Keskikesä palstalla ja puutarhassa | Olemme puutarhassa

Mullasta nousee kasvi

Ryytisalvialajikkeita

Keskikesä palstalla ja puutarhassa

Kaalimaa kukoistaa

Heinäkuussa satokausi on päässyt toden teolla vauhtiin. Kasvimaa kukoistaa ja tuottaa yllin kyllin tuoretta satoa.

Tänä vuonna ei ainakaan lomasäiden puolesta ole ollut valittamista: sää on ollut mukavan kesäinen ja usein on hellekin hellinyt. Puutarhuri on lomailijaa kriittisempi ja löytää valittamista varmaankin mistä tahansa säästä. Meillä on heinäkuussa ollut ongelmana kuivuus: sadevesisäiliökin on ehtinyt moneen kertaan tyhjentyä vaikka se tuntui niin valtavan tilavalta asennettaessa. Onneksi on silloin tällöin saatu jokunen reippaanlainen ukkoskuuro, joka on välillä täyttänyt säiliön. Vielä ei vihannestarhassa olekaan ilmennyt suurempia kuivuuden aiheuttamia ongelmia. Jopa salaatit ovat säilyneet mehukkaina. Osasyy on varmasti siinä että ahneuksissamme olemme kylväneet ja istuttaneet kasvimaan täpötäyteen. Rehevä kasvu auttaa omalta osaltaan ylläpitämään kosteustasapainoa estämällä kosteuden haihtumista maasta. Kostealla säällä se on tietysti riski ja edistää homeitiöiden leviämistä mutta näin kuivalla säällä tiiviistä kasvustoista on hyötyä! Mutta toivotaan että sadettakin saadaan…

Avomaankurkku ’Vert Petit de Paris’

Avomaankurkku Vert Petit de Paris

Tasaisenlämpimän kesän hyödyt näkyvät sitäkin selvemmin: viljelykset ovat suorastaan räjähtäneet kasvuun. Varsinkin lämpöä rakastavat kasvit kuten pavut, kurpitsat ja kurkut kiittävät kehittymällä nopeasti. Palstanaapurimme kertoi kauhunsekaisella ylpeydellä korjanneensa yhtenä päivänä 34 kurkkua! Meilläkin on ensimmäiset kurkkusäilykkeet saatu purkkeihin.

Pensaspavuista Maxi tuottaa jo hyvää satoa ja meillä on täysi työ ehtiä poimia palot sopivan hoikkina. Vihreät pavut ovat parhaimmillaan silloin kun siemenet eivät vielä ole kehittyneet. Olemme suosiolla päättäneet että annamme ylisuuriksi ehtineiden palkojen jäädä kasvamaan siemensatoa. Jos kasvukausi jatkuu näin suosiollisena ne ehtivät ehkä kasvaa täyteen mittaansa ja tuleentua, jolloin saamme myös kuivia papuja talven varalle.

Härkäpavut kylvimme tänä vuonna tavallista myöhemmin kylmän kevään vuoksi joten olemme päässeet nauttimaan vasta ensimmäiset maistiaiset lajikkeesta Con Amore. Tuoreet härkäpavut valkosipulin kera on muuten blogimme suosituin resepti. Härkäpavun sadosta näyttää tulevan ennätyssuuri joten ehkä saamme tänä vuonna härkäpapua tuorekäytön lisäksi pakastimeenkin!

Kurpitsojen alkutaipaleella meillä on ollut joitakin ongelmia. Ainoa jättikurpitsan taimemme (lajiketta Lumina) tuhoutui kun joku tai jokin tuhosi sen kasvupisteen heti kehityksen alkumetreillä. Vain sirkkalehdet jäivät jäljelle… Yksi talvikurpitsan Blue Ballet taimi nuupahti kesken rehevän kasvun selittämättömällä tavalla. Onneksi meillä on tapana kylvää kurpitsoja liiankin paljon joten jättikurpitsaa lukuunottamatta vielä on toivoa sadosta. Kurpitsalyhtyä varten pitää kyllä tänä vuonna hankkia kurpitsa muualta.

Kesäkurpitsasatoa

Kesäkurpitsasatoa

Kesäkurpitsat tuottavat satoa tasaiseen tahtiin, ainakaan vielä ei ylituotannosta ole ollut haittaa. Tällaisina lämpiminä kesinä koittaa kuitenkin se vääjäämättä se hetki jolloin kesäkurpitsaa pukkaa niin paljon että sen loppusijoitus aiheuttaa harmaita hiuksia. Työpaikalla kollegatkin taitavat jo jossain vaiheessa kyllästyä kesäkurpitsaan…

Salaattifenkoli on kehittynyt odotetulla tavalla: suuri osa taimista on ryhtynyt ennen aikojaan kehittämään kukkavartta jolloin ne on pitänyt pika pikaa korjata ja syödä. Muutama taimi näyttää kuitenkin muodostavan oikeaoppisesti turvonneen lehtitupen. Niitä pidetään nyt visusti silmällä kunnes ne nautitaan juhlavin menoin sopivan tilaisuuden tullen!

Salaattifenkoli ’Zefo Fino’

Salaattifenkoli Zefo Fino

Valkosipulia emme vielä ole korjanneet koska lehdet ovat kellastuneet hitaammin kuin oletimme. Kuivuuden vuoksi valkosipuleista taitaa tänä vuonna tulla hieman pienempiä kuin esimerkiksi viime vuonna. Samoin voi käydä juureksille sillä kastelulla ei valitettavasti voi täysin korvata sadetta. Luonto tekee sen niin paljon paremmin!

Toivottavasti onnistumme sentään pelastamaan keskikesän kylvöt kuten vuonankaalin kuivuudelta, sillä olisi niin kiva saada satoa myös myöhään syksyllä!

Vastakaikua

    Leena · Heinäkuun 29. päivänä 2013 klo 20.49

    Minulla on fenkolille käymässä samalla tavoin kuin teille, enkä oikeastaan tiedä, miten sitä käyttäisin. Olen viskellyt sosekeittojen sekaan ohkaisia varsia ja litteää tyveä. Mitä muuta niistä voisi tehdä? Ja aivan samoin täällä Savossakin kurkkua tulee hurjana, kerroinkin blogissani tämän päivän 31 kurkusta joista 30 jäi jatkokäsittelyyn. Teillä on tosi hyvä blogi!

    Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu
      Puutarhan Väki · Heinäkuun 29. päivänä 2013 klo 23.07

      Hei Leena, kiitos palautteesta!

      Kukkimaan ryhtyvän salaattifenkolin tyviosia voi käyttää samalla tavalla kuin kunnollisestikin käyttäytyvän fenkolin lehtituppea; ainut ero on se, että syötävää tulee paljon vähemmän. Lehtituppi ikään kuin laihtuu olemattomiin kasvin alkaessa tehdä kukkavartta… Tyviosaa voi suikaloida raakanakin salaattiin tai esimerkiksi vokata tai kuullottaa muiden vihannesten kanssa kasvishöystöksi. Kalakeitossa fenkoli on ihan ehdoton ainesosa! Kukkavartta ei mielellään syö koska se on kova ja puiseva eikä pehmene oikein keittämälläkään, mutta kukkavarren voi käyttää liemen valmistamisessa. Se tuo siihen voimakkaan fenkolinaromin. Varrenpalat poistetaan sitten liemestä ennen varsinaisen keiton valmistamista. Lehdet voi silputa valmiin keiton höysteeksi.

      Yksi lempireseptimme on kalakeitto Välimeren tyyliin, jossa tehdään ensin em. fenkolista, sipulista, porkkanasta, selleristä ja muista keittokasviksista ja ‑yrteistä valmistettu kasvisliemi. Sitten liemi siivilöidään ja valmistetaan siitä keitto käyttämällä sesongin herkkuja kasvimaalta: vihreitä papuja, kesäkurpitsaa, uusia perunoita. Keitto maustetaan parilla desillä tomaattimehua ja tilkalla appelsiinin mehua, minkä lisäksi keittoon voi lisätä vähän valkoviiniä. Lopuksi keitto höystetään runsailla kourallisilla yrttejä: fenkolinlehtien lisäksi basilikaa. Kala voi olla mitä vain, mutta jos haluaa olla uskollinen Välimeren tavoille niin käyttää kahta kalalajia, joista toinen on rasvaista (esim. lohi) ja toinen laihaa (esim. kuhaa). Nam!

      Vastaa tähän viestiin  – tai aloita uusi keskustelu

Heijasta Peruuta vastaus tai jatka muihin viesteihin

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *