Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Huhtikuun kuu-kausi lähestyy loppuaan

Sinivuokko kukkii

Huhtikuun 15. päivän tienoilla kevään edistymisessä tapahtui käänne: keskikevään merkki sinivuokko puhkesi kukkaan.

Sinivuokkojen herääminen on meidän puutarhassa merkki siitä, että maa on lämmennyt riittävästi ensimmäisiä kylvöjä varten. Monia viljelykasvien siemeniä voi kylvää jo syksyllä ennen talven tuloa, mutta jos sitä ei tullut tehtyä niin nyt on sopiva hetki. Niinpä pääsimme kuin pääsimmekin kylvämään huhtikuun istutusajalla avomaalle muun muassa porkkanaa, retiisiä, mustajuurta sekä kokeilumielessä myös härkäpapua Hangdown, joka mainitaan hyvin kestäväksi. Jos siis siemenpussin viljelyohjeissa sanotaan että ”kylvetään aikaisin keväällä”, niin tämä on se ajankohta!

Maa-artisokan kevätsatoa

Maa-artisokan kevätsatoa

Kaivoimme maasta myös edellisvuoden viimeiset maa-artisokan mukulat. Osa istutettiin saman tien uuteen penkkiin ja loput vietiin keittiöön. Tämä on maa-artisokan toinen sesonki, kun talven yli maassa säilyneistä mukuloista saa aikaista satoa. Nyt kokataan taas maa-artisokkakeittoa, maa-artisokkapikkelsiä ja vaikkapa maa-artisokalla maustettuja leivonnaisia!

Myös piparjuuren voi nyt kaivaa ylös maasta, jos sitä ei tehnyt jo syksyllä. Samalla voi ottaa ylimääräiset juurenpätkät käyttöön keittiössä; piparjuuren tulisenraikas maku sopii hyvin yhteen kevään kirpeiden makujen kanssa, esimerkiksi villiyrttien ja suolaheinän höysteenä. Jos kaikkea ei ehdi käyttää tuoreeltaan, piparjuuren voi pakastaa palasina. Niitä on sitten helppo raastaa ruokiin, sillä jäätynyttä juurta on helpompi käsitellä kuin tuoretta.

Tänä keväänä istutimme kokeeksi myös pienen määrän meille uutta viljelykasvia, mukulapähkämöä (tunnetaan nimillä Stachys affinis/sieboldii/tuberifera). Tietyillä alueilla Ranskassa se on paikallinen erikoisuus, jonka viljelyn pitäisi olla yhtä helppoa kuin maa-artisokan kasvattaminen. Saa nähdä miten se pärjää täällä meillä.

Mukulapähkämö versoo jo

Mukulapähkämö versoo jo

Suurin osa huhtikuun kylvötöistä tehtiin kuitenkin vielä sisätiloissa. Kylvimme esikasvatusta varten kaaleja, salaattia, munakoisoa, tomaattia, lisää chiliä sekä yrttejä. Monivuotisista yrteistä erityisesti timjami ja laventeli näyttävät kärsineen lumettomasta talvesta, joten valmistaudumme korvaamaan kuivuneet taimet uusilla. Hassu juttu, mutta mennyt superleuto talvi saattoi itse asiassa olla aika ankara joillekin kasveille, jotka pärjäävät meidän ilmastossa vain lumen suojissa!

Keksimme myös käyttöä siemenille, joita meille on vuosien varrella kertynyt ja joita emme jostain syystä halua enää kylvää kasvimaalle. Tällaisia ovat esimerkiksi jotkut kaalit joihin olemme kyllästyneet, koska emme ole onnistuneet saamaan kunnon satoa. Kylvimme niitä tiheästi ruukkuihin ja ajattelimme nauttia ne baby-leaf-kokoisina eli hyvin nuorina taimina. Tällä tavoin pääsemme eroon turhista siemenistä mutta saamme kuitenkin niistä vielä satoa!

Kuistilla alkaakin olla täyttä vaikka olemme yrittäneet käyttää niin pieniä kylvölaatikoita ja ruukkuja kuin mahdollista. Meillä on pihamaalla muutama pienoiskasvihuone ja lava, joihin voimme viedä taimet karaistumaan kun sää sen sallii. Tilasta tulee kuitenkin puute vielä ennen kuin päästään kasvimaalle istuttamaan. Täytyy sanoa että kevään puutarhamessuilla huomasimme taas haaveilevamme kunnon kasvihuoneesta… Ehkä sitten kun remontti on ohi!

Vastakaikua

    Anna kuulua

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Connect with Facebook