Kaunis juurespiirakka | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Hernesatoa

Kaunis juurespiirakka

annos
suolaista piirakkataikinaa (valmista taikinaa tai ks. erillinen ohje)
juureksia (punajuurta, porkkanaa, palsternakkaa, mukulaselleriä)
600–700 g
punasipuli
1
valkosipulinkynttä
3
ruokakermaa tai vastaavaa kasvispohjaista tuotetta
1½ dl
maitoa tai vastaavaa kasvispohjaista tuotetta
1 dl
sinihomejuustoa tai sulavaa kovaa juustoa
100 g
timjamia tai 2 tl kuivattua timjamia
nippu
mustapippuria
juoksevaa hunajaa
1 tl

Tee taikina erillisen ohjeen mukaan tai käytä valmista pakastettua piirakkataikinaa. Kauli taikinasta piirakkavuokaan (pohjan halkaisija 26 cm) sopiva levy ja painele vuokaan ja sen reunoille. (Voit laittaa vuokaan leivinpaperin alle, jos haluat helpottaa piirakan irrottamista vuoasta.)

Paina haarukalla muutamia reikiä taikinapohjaan, laita sen päälle leivinpaperi ja leivinpaperin päälle painoksi parin sentin paksuinen kerros kuivia herneitä. Esipaista taikinapohjaa ensin noin kymmenen minuuttia 200 asteessa ja laske sitten lämpötila 190 asteeseen viiden minuutiksi. Kun taikinapohja on esipaistettu, poista herneet ja pohjan päällä oleva leivinpaperi. Valmista sitten täyte.

Kuori juurekset ja sipuli ja leikkaa ne ohuiksi (max. 2 mm) siivuiksi. Jos et onnistu leikkaamaan veitsellä tarpeeksi ohuita viipaleita, käytä monitoimikonetta tai mandoliinia. On tärkeää että juurekset ovat kyllin ohuita, muuten piirakan kypsyminen kestää tuhottoman kauan ja taikina ehtii kuivua koppuraksi ennen kuin täyte on kypsä!

Kuori ja viipaloi valkosipuli. Huuhdo timjami ja riivi lehdet oksista. Kaada kerma ja maito kattilaan ja kuumenna lähelle kiehumapistettä. Lisää valkosipuli, timjami ja mustapippuri seokseen. Anna kiehua hiljalleen muutama minuutti ja murustele sitten sekaan sinihomejuusto (tai raasta kova juusto ja lisää se seokseen). Sekoita, ota kattila levyltä ja anna juuston sulaa seokseen.

Asettele juures- ja sipuliviipaleet kauniisti taikinapohjalle, esimerkiksi viuhkamaisesti limittäin. Jos käytät erilaisia juureksia pidä huoli että ne sekoittuvat tasaisesti. Valuta ensin hunajaa viipaleiden päälle ja kaada sitten juustoseos vuokaan. Paista 190 asteisessa uunissa noin tunnin ajan. Tarjoile hieman jäähtyneenä.

Punajuuripiirakka

Punajuuripiirakka

Vastakaikua

    Sirkka Nivalainen · Marraskuun 1. päivänä 2023 klo 14.57

    Kiitos huippuherkullisesta ohjeesta. Viehättävä ajatus oli laittaa juurekset raakoina. Teen uudelleen.

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu

Heijasta Peruuta vastaus tai jatka muihin viesteihin

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *