkorjuujuhlien kilpailussa oli sarja ”kummallisin kasvi”, jonka (ansaitusti) voitimme… Yleisö ei tunnistanut mistä vihanneksesta oli kyse, eikä ihme!

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu

Heijasta Peruuta vastaus tai jatka muihin viesteihin

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *