Kesäistä askartelua: laventelikorit | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Soglio, Val Bregaglia

Kesäistä askartelua: laventelikorit

Kesäistä askartelua laventelista

Laventelia käytetään etenkin hyönteisten karkottamiseen muun muassa liinavaatekaapeista. Kukista voi tuoksupussien tekemisen lisäksi punoa koristeellisia “koreja” käyttäen niiden omia varsia ja silkkinauhaa.

Näin laventelin kukinta-aikaan kannattaa korjata kukkatähkiä kuivatettavaksi. Paras hetki on juuri kun kukinta on alkanut ja tähkässä on joitakin avautuneita teriöitä. Kun korjuu tehdään poutapäivänä puolenpäivän aikaan kukat ovat aromaattisimmillaan.

Laventelinkukat voi kuivumisen jälkeen riipiä ja pakata pieniin kangaspusseihin, tai vaikkapa vain kääräistä sopivankokoiseen palaan kaunista puuvillakangasta ja solmia nauhalla pussukaksi. Tällaiset tuoksupussit tuovat kaappiin miellyttävää tuoksua ja karkoittavat tuholaisia. Makuuhuoneessa laventelin tuoksu rauhoittaa ja vaivuttaa hyvään uneen.

Jos puutarhassasi kasvaa laventelia, jonka kukkatähkät ja ‑varret ovat kyllin pitkät (yhteensä noin viisitoista senttiä tai enemmän), voit askarrella niistä myös niin sanottuja laventelikoreja. Ne olivat suosittuja etenkin viktoriaanisessa Englannissa. Laventelinkukat suljetaan silkkinauhasta punottuun “koriin”, jossa ne säilyvät valolta suojassa mutta pääsevät kuitenkin levittämään ihanaa tuoksua ympäristöön. Korin punominen vaatii hieman harjoittelua, mutta jo ensimmäistä kokeilukappaletta askarrellessa homman juju valkenee ja seuraavat korit valmistuvat sujuvammin!

Laventelikorin valmistamiseen tarvitset:

  • viisitoista (tai joka tapauksessa pariton määrä) mahdollisimman pitkiä tuoreita laventelin kukkatähkiä varsineen
  • pätkä juutti- tai muuta nyöriä kimpun solmimiseen
  • noin metrin pituinen ja ½–1 senttimetrin levyinen silkkinauha

Laventelikori valmistetaan näin:

1. Asettele kukat kimpuksi siten, että kukkatähkien alareunat ovat samalla tasolla. Solmi kukat kimpuksi siten, että solmu tulee aivan kukkatähkien alle.

Askartelua laventelista

Askartelua laventelista

2. Käännä kimppu ylösalaisin, pidä sitä vasemmassa kädessä (vasenkätiset oikeassa kädessä) ja ala taivuttaa varsia kukkien yli. Jotta varret eivät katkeaisi taivutettaessa niitä kannattaa hieman kiertää samalla taivutuskohdasta. Kuivuneet varret katkeavat herkästi, joten laventelikorit valmistetaan mieluiten juuri korjatuista laventelinkukista.

Laventelinvarsien taivutusta

Laventelinvarsien taivutusta

3. Kun kaikki varret on taivutettu kukkien päälle ota silkkinauha ja taita sen pää kaksinkerroin yhden varren ympärille aivan solmukohdan alapuolelle. Pujottele sen jälkeen nauha joka toisen varren ylitse ja joka toisen alitse kuin punoisit pajukoria. Kaunein tulos syntyy jos silkkinauhakerrokset ovat melko tiukasti toisissaan kiinni ja muutenkin suhteellisen napakasti punottuja eikä liian löysiä. Näin kukat jäävät täysin peittoon.

Laventelikorin punontaa

Laventelikorin punontaa

4. Lopeta punominen kun kaikki kukat on peitetty ja kierrä nauhaa vielä muutamia kertoja tiukasti varsien ympäri. Solmi nauha ja tee ripustuslenkki jos haluat ripustaa korin esimerkiksi henkariin.

Laventelikori valmistuu

Laventelikori valmistuu

Tämä askarteluvinkki on löytynyt aikoinaan Hufvudstadsbladetista ja sen oli kirjoittanut Anna Lefvert.

Valmiit laventelikorit

Valmiit laventelikorit

Vastakaikua

    Päivi · Syyskuun 28. päivänä 2014 klo 11.03

    Hei, miten on, voiko ne kukat jos vasta poimittuina niin hometta saada, jos ei anna ensin kuivahtaa? Voisiko tehdä niin, että TAIVUTTAISI varret kyllä valmiiksi tuoreeltaan, mutta jättäisi tämän nauhan laittamisen vasta sitten vähän myöhemmäksi? tuli vaan mieleen. Tosi hyvä tuoksu tulee varmasti, en ole ennen tiennyt tuollaisesta, kiitos!

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu
      Puutarhan Väki · Syyskuun 28. päivänä 2014 klo 11.39

      Hyvä kysymys Päivi! Tärkeää on korjata laventeli poutapäivänä ja vasta kun aamukaste on täysin kuivahtanut. Silloin ovat aromitkin voimakkaimmillaan. Jos laventeli korjattaisiin kosteana niin homehtumisvaara varmaankin olisi. Tärkeää on tosiaan myös taivuttaa varret tuoreeltaan, muuten ne napsahtavat helposti poikki. Myös nauhan pujottelu kuivien varsien läpi saattaa olla aika vaikeaa. Eli suosittelemme tekemään korit tuoreeltaan, poutapäivänä (ja mahdollisuuksien mukaan myös istutusaikana) korjatuista laventeleista!

      Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu

Heijasta Peruuta vastaus tai jatka muihin viesteihin

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *