Olemme puutarhassa

Persilja on niitä kasveja, jotka voi kylvää aikaisin keväällä heti kun maa on kylvökunnossa: siemen itää jo viiden asteen lämpötilassa. Hyvä onkin aloittaa aikaisin, sillä itäminen on melko hidasta ja myös itämisen jälkeen persilja kehittyy hitaanlaisesti, ainakin alkukaudesta. Vauhtiin päästyään persilja tuottaakin sitten satoa talventuloon asti, ja vielä seuraavanakin keväänä jos sen jättää maahan.

Ne jotka ovat seuranneet blogiamme tietävät, että persilja on yksi meidän lempiyrteistä. Persiljaa käytetään meillä paljon, ja runsaasti! Olemme valinneet persiljan kuukauden kasviksi sen vuoksi, että persiljan mainetta jotenkin tylsänä yrttinä pitää saada korjattua. Tosiasiassa persilja on paljon monipuolisempi ja jännittävämpi kasvi kuin voisi kuvitella!

Silopersilja

Sarjakukkaisten heimoa

Persilja (Petroselinum crispum) kuuluu sarjakukkaisten (Apiaceae) kasvien heimoon kuten niin moni hyötykasvi: tilli, porkkana, palsternakka, kirveli, fenkoli, selleri, väinönputki, korianteri, kumina ja niin edelleen. Tutuista luonnonkasveista erilaiset putkikasvit ovat sarjakukkaisia. Heimon nimi juontuu siitä, että näiden kasvien kukat muodostavat ns. sarjan eli tasalatvaisen, puolipallomaisen tai pallomaisen kukinnon, jossa kukkaperät lähtevät samasta kohdasta. Pienenpieniä kukkia on paljon ja vaikutelma on siron pitsimäinen. Persiljaa harvemmin näkee kukassa, koska sitä viljellään yksivuotisena, vaikka se onkin periaatteessa kaksivuotinen kasvi. Tämä johtuu siitä, että persiljan lehdet eivät enää ole yhtä aromikkaita jos se toisena vuonna pääsee kukkimaan.

Lehtipersiljaa tunnetaan kaksi eri muotoa: sileälehtinen silopersilja (P. crispum var. neapolitanum) sekä kähärälehtinen kähäräpersilja (P. crispum var. crispum). Kähäräpersiljaa käytetään erityisesti ruoan koristeena sen kauniin ulkomuodon vuoksi, kun taas silopersiljaa pidetään yleisesti maukkaampana. Juuripersiljaa (P. crispum var. tuberosum) puolestaan viljellään nimensä mukaisesti aromikkaan juuren vuoksi, vaikka kyllä senkin lehtiä voi käyttää ruuanlaitossa.

Persilja on todellista ”superfoodia” jos sillä tarkoitetaan erityisen ravinnerikkaita ruoka-aineita. Persiljan voimakkaanvihreissä lehdissä on runsaasti A-, C- ja K-vitamiinia sekä monia B-vitamiineja. Lisäksi persilja sisältää suuria määriä kaliumia, magnesiumia, kalsiumia, rautaa ja muita kivennäisaineita. Persilja on ravintoarvoiltaan samaa luokkaa kuin toinen vihreälehtinen ”superfood” eli pinaatti, sekä sen kotimainen vastine nokkonen!

Kähäräpersilja

Kuten arvata saattaa, persiljaa on maailman sivu käytetty myös rohtona, erityisesti siemeniä. Omin päin ei rohdoskäyttöön kannata kuitenkaan ryhtyä, sillä suuret määrät persiljan vaikuttavia aineita saattavat aiheuttaa esimerkiksi keskenmenon. Herkkähipiäisten ei myöskään kannata käsitellä persiljaa auringonpaisteessa, sillä kuten monet sarjakukkaiset heimolaisensa myös persilja sisältää furanokumariinia, joka saattaa yhdessä valon kanssa aiheuttaa ihoärsytystä.

Ei pelkkä liemiyrtti

Persiljaa käytetään nimenomaan tuoreena, jotta sen hienot aromit ja terveelliset ainesosat saataisiin täysimääräisesti hyödynnettyä. Kuumentaminen tuhoaa maku- ja hivenaineita, joten persiljaa lisätään lämpimiin ruokiin vasta juuri ennen valmistumista. Persiljan aromia on vaikea kuvailla, mutta eipä sitä juuri tarvitse tehdäkään, koska yrtti on niin tuttu kaikille. Maku on ”vihreä” ja raikas, melkeinpä ”antiseptinen” – persiljanlehteä pureksimalla saakin nopeasti suunsa raikkaaksi! Persilja sopii kaikenlaisiin ruokiin, ja siitä kannattaa käyttää lehtien lisäksi myös varret. Niitä voi lisätä pataan erilaisia liemiä keittäessään, sillä hyvää lientä ei voi kuvitellakaan ilman persiljaa.

Persilja on niin yleinen ja perinteinen yrtti täällä Pohjolassa, että moni saattaa kuvitella sen olevan tyypillinen vain meikäläiselle keittiölle. Persilja on kuitenkin aivan olennainen osa myös Välimeren keittiötä eikä ihme, sillä sieltä se on alunperin kotoisinkin. Esimerkiksi Italiassa persilja yhdistetään usein sitruunan ja valkosipulin kanssa huumaavan tuoksuiseksi mausteseokseksi nimeltä gremolata, ja Turkissa persiljalla maustetaan teradot-niminen saksanpähkinäkastike. Lähi-idän keittiössä persilja värjää vihreäksi tabbouleh-salaatin. Kaikki nuo ohjeet löytyvät reseptikokoelmastamme!

Persilja & kumppanit

Viljelyniksejä

Meillä on tapana kylvää aikaisin keväällä kasvimaalle parin metrin rivi persiljaa. Noin neljä viidesosaa on silopersiljaa ja loput kähäräpersiljaa. Sileälehtiset lajikkeet ovat yleensä rehevämpiä ja satoisempia, joten kähärälehtisiä persiljalajikkeita viljellään lähinnä koristeeksi.

Kuten edellä jo tuli mainittua, persilja ei ole kaikista helpoin kasvatettava, sillä itäminen kestää melko kauan ja joskus kylvökset itävät heikosti ilman mitään selvää syytä. Britanniassa on sanonta, jonka mukaan persiljan siemenet käyvät yhdeksän kertaa paholaisen luona (”Parsley seed goes nine times to the Devil”). Sillä viitataan oikukkaaseen itämiseen ja ilmeisesti siihen, että itäminen vaatisi lämpötilan vaihteluja onnistuakseen. Joskus näkee neuvottavan, että kylvöriviin pitäisi kaataa kiehuvaa vettä ennen siementen kylvämistä… Saattaa siis olla viisasta kylvää persiljaa useampaan otteeseen, jotta edes jokin kylvöksistä onnistuu. Jotkut neuvovat kylvämään persiljan jo syksyllä, jolloin lämpötilanvaihtelut onnistuisivat ilman kommervenkkeja. Meillä ei ole syyskylvöstä erityisen hyviä kokemuksia; itämistulos on ollut kevätkylvöä heikompi.

Persiljaa kylvämässä

Persilja vaatii melko hyvää maata tehdäkseen kunnon sadon: multava, kosteutta pidättävä ja ravinteikas maa on paras kasvualusta. Kuivuudesta persilja ei pidä eikä maa saa olla liian tiivistynyt. Hyvä muokkaus ja kompostin lisääminen siis kannattaa! Persilja kylvetään sentin parin syvyyteen ja kylvöksen voi peittää harsolla jos haluaa edistää itämistä ja taimettumista. Jos haluaa voi siementen sekaan sekoittaa jonkin nopeakasvuisen kasvin kuten esimerkiksi vihanneskrassin siemeniä, jotta kylvörivit erottuisivat ennen persiljan itämistä. Muuten voi rikkaruohojen tunnistaminen olla hankalaa.

Vaivalloisen alun jälkeen persilja yleensä rehevöityy joskus heinäkuussa ja silloin voi ryhtyä korjaamaan satoa leikkaamalla varsia maata myöten. Samalla voi myös antaa nokkosvettä lannoitteeksi, jotta persilja jaksaa tuottaa satoa myöhään syksyyn asti. Kun kylvökset onnistuvat satoa saa loppukesästä yllin kyllin! Sen mitä ei pysty tuoreeltaan käyttämään voi pakastaa, vaikka kaikki ravintoaineet eivät pakastusta kestäkään. Mutta niitähän persiljassa on riittämiin…

Jätämme yleensä persiljan talveksi maahan, sillä kyllä toisen vuoden keväällä ylivuotinenkin persilja on parempi kuin ei persiljaa lainkaan! Varhaisen sadonkorjuun jälkeen persiljan voi sitten raivata pois muiden kasvien tieltä.

Persilja on paitsi hyödyllinen myös erittäin koristeellinen kasvi. Kun sen kumppaniksi istuttaa vaikkapa samettikukkia niin yhdistelmä on loppukesästä fantastinen: samettikukkien kelta-oranssit sävyt yhdistettynä persiljan voimakkaanvihreisiin lehtiin on hieno näky!